Savustetut lohivartaat

 

Savukala kuuluu itseoikeutetusti kesäkekkereihin. Kuuluu se kesäkauden päättäjäisiinkin. Savustimesta leijaileva savukalan tuoksu, jos mikä on mitä mainioin ruokahalun herättäjä ja tunnelman luoja. Yleensä savustamme kalat kokonaisena tai fileenä, mutta viimeisimpänä savukalavillityksenä on parina viime kesänä ollut savustaa lohta myös vartaina. Sain siihen aikoinaan innoituksen Mansikkaheinä-blogista, joka on hyviä ohjeita pullollaan. Tällä kertaa savustetut lohivartaat pääsivät päätähdeksi mukaviin neljän polven kekkereihin, joiden pääajatuksena oli kokoontua vielä kerran kesäisten herkkujen äärelle.

 

 

Raaka-aine on kaiken a ja o. Jos se on kunnossa, on homma jo melkein maalissa. Teen edelleen ruokaostokseni verkossa, näin olen tehnyt sitten maaliskuun ja koronan saapumisen, ja onnekseni minun kantakaupassani K-Supermarket Kauppatorilla luetaan myös verkkokauppaostosten lisätietokenttä. Ja kyllähän sinne 500 merkin lisätietokenttään tuppaakin aina muutama tilausta täydentävä ohje ilmestyä, kuinkas muuten. Tällä kertaa annoin lisäohjeita lohen valintaan, koska eihän ole lainkaan sama minkälainen kimpale sieltä ostosten mukana tulee, jos on tarkoitus tehdä vartaita. Pyysin valitsemaan mahdollisimman tasakokoisen kohdan fileestä, jotta siitä saisi samansuuruisia varraspaloja. Taisin vielä mainita, että häntäpalaa ei välttämättä kannata minulle toimittaa. Ruoat kaupan lastauslaiturilta haettuamme avasin jännityksellä lohipaketin, ja ilahduin. Tämän täydellisempää (ruodotonta!) lohipalaa en olisi osannut sieltä itsekään valita.

 

 

Savustetut lohivartaat

 

5:lle

 

1 kg lohta

½-1 sitruuna mehuna (määrä riippuu sitruunan koosta)

½ dl hyvää oliiviöljyä

2 tl hienoa merisuolaa

ripaus sokeria

mustapippuria

1 paprika

vuorisuolaa tms. karkeaa suolaa myllystä viimeistelyyn

tilliä koristeluun

 

Poista lohifileestä nahka (netistä löytyy helposti hyvät ohjeet tähän) ja paloittele lohi reiluiksi, samankokoisiksi kuutioiksi. Sekoita suuressa kulhossa oliiviöljy, sitruunasta puristettu mehu, suola, sokeri ja pari pyöräytystä mustapippuria. Lisää joukkoon lohikuutiot. Sekoita varovasti käsin (käytän tässä hommassa kertakäyttöisiä keittiöhansikkaita) niin, että lohikuutiot eivät hajoa, mutta saavat mausteseoksen yltympäriinsä. Anna maustua sen aikaa, kun paloittelet paprikan.

 

 

Näihin vartaisiin voisi pujotella kalan lisäksi periaatteessa melkeinpä mitä vain kasviksia, mutta minä tykkään pitää vartaat selkeinä niin, että vartaan eri osien kypsyminen tapahtuu samaan aikaan. Niinpä pujottelin varrastikkuihin lohen ohella vain muutaman siivun paprikaa hieman lisäväriä antamaan. Aika monen ruoan osalta on niin, että yksinkertainen on parasta, kunhan vain laatu ja raaka-aine ovat kohdillaan. Kikkailematta paras näin kotikeittiössä!

 

 

Nämä vartaat savustettiin grillausalustojen päällä sähkösavustimessa, jossa on kaksi tasoa. Alusvadissa oli leppäpurua ja kaksi palaa sokeria. Lohipalat olivat kylmiä ja kohtuullisen suurikokoisia, joten savustaminen vei 30 minuuttia. Ohuemmille lohivartaille riittää 20 minuutin savustus. Viimeistelin valmiit vartaat vielä pienellä pintasuolauksella pyöräyttämällä niille vuorisuolamyllystä muutaman kerran. Tillisilppu on myös aina paikallaan. Nämä kalapalat olivat saaneet jo osansa sitruunasta, mutta aivan hyvin sitruunan voi myös lohkoa annospaloiksi, joista kukin voi puristaa haluamansa määrän sitruunan mehua omalle vartaalleen.

