tiistai 21. toukokuuta 2024

Kevytmielisesti tehty ilotytön pasta

Tässä eräänä päivänä sain idean tehdä pasta alla puttanescaa (ilotytön pastaa), joka syntyy vähistä aineksista, nopeasti, ja on syntisen hyvää. Luulin, että kaapistamme löytyisi pieni purkillinen sardelleja, joka on yksi puttanescapastan ainesosa. Itse asiassa aika oleellinen sellainen. No eipä löytynytkään. Ajatus ei silti antanut rauhaa, joten käynnistin operaatio sardellien metsästyksen. Tutkittuani kolmen pienemmän kohtuullisen hyvän kaupan, ja paikkakunnan kahden suurimman marketin valikoimat päätin etsinnän tuloksettomana. Täysi turhautuminen tuli siinä kohti, kun yhdessä suuressa kaupassa sardellipurkkeja tiedustellessani sain vastaukseksi ”sardelleja… en ole ikinä kuullutkaan”. No ei sitten tehdä puttanescapastaa, ajattelin.

Mutta eihän se niin mene, jos on kerran päähänpinttymän saanut. Sadattelin miehelle asiaa. Hän realistina kysyi, että no miksi et tee anjoviksista? Vastasin, että eihän niistä voi tehdä, eivät ole sama asia. Piste. Suomessa, kuin myös laajemmin Pohjoismaissa ”anjovikset” ovat kilohailia. Sen sijaan Välimeren maissa ”anchovy” tarkoittaa sardellia. Eroa on myös maussa ja rakenteessa. Mutta totta puhuen, kyllähän niissä on sen verran paljon samaa makumaailmaa, että kannattaisikohan kuitenkin kokeilla, tuumin. Tuumasta toimeen. Jos jossakin, niin kyllä kai nyt ainakin ilotytön pastan tekemisessä kevytmielisyys sallitaan. Kuka kieltää? Niin justiinsa, ei kukaan. Minun keittiöni, minun kokeiluni. Kokeiluun alkaessani jupisin vielä, että haetaan pizzat, jos lopputulos tökkii. Pizzat jäivät hakematta, kevytmielisyys kannatti.

 


 

Ilotytön pasta kevytmielisesti

4:lle reilut annokset

 

400 g spagettia

mereltä maistuva, eli kunnolla merisuolalla maustettu keitinvesi

 

oliiviöljyä

2 valkosipulinkynttä

1 tlk ”anjoviksia” (nettopaino 79 g)

1 kuivattu (pieni) chilipalko

2 dl valkoviiniä

1 tlk (70 g) tomaattipyretta

1 tlk (400 g) tomaattimurskaa

4 rkl pieniä kapriksia

1,5 dl kivettömiä kalamataoliiveja

mustapippuria

(suolaa)

persiljaa

(parmesaania)

 

Keitä spagetti sopivan kypsäksi hyvin suolatussa vedessä (katso paketista keittoaika). Ota varalta talteen motillinen keitinvettä. Valuta pasta, mutta älä huuhtele. Valmista pastan kiehuessa kastike.

Kuori ja silppua valkosipulit. Saksi tai leikkaa anjovisfileet pienemmiksi. (Jos satut löytämään oikeita sardellifileitä, niin niitä riittää ehkä 8 kpl. Sardellifileitä myydään sekä pienissä lasipurkeissa, että säilykkeenä. Täkäläisiä, miedommalta maistuvia ”anjoviksia” tarvittiin koko pieni tölkillinen, ennen kuin olin tyytyväinen umamiin. Mutta olinpa kuitenkin.) Mittaa muutkin ainekset lisäysvalmiiksi. Silppua persilja. Itse kokkailu sujuu näppärästi, kun valmistelut on tehty etukäteen.

Kuullota valkosipuleita hetki oliiviöljyssä, mutta varo polttamasta. Lisää anjovikset, ja jatka kuullottamista varovaisella lämmöllä 4-5 minuutin ajan. Lisää chilipalko ja valkoviini, ja nosta lämpöä niin, että valkoviini alkaa porista. Lisää joukkoon tomaattipyre ja tomaattimurska. Anna porista toiset viitisen minuuttia.

Lisää joukkoon kaprikset ja oliivit. Pyöräytä sekaan muutama pyöräytys mustapippurimyllystä. Tarkista maku. Lisää tarvittaessa suolaa (minä en kokenut tarvetta lisätä sitä). Lisää myös persiljasilppu, mutta säästä siitä pieni osa annosten koristeluun.

Kun kastike maistuu hyvältä, sekoita valutettu pasta kastikkeeseen. Lisää tarvittaessa tilkka etukäteen talteen otettua keitinvettä, kastikkeen pastoineen edelleen liedellä poristessa. Keitinvesi sitoo kastikkeen pastaan. Annostele pasta lautasille, ja koristele annokset persiljalla.

 


 


 

Tiedän kyllä, että italialaiset eivät perinteisesti käytä parmesaania kalaa ja mereneläviä sisältävien pastojen kanssa