Parmesaanimössö uuniperunoille

Tässäpä yksi tosi kiva täyte uuniperunoille. Se on ollut kestosuosikkimme jo vuosikausien ajan. Nyt sitten havahduin ihmettelemään, kuinka en ole aiemmin tullut tallentaneeksi sen ohjetta tänne. Tässä se lopultakin tulee. Lyhyestä virsi kaunis…

 

 

Parmesaanimössö

4:lle

 

200 g crème fraîchea

1 dl hyvää majoneesia (tässä Hellmann’s)

2 rkl sitruunan mehua

2 valkosipulinkynttä puristettuna

4 pyöräytystä mustapippurimyllystä

2 pyöräytystä suolamyllystä

2 dl karkealla terällä raastettua parmesaania

yrttejä koristeluun (tässä lehtipersiljaa)

 

Sekoita kaikki ainekset keskenään. Anna mössön makujen tasaantua jääkaapissa sen aikaa, kun uuniperunat kypsyvät.

 

Uuniperunat valmistat helposti näin: Harjaa/pese perunat huolellisesti harjalla (ja vedellä) ja kuivaa pinta talouspaperilla. Pistele perunoiden pinta haarukalla, ja laita perunat uunipellille. Kypsennä 225 C asteessa runsaan tunnin ajan. Nämä perunat jatkoivat tuon ajan jälkeen uunissa vielä hieman matalammissa asteissa, kunnes myös perunoiden kypsyttyä uuniin lisätty lohifilee ja kasvikset olivat kypsät.

 

 

Halkaise kypsä uuniperuna melkein pohjaan saakka. Kääräise perunan ympärille foliota. (Näin peruna ei tahraa sormia, kun sitä lusikoit.) Täytä avattu peruna mössöllä ja koristele yrteillä. Yrtit ovat aina hyvä idea.

 

 

Nam nam. Nämä parmesaanimössöperunat maistuvat sellaisenaankin, mutta yhtä lailla ne ovat hyvä aterian lisuke. Molempi parempi.

 

 

Kylmäsavuporo-herkkusienirisotto

Tämä postaus ei liity mitenkään jouluun, mutta kirjoittelenpa sen nyt kuitenkin näin jouluaaton aattona tänne talteen. Toisaalta voihan olla niin, että kunhan taas jouluruokia on syöty pari päivää, alkaa kummasti tehdä mieli jotain ihan muuta. Meillä ainakin aika monena tapaninpäivänä on syöty pastaa, pizzaa tai kiinalaista. Mikseipä siis yhtä hyvin vaikka risottoa. Tosin tämä risotto tuli meillä nautittua jo toissa sunnuntaina. Ja ihan älyttömän hyvä risotto tämä olikin. Siinä oli kohdillaan kaikki, niin happo, valuva rakenne, täyteläisyys, kuin vielä suolakin. Olkaapas hyvät!

 

 

Kylmäsavuporo-herkkusienirisotto

2:lle

 

kana- tai kasvislientä (keitin 1 l kanalientä, jäi reilu dl)

100 g herkkusieniä (tässä ruskeita)

aavistus suolaa sienille

voita

1 salottisipuli

50 g kylmäsavuporosiivuja

0,5 tl kuivattua timjamia

200 g risottoriisiä

1,5 dl valkoviiniä

mustapippuria

1 dl parmesaania

lehtipersiljaa

 

Keitä liemi ja pidä se lämpimänä. Puhdista (harjaamalla) ja viipaloi sienet. Kuori ja silppua sipuli. Paloittele porosiivut pieniksi paloiksi. Raasta parmesaani karkealla raastimella.

Kuullota/paista sieniviipaleet pannulla pienessä määrässä voita, kunnes mahdollinen neste on haihtunut, ja sienet näyttävät kauniilta. Mausta kevyesti suolalla ja mustapippurilla. Siirrä pannu sivuun odottamaan hetkeä, kun sienten on aika päästä risottoon.