 

 

Savulohen lisäksi pöydässämme oli superihania paahdettuja, bbq-tyylisiä kukkakaalin nuppuja, aina niin hyvää tomaatti-mozzarella-salaattia ja tosi tosi kivaa ja freesiä siikli-kantarelli-babypinaatti-salaattia. Ruokavieraiden joukossa oli myös mummun kulta, joten olin pyöräyttänyt kaiken varalta lihapullia. Mutta niin vain maistuivat nämä savulohivartaat myös lapsoselle, vaikka sitä turhaan epäilin. Ikää ei ole hänellä kuin vuosi ja risat, mutta hyvin viihtyy erilaisten herkkujen äärellä ruokapöydässä hänkin. Ja mikä ettei, saahan hän aina kaikkien jakamattoman huomion. Voi mikä kullannuppu hän onkaan.

 

 

Näihin kuviin ja tunnelmiin, vielä on kesääkin jäljellä, mutta kyllä siinä on jo syksyn sävy mukana. Ja näinhän sen kuuluu mennäkin. Pian otetaan kynttilät kehiin, ja aloitamme seuraavan kauden. Kaikissa kausissa on puolensa.

 

 

Kukkakaaliherkkuja

 

Mietitkö juuri, mitä kivaa syötävää keksisit viikonlopulle? Tässä olisi yksi mainio ja superhelppo kukkakaaliherkku, joka sopii melkeinpä minkä vain ruoan lisukkeeksi. Meillä oli viime viikonloppuna pienet neljän polven kekkerit, joissa tarjosin nämä paahdetut kukkakaalit savustettujen lohivartaiden ja kantarelli-perunasalaatin ohella. Hittejä olivat kaikki, mutta lähdetään liikkeelle kukkakaalista. Muista pöydän antimista postaan sitten toisella kertaa.

 

 

Aikomukseni oli paahtaa parmesaanikukkakaalia, mutta kun jostain netin syövereistä bongasin Poppamiehen kukkakaali -ohjeen, niin päätinkin kokeilla sitä. Parmesaanin lisäksi tähän ohjeeseen tarvittiin BBQ-kastiketta. No juuri tuota nimenomaista Poppamiehen kastiketta ei löytynyt ruokakaupan valikoimasta, joten ostin korvaavan tuotteen.

 

BBQ-paahdetut kukkakaalit

 

1 kukkakaali

1-1,5 dl Roasted Garlic BBQ Sauce -kastiketta

parmesaania

 

Huuhtele kukkakaali ja irrota siitä nuput. Laita kastike kulhoon ja lisää kukkakaalin nuput. Kääntele, kunnes kastiketta on kukkakaalin kaikilla pinnoilla. Levitä kukkakaalit uunipellille, ja raasta nupuille parmesaania. Paahda 200-asteisessa uunissa 15 minuuttia. Ota kukkakaalit pois uunista ja raasta uusi kerros parmesaania kukkakaaleille. (Parmesaania ei voi olla liikaa!). Tarjoa lisukkeena.

 

 

Tämä herkku kyllä todellakin osui ja upposi, ja noita nuppuja oli napsittava lisää, ja lisää, ja lisää…

Nyt kun kotimaista kukkakaalia on hyvin saatavilla, niin nostanpa tähän blogin arkistoista esiin muutaman muunkin kukkakaaliherkun. Nämä kaikki ovat suosikkejani, joita valmistan mielelläni aina uudestaan.

 

Tryffeli-kukkakaalit ja Tryffeli-seesaminsiemen-majoneesi

 

 

Tästä linkistä löydät näiden namipalojen ohjeen. Tarjoilin ne sillä kertaa katkaravuilla päällystetyn grillilohen ja ihanan raikkaan vesimeloni-fetasalaatin ohella. Niin ja olihan meillä pöydässä tietysti myös siiklejä.

 

Parman kukkakaalisalaatti

 

 

Tähän salaattiin kukkakaalia ei kypsennetä, vaan se lisätään joukkoon ihan sellaisenaan, pienittynä. Ihanan rapsakkaa ja freesiä. Paahdetut parmankinkkupalat tuovat salaattiin ruokaisuutta. Ohjeen löydät tästä linkistä.

 

Kukkakaalikeitto

 

 

Tämä ei ole mikä tahansa kukkakaalikeitto, vaan tämä on keitto kuin unelma. Vesi tulee kielelle yhäkin tätä samettisen pehmeää keittoa muistellessa. Tästä linkistä pääset tsekkaamaan, mistä kaikesta tämä keitto on tehty.

Suosittelen lämpimästi ihan mitä vain näistä yllä olevista kukkakaaliherkuista. Kukkakaali on kyllä ihan mahtava raaka-aine, ja sitä kannattaa syödä nyt, kun se on parhaimmillaan.

