Elämme erikoisia aikoja. Korona on vaikuttanut meidän jokaisen elämään tavalla tai toisella. Osa meistä on selvinnyt vähemmin kolhuin, kun taas toiset meistä ovat kokeneet jopa kestämättömiä menetyksiä. Sitä ajatellessa tuleekin mieleen, että kuinka edes kehtaan olla nyreissäni siitä, kun emme ole tänä vuonna päässeet matkustamaan tavalla, mihin olemme tottuneet. Tai siitä, että olemme joutuneet muutoin rajoittamaan elämäämme, ja tapaamme elää. Tiedostan, että asiat voisivat olla vielä huonomminkin. Mutta kyllä se silti potuttaa, kun itselle tärkeiden asioiden toteuttaminen käy liki mahdottomaksi. Ehkä sekin tuntemus on jopa sallittua. Viime viikonloppuna uskalsimme kuitenkin tarkan pohdinnan jälkeen lähteä pienelle kotimaanmatkalle, jonka olimme alkukesästä siirtäneen tähän ajankohtaan, luullen (turhaan) koronatilanteen olevan nyt rauhallinen. Matkan huipentumana oli määrä olla keväällä koronan vuoksi hiljaisuudessa ohitetun miehen merkkipäivän jälkikäteen tapahtuva juhlistaminen historiallisessa Ravintola Savoyssa.
 |
| Savoyn Grande Menun laji nro 2 |
Lähdimme perjantaina matkaan maskit kasvoillamme. Kyseessä oli ensimmäinen lentomme sitten helmikuun, joten ilmassa oli lievää hermostuneisuutta. Sitä ei millään muotoa vähentänyt se, että lentokentälle lähtiessämme kuuntelimme uutisista arvailuja siitä, julistetaanko matkakohteemme Helsingin saavuttaneen koronan leviämisvaiheen. Hermostus näkyi ehkä myös siinä, että minä, ”kokenut maailmanmatkaaja”, unohdin laittaa kosmetiikkaa sisältävän minigrip-pussini asianmukaisesti turvatarkastushihnan laatikkoon. Tein sen vasta pyydettäessä. No, sattuuhan sitä. Aika pian huomasimme olomme suht turvalliseksi, ja lentokoneeseen päästyämme vakuutuimme, että kaikesta on huolehdittu niin hyvin kuin on mahdollista. Maskia emme silti uskaltaneet poistaa lennon aikana lainkaan, vaan kieltäydyimme Finnairin tarjoamasta virvoketarjoilusta.
Heikoin lenkki matkustamisen aikana olivatkin ne muutamat kiireiset, jotka eivät malttaneet pysyä laskeutumisen jälkeen istuimellaan, kuten koneessa oli juuri kuulutuksin ohjeistettu. Käytävälle oli lupa nousta vasta, kun kuuli oman penkkirivinsä mainittavan. Istuimme rivillä yksi, joten meillä olisi ollut lupa poistua ensin, kenenkään meitä läheltä ohittamatta. Onneksi noita kiireisiä oli kuitenkin vain kourallinen, joista tosin joku änkesi seuraavaksi kanssani samaan pyöröoven lokeroon. Palkitsin hänet mulkaisulla, jota maskikaan ei himmentänyt. En kuitenkaan välittänyt alkaa häntä torumaan, ettei hän vain vastaisi mitään, pölläyttämällä samalla muutamat hiukkaset sieltä maskinsa raoista. Muutoin tuolla lentokentällä ei tarvinnut juuri turvaväleistä huolehtia. Tunnelma oli suorastaan aavemainen.
Olimme päättäneet vältellä julkisia kulkuneuvoja, joten otimme taksin. Edelleen maskit kasvoillamme, samoin kuskilla. En olisi muuten sitä taksia valinnutkaan. Hotellissa paikat hohtivat puhtauttaan, mutta siitä huolimatta pyyhkäisin matkatavaroiden joukkoon pakkaamillani desinfiointipyyhkeillä oleelliset pinnat läpi. Saattoi olla turhaa, mutta ei se vara venettä kaada, ajattelin.
