Näin syksyn tullen on ihanaa muistella kesällä koettuja tapahtumia. Yksi mieleenpainuvimmista kokemuksista oli keskikesän juhlan aikaan sijoittuva matkamme Bolognaan, Italiaan. Siltä(kin) reissulta jäi monta kaunista muistoa. Yksi reissun ainutlaatuisimmista kokemuksista oli vierailu Manaresi Agricoltura e vini -viinitilalla Bolognan kukkuloilla. Vietimme siellä juhannusaattoillan, ei keskiyön aurinkoa, vaan satumaisen upeaa auringonlaskua ihaillen, ja samalla hyviä viinejä maistellen.
Nämä tertut saivat vielä kasvaa, sadonkorjuun aika olisi vasta syksyn tullen. Toki Fabio-isäntämme esitelmöi meille, mitä sadonkorjuun aikaan tulisi tapahtumaan. Ja mitä kaikkea tapahtuu siinä välillä, kun rypäleet on kerätty ja korkitetut viinipullot saavat etikettinsä.
Vierailumme osui todella kuumaan aikaan, mittarin noustessa päivittäin +30-40 -asteen välimaastoon. Tämä näkyi tietysti myös maaperässä. Kuivaa oli.
Tietämykseni ei riitä kertomaan, mitä kaikkea tällainen kuivuus vaatii viinintuottajalta, saati miten se vaikuttaa satoon. Onneksi nämä Bolognan kukkuloiden rinteet tarjoavat kuitenkin suojaisampia ja viileämpiä paikkoja viiniköynnöksille.
Myös köynnöksiä harvennettaessa jätettävä lehvästö suojaa rypäleitä auringolta. Äkkikatsomalta näyttikin, kuin rypäleitä ei olisi lainkaan, mutta siellä ne kasvoivat lehvästöjen suojassa. Kauniita terttuja.
Käveltyämme hyvän tovin rinteillä viiniköynnösten keskellä siirryimme viinitilan päärakennuksen alakertaan, missä tuotantotilat olivat. Näimme, missä rypälelaatikot otetaan vastaan, ja missä rypäleitä sen jälkeen käsitellään. Viini kypsytetään käyttötarkoituksensa mukaan joko tammitynnyreissä tai terästankeissa.
Tässä meillä demonstroidaan jo sitä vaihetta, kun viini on pullotettu ja korkitettu, ja pulloihin liimataan etiketit.
Seuraavaksi viinipullot pakataan laatikoiden suojiin, ja laatikot varastoidaan odottamaan kaupankäyntiä, ja viinin pääsyä nautiskelijoiden ruokapöytiin.
Sitten olikin aika päästä itse asiaan, eli viinien maisteluun. Yläterassi siellä jo meitä kutsuvasti odotti. Tällä kertaa ei viinin matka nautiskelijoiden pöytään ollut sen pidempi, kuin alatasanteelta ylätasanteelle.
Ilta oli todella lämmin ja tuulinen. Seurueeseemme kuului Fabio, talon kissan, meidän (mieheni ja minä) lisäksi kolme hollantilaista nuorta naista, sekä yksi nuoripari Yhdysvalloista. Yhteistuumin kannoimme pitkän pöydän terassin kulman taakse, missä tuuli oli yhä vilvoittava, mutta ei vaarantanut viinilasien pystyssä pysymistä. Tosin tämän tastingin kaadot olivat sen verran reiluja, että ehkä lasit olisivat muutenkin pysyneet pystyssä, ainakin ajoittain.
Fabio hieman pahoitteli tilan suojaisan sivustan vanhojen pikkurakennusten ulkonäköä ja epäkuvauksellisuutta verrattuna suoraan Bolognan rinteille antavan suuren terassin näkymille, mutta minä löysin kyllä valtavasti kauneutta myös tästä tuulensuojapaikasta.
Toki suurimman osan kuvista otimme kukin rinteiden ja viiniköynnösten suuntaan. Niitä riitti silmänkantamattomiin.
Maistelimme neljää erilaista viiniä. Kahta valkoista, yhtä roseeta ja yhtä punaista. Jätän niiden tarkemman analysoinnin tekemättä. Riittänee, että kerron niiden kaikkien olleen aivan erinomaisia. Olisin voinut ostaa alkajaisiksi kutakin laatikollisen, mutta lentomatkustaminen ei sallinut minun tehdä sitä.
Toki makuun toi varmasti oman säväyksensä se, että nautimme viinin juuri siellä, mistä se oli peräisin. Siitä huolimatta rakastin niitä kaikkia. Olen toisinaan aika ranttu viinien, erityisesti punaviinin suhteen. Näistä viineistä löysin vain miellyttäviä tuntemuksia.
Ilta jatkui vapaamuotoisesti seurustellen ja tunnelmasta sekä näköaloista nauttien. Meillä löytyi heti yhteinen sävel Seattlesta (Washingtonista) tulleen aivan ihastuttavan, ja omista ihanista amerikanserkuistani niin monella tavalla muistuttavan nuorenparin kanssa. Jatkoimme itse asiassa heidän kanssaan samalla kyydillä vielä takaisin Bolognaankin. Manaresin viinitila oli muuten kätevän lähellä Bolognaa, alta puolen tunnin matkan päässä. Saatoimme näköalaterassilta jopa nähdä joitakin Bolognan nähtävyyksiä, kuten ylväänä kukkulan päällä siintävän San Luca pyhäkön. Mutta eipäs mennä nyt sinne, vaan ihaillaan vielä tovi tätä henkeäsalpaavan kaunista auringonlaskua, minkä Bolognan kukkulat ja Manaresin viinitila meille juhannusaattona tarjoili.
Voi mikä ihana ilta tuo olikaan. Kannatti luottaa taas vaistoon, sillä valitsin paikan täysin vaistonvaraisesti. Tämä ei ollut mikään virallinen retki, mihin myytiin lippuja, vaan paikalla olijat olivat olleet itse yhteydessä viinitilalle sopiakseen audienssista. Siellä kyllä järjestetään aika-ajoin virallisiakin retkiä, myös illallisen kera. Kannattaa pitää Manaresi-nimi mielessä.