 

 

Loman puolivälijuhlan pekoni-sienipasta

Tämänkertaisen postauksen myötä palaan jo viikko sitten päättyneen loman tunnelmiin. Tämän tarinan ajankohtana on kaksiviikkoisen golflomamme puoliväli, joka oli lauantai. Tuo päivä oli helteinen ja takana oli juuri päättynyt huisin hauska pelikierros ystävien kanssa. Olen aika kunnianhimoton golfaaja, minulle siinä lajissa tärkeintä onkin ulkoilu ja liikunta, parhaimmillaan tutussa kivassa porukassa. En ihan heti keksi, kuinka muuten tulisin lähteneeksi noin neljäksi tunniksi ulos kävelemään ja tekemän siinä samalla erinäisiä huiskimisia ja kyykistelyitä jne. Mukavan kierroksen jälkeen oli ihanaa ruokailla lämpimällä terassillamme, vielä oli kesääkin jäljellä.

 

 

Tuona lauantaina oli tunnelma muutenkin erityisen rento. Tänä vuonna jouduimme olosuhteiden pakosta ottamaan työt ihan konkreettisesti mukaamme, niinpä meidän ja golfbägien lisäksi kohteeseen matkasi myös erityinen valikoima toimistokoneita ja -välineitä. Edeltävän viikon olimme tehneet töitä päivittäin aina ennen ja/tai jälkeen golfkierroksen, mutta tuossa kohti oli kyseessä viikonloppu. Saatoimme keskittyä vain golfaamaan ja nauttimaan elämästä. Siinä oli tarpeeksi hyvä syy korkata lomalle mukaan ottamamme samppanjapullo, ja avata toiseksi viimeinen Pata Negra -kinkkupaketti, joita helmikuussa toimme Espanjasta mukanamme. Emmepä silloin arvanneet, että seuraavat pari Espanjan matkaa tulevat perutuiksi. Nähtäväksi jää, milloin sinne taas pääsemme. Siihen saattaa mennä vielä aikaa. Tulemmekin säästelemään sitä viimeistä kinkkupakkaa johonkin vastaavaan erityishetkeen aina niin kauan, kuin vain pakkauksen päiväykset sallivat.

 

 

Pekoni-sienipasta

 

4-5:lle

 

400 g pastaa (tässä farfallea)

hyvin suolattua keitinvettä

1 pkt (150 g) pekonia

3 valkosipulinkynttä

1 pienehkö sipulinippu varsineen

300 g sieniä (tässä säilöttyjä kantarelleja ja herkkusieniä)

4 dl kuohukermaa

kanafondia max. 1 annoskuutio (lisäile pikkuhiljaa, maistellen)

mustapippuria

persiljaa

parmesaania

 

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Ennen kuin valutat pastan, ota talteen kupillinen keitinvettä. Tuolla keitinvedellä voit ihan lopussa säädellä pastan koostumusta. Se tarvittaessa ”sitoo” muut maut paremmin pastaan kiinni.

 

 

Pilko pekonit ja laita ne kylmään kastikekasariin. Laita levy päälle, ja paista pekonit liki kypsäksi. Lisää silputut sipulit sekä puhdistetut ja pilkotut (jos tuoreita) tai valutetut (jos säilöttyjä) sienet ja jatka paistamista, kunnes sipulit ovat pehmenneet ja sienet kevyesti paistuneet.

Lisää kerma ja fondia, jos tarpeen. Pekoni on suolaista, mutta sienet ovat hyviä imemään makuja, joten todennäköisesti sitä fondiakin tarvitaan ainakin puolikkaan napin verran. Maistellen sen määrä selviää. Mausta mustapippurilla. Anna kastikkeen porista, kunnes pasta on al denteä (= sopivasti kypsää) ja kastike valmista.

Sekoita valutettu pasta kastikkeen joukkoon. Lisää tarvittaessa hieman keitinvettä. Viimeistele annokset persiljalla ja raastetulla parmesaanilla.

 

 

Paistoin pastalle kaveriksi patongin, sellaisen kaupan esipaistetun. Olin ottanut mukaani myös herkkukaupasta ostetun purkillisen tapenadea. Nyt oli juuri oikea aika avata sekin käyttöön.

 

 

Tämä pasta-ateria sopi tuohon päivään kuin nenä päähän. Hyvää mieltä riitti sen myötä vielä jälkipeleillekin. Tein pastaa tarkoituksella tällaisen reilun satsin. Näin meillä oli seuraavan päivän pelin jälkeen jo valmis ruoka loma-asunnon jääkaapissa odottamassa mikroon pääsyä. Sekin tuntui luxukselta.