 |
| Lempihotellini Lilla Roberts |
Lily Lee
Illan tullen oli päivän työosuus hoidettu, ja saatoimme heittäytyä vapaalle. Meillä oli pöytävaraus Lily Lee -ravintolaan, joka on yksi Tomi Björckin (kumppaneineen) uusimmista ravintoloista. Tämän ravintolan inspiraation lähde on Taiwanilainen ruokakulttuuri. Olimme etukäteen pyytäneet pöytää erityisen hyvillä turvaväleillä, ja sellaisen saimme. Pöytä oli suorastaan omassa ylhäisessä yksinäisyydessään, mutta samalla hienolla tähystyspaikalla. Pöydässämme jo odottikin kaksi kappaletta Helsingissä asuvia perheenjäseniämme, jotka olivat reissun ainoat lähikontaktimme. Heidänkin kanssaan kunnioitimme toistemme turvareviirejä. Tänä vuonna olemme kuuliaisesti pidättäytyneet halailemasta edes läheisiämme. Siis heitä, jotka asuvat eri taloudessa. Nytkin suoritimme vain etähalaukset silmiin katsoen, ja käsivarret rinnalle ristiin halauksen merkiksi laittaen. Tuntuuhan se aina yhtä erikoiselta, mutta minkäs teet.
Maskit poistimme vasta pöydässä, kädet ennen ja jälkeen maskinpoiston desinfioiden. Oma käsidesi kulkee aina mukanani, mutta myös pöydästä löytyi tarvittava arsenaali käsidesiä sekä vaahtokarkin näköisiksi rulliksi käärittyjä puhtaita, märkiä froteepyyhkeitä. Olipa hyvä, etten pistellyt niitä poskeeni. Sitten saatoimmekin keskittyä olennaiseen, eli rakkaiden kanssa seurusteluun ja uskomattoman ihanista makuelämyksistä nauttimiseen. Valitsimme hyvän määrän yksittäisiä, henkilökohtaisia makupaloja, ja vähintäänkin yhtä hyvän määrän jaettavia herkkuja. En edes yritä laittaa niitä mihinkään järjestykseen. Kuvat puhukoot puolestaan. Hallelujaa jokaiselle suupalalle!
Tässä ei ollut edes kaikki, mitä nautimme, mutta ehkä näistä pääsette jäljille, mistä kyse. Todellakin tykkäsimme.
Lauantaille ei ollut luvassa työasioita, ja päiväohjelma oli muutenkin löysä. Ensimmäinen tärppi oli myöhäiselle iltapäivälle. Siispä kerrankin oli niin, ettei hotellista ollut kiirettä minnekään. Ei kokoukseen, ei lentokentälle, ei minnekään. Päätimme, että koska matkailuvuotemme on ollut niin ankea, olemme ansainneet pientä hemmottelua. Huonepalvelun tuoma aamiainen on sellaista luxusta, mistä näissä oloissa on lupa hyvällä omallatunnolla nauttia. Toisaalta kierrän näinä aikoina buffetit kaukaa, joten joka tapauksessa aamiainen huoneessa kuulosti hyvältä idealta. Tarjolla oli kolme eri vaihtoehtoa aina huonehintaan kuuluvasta itse haettavasta takeaway-aamiaispussista tähän lisämaksulliseen Lux-huonepalveluaamiaiseen kaikilla herkuilla. Huh huh, Lux-aamiaisesta olisi riittänyt useammallekin. Emme millään pystyneet torjumaan hävikkiä, vaikka parhaamme yritimme. Päätin kuitenkin, että en nyt tällä kertaa tunne siitä syyllisyyttä, vaan keskityn iloisin mielin harvinaiseen ja täysin ansaittuun ylellisyyteen. Elämästä saa ja pitää nauttia.
Ravintola Savoy
Lauantain huipentuma oli kauan odotettu illallinen ravintola Savoyssa. Olin etukäteen tutustunut Savoyn kotisivuilla julkaistuun COVID-19 -toimintasuunnitelmaan, ja tulin vakuuttuneeksi, että myös turvallisuudesta on huolehdittu. Niinpä illan tullen nousimme pikkuruisella hissillä odottavin mielin yläkerrokseen, jonne saavuttuamme henkilökunta otti meidät hyvin tehokkaasti ja ammattimaisesti ”haltuunsa”. Kaikilla tuntui olevan tehtävänsä, ja kaikki olivat tehtäviensä tasalla. Tuntui, kuin aika olisi pysähtynyt, ja nimenomaan positiivisella tavalla. Tälläkin kertaa pöytämme oli riittävän etäällä muista pöydistä, ja meillä kaikki hyvin. Kaikki oli täydellistä. Valaistus, akustiikka, tunnelma, historian havina, ihan kaikki. Kohotimme maljat illan sankarille, kuin myös iloiselle jälleennäkemiselle ja hohdokkaalle illalle. Taisimmepa kohottaa maljat myös marsalkka Mannerheimille, syvästi isänmaallisia kun olemme. Illalliseksi nautimme Grande Menun ja jätimme viinien valinnat ammattilaisille, eli päädyimme viinipakettiin.