 

 

Kuumenna risottokattila ja sulata siinä nokare (1-2 rkl) voita. Kuullota sipulisilppu. Lisää porot ja jatka kuullottamista muutama minuutti. Mausta timjamilla. Lisää riisit. Kuumenna sekoitellen, kunnes riisi on läpikuultavaa.

Kaada kattilaan viini ja sekoittele, kunnes viini on imeytynyt seokseen. Nyt voit alkaa lisäämään kuumaa kanalientä (tai kasvislientä) pari kauhallista kerrallaan. Sekoittele koko ajan, ja pidä seos kevyesti kiehuvana. Se ei saa porottaa täysillä, eikä myöskään lakata kiehumasta. Jatka näin kauhallinen kerrallaan, kunnes riisi on miltei kypsää. Ylikypsää se ei saa olla. Pakkauksen kyljestä näet suositellun kypsytysajan.

Lisää lopuksi sienet, parmesaani sekä pari ruokalusikallista voita. Lisää myös muutama pyöräytys pippuria myllystä sekaan. Sekoita, sekoita, sekoita. Tarkista, että risotto on tarpeeksi valuvaa. Lisää lientä, jos näyttää ja tuntuu puurolta. Kun rakenne täydellinen, tarkista maku, ja tarjoile välittömästi. Risoton voi koristella vaikkapa lehtipersiljasilpulla.

 

 

Ai että oli hyvää. Itse asiassa niin hyvää, että mieskin vallan mykistyi. Hän sai vain sanottua vastauksena kysyvään katseeseeni, että maista itse, ja jatkoi risoton lappamista suuhunsa. No minähän maistoin, jolloin hän kysyi, ”eikö olekin?”. Olihan se. Risotto oli niin sairaan hyvää, että melkein sanattomaksi veti. Vähän aikaa kun malttaa kattilan vieressä seisoa, niin palkinto löytyy lautaselta.

 

 

Pikamatka Kalliosta Kreikkaan keskellä Helsingissä hummailua

Viime viikonloppuna sattui ja tapahtui, mutta onneksi positiivisessa mielessä. Perjantai-ilta oli eittämättä yksi elämämme tähtihetkistä, saimme tuolloin osallistua tyttäremme valitun karonkkaan. Ilta oli suorastaan satumainen kaikkine vaiheineen, tunnelman ollessa alusta loppuun asti aivan erityisen lämmin ja mukava. Järjestelyt onnistuivat kaikin puolin täydellisesti. Ravintola Zhèn (Eteläinen Makasiinikatu 4, 00130 Helsinki) kattoi eteemme häikäisevän upean kiinalaisen illallisen juhlajuomineen. Jatkot kuuluvat karonkoissa itseoikeutetusti asiaan, ja jatkojen pitopaikaksi oli varattu Bar Mate (Pieni Roobertinkatu 9, 00130 Helsinki). Kyseessä oli siitä harvinaiset jatkot, että porukka ja porukkahenki säilyi jatkoillakin yhtenäisenä. Maistelimme upeita cocktaileja ja juttelimme mukavia, ja sitten alkoikin olla jo Tuhkimon (tällä kertaa prinssinsä kera) aika lähteä unten maille tyytyväinen hymy huulillaan.