Odotimme illalliselta paljon, ja taas kävi toteen, että sitä saa mitä tilaa. Täydellisyyttä hipova ei riitä kuvaamaan pöydän antimia, vaan kyllä kaikki oli ihan täydellistä. Ilta kävi vielä täydellisemmäksi pianistin aloitettua soittonsa. Päivänsankari sai oman huomionosoituksensa lempikappaleensa myötä, joka tuli täydellisenä yllätyksenä niin sankarille kuin minullekin. Pikkulinnut olivat käyneet niin hämärästi laulelemassa, että emme missään vaiheessa havainneet kenenkään vievän viestiä pianistille. Sieltä se miehelleni omistettu kappale joka tapauksessa tuli, tyylikkään hienovaraisesti ilman yleistä huomiota. Mieheni on sellaista sorttia, joka vaivautuu huomionosoituksista, eli näin tämä meni niin kuin sen pitikin mennä. Ulkopuoliset tuskin edes huomasivat mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Kappaleen loputtua taputimme äänettömästi kiitoksemme pianistille, johon hän vastasi hymyllään. Upeaa.
Oli myös kiva nähdä Chef Patron Helena Puolakka tuomassa lisää tunnelmaa saliin. Olen aina ollut sitä mieltä, että jos ravintolalla on kasvot, niin noiden kasvojen täytyy myös näkyä salissa. Toki lomansa kaikille suotakoon, mutta mahdollisuuksien mukaan kuitenkin. Ja jos vielä käy sellainen onni, että Chef itse tuo jonkin lajin pöytään suoden hetken verran aikaa muutaman sanan vaihtoon, niin vielä hienompaa. Näinkin tapahtui. Kuulimme Chefin tuoman kullanhohtoisen annoksen olevan hyväksi mm. nivelille. Hauskaa nippelitietoa. Tunnelma oli paitsi hieno, myös mukavasti rento ja välitön. Eikös se niin ole, että kokemus tuo varmuutta. Ja tarkoitan tällä nimenomaan henkilökuntaa. Toki tuo välittömyys pelaa aina kahteen suuntaan, ja meille onkin aina mieluisaa rupatella henkilökunnan kanssa paikan antimista ja taustatiedoista. Mietimme myös, että aika välitön tunnelma taisi olla Marskinkin kanta-asiakasaikoina. Kyllähän Savoy on todellakin The one and only Suomen mittakaavassa, ja kelpaa siitä tulla kauempaakin nauttimaan, kunhan vain saadaan tuo matkailu taas elpymään.
Illastimme Savoyssa nelisen tuntia, mitä hämmästelimme poistuessamme. Oli osa nautintoa, kun ei tarvinnut vilkuilla kelloon, että milloin se monien käyttämä 2,5 tunnin aikahaarukka on täytetty. Kukaan ei siis tullut hoputtamaan pöydästä pois, ja toisaalta emme kyllä hidastelleetkaan. Lajeja vain oli niin paljon, ja ne tarjoiltiin juuri sopivalla tahdilla.
Matka meni siis oikein hyvin, ja tuntui kuin olisimme käyneet pidemmälläkin matkalla. Varovaisia koitimme olla, ja samalla ihmettelimme joidenkin muiden asiakkaiden huolettomuutta, niin ravintoloissa kuin hotellin aulassakin. Jotkut halailivat ystävän saapuessa kuin ennen vanhaan. Totuus on kuitenkin se, että vihollinen on näkymätön, ja kukaan ei voi varmuudella tietää, kantaako virusta vai ei. Voihan toki olla, että nämä näkemäni halailijat olivat jo kaikki koronan sairastaneita, ja siksi huolettomampia, ja ihan turhaan tässä moralisoin. Mutta elleivät ole, niin aika monta vaaran paikkaa satuin näkemään. Voi kun nyt maltettaisiin pitää vähän etäisyyttä. Jos niin teemme, sitä varmemmin saavat myös ravintolatkin jatkaa toimintaansa edes rajoitusten alla, mutta kuitenkin.
Tähänpä on hyvä päättää raporttini. Koitetaan edelleenkin jaksaa pitää fyysistä etäisyyttä, mutta henkistä läheisyyttä. Pestään käsiä ja pidetään maskeja. Pysytään terveinä.
Oikein hyvää adventtia!