Aamulla Tuhkimo sai huomata, että ikä ei tule yksinään. Taika oli hävinnyt, ja Tuhkimoa väsytti. Onneksi ainoa lukittu asia päivän ohjelmassa oli illaksi tehty pöytävaraus trendikkäässä Kalliossa sijaitsevaan Taverna Zorbakseen (Läntinen Brahenkatu 4, 00510 Helsinki). Päivä kuluikin siten enimmäkseen edellisen illan sykähdyttäviä juhlia muistellessa. Kävelyä harrastimme niin Helsingin keskustassa kuin illansuussa myös Kalliossa. Kun pöytävarauksen ajankohta lopulta lähestyi, väsytti Tuhkimoa jo oikein kunnolla, ja viimakin vinkui korvissa ja tuuli tuiversi hiuksissa. Lähestyessämme illan ravintolavalinnan oletettua sijaintipaikkaa katse kiinnittyi kutsuvana tuikkiviin valoihin. En heti ymmärtänyt niitä Zorbaksen valoiksi, koska jotenkin hassusti mielikuvissani odotin sinivalkoista sisäänkäyntiä. No, hyvältä näytti tämäkin sisäänkäynti, ei muuta kuin viimasta pois ja ovesta sisään. Ja kas, yhtäkkiä olimmekin keskellä sinivalkoista Kreikkaa. Talo oli täynnä lämpöä, ihania tuoksuja, puheensorinaa ja kreikkalaista musiikkia. Niin kävi, että hetkessä vanhakin taas nuortui, ja oli valmis hyppäämään makumatkalle Kreikkaan.

 

Taverna Zorbas

Sisään mennessämme Zorbas oli aivan täynnä, ja odottelimme pienen hetken pian vapautumassa olevaa pöytäämme. Siinä oli hyvää aikaa antaa katseen kierrellä ympäri ravintolasalia. Tuli todella nostalginen olo. Nuo kaikki vaasit, vadit ja muut rekvisiitat… Juuri sellaisia, kuin aikoinaan Kreikassa. Samantapaisia tuli silloin myös matkamuistomyymälöistä kotiinkin osteltua. Kaiken tämän sitoi yhteen juuri se oikea musiikki.

 

 

 

 

Olin aivan fiiliksissä. Alkujuomalistaa silmäillessäni tuli pakottava tarve tilata virkistävät ouzot. Edellisestä ouzolasillisesta olikin vierähtänyt aika monta vuotta.

 

Jamas!

 

Osa seurueesta oli vasta saapumassa, joten meillä oli hyvin aikaa tutustua ruokalistaan. Sieltä löytyi kaikki vanhat tutut, joita aina aikoinaan Kreikassakin nautimme. Kun saimme tiedon, että vielä puuttuvat henkilöt viivästyvät (itsestään riippumattomista syistä) edelleen, päätimme jo maistella paria laatua alkupaloja. Tzatziki ja saganaki, niillä meidän illallisemme aina Kreikassakin käynnistyivät.

 

Tzatziki

 

Saganaki

 

Loppuseurueen saapuessa tilasimme lisää alkupaloja, ja pöytään kannettiin myös paistettuja mustekalarenkaita, Kalamarakia. Yllätyin, kun seurueen junioritkin napsivat niitä hyvällä ruokahalulla suihinsa.

 

Kalamarakia

 

 

Pääruoaksi tilasimme osa ”paperilammasta” (Arnaki Kleftiko), ja loput joko kanasouvlakia (Souvlaki Kotopulo) tai härkäsouvlakia (Souvlaki Moshari). Minä valitsin tuon viimeisimmän. Jestas kuinka hyvää kaikki oli! Varmasti osansa elämykseen teki myös Zorbaksessa vallitseva kiva, lämmin tunnelma, mutta kyllä minä erinomaisen ruoan tunnistan niiden ohikin. Rekvisiitasta johtuen Zorbaksessa ei tarvinnut edes laittaa silmiä kiinni kuvitellakseen olevansa Kreikassa. Kaikki oli kohdillaan, makua myöten.

 

Viinikin Kreikan matkoilta tuttu 😍

 

Souvlaki

 

Zorbaksen ovesta ulos astuessamme yksi meistä sanoi ”Tänne haluan uudelleenkin!”. Siihen oli helppo yhtyä. Sitten vielä kaihoisan tyytyväinen katse ruudun takaa…

 

 

Näin alkoi lauantai-iltakin olla pulkassa. Oli aika siirtyä takaisin hotellille, tyytyväisinä ja virkistyneinä, aivan kuin taas yhdellä ihanalla matkalla käyneenä.

PS. Tämä postaus on kirjoitettu ainoastaan hyvän fiiliksen innoittamana. Ravintolalaskukin on ihan itse maksettu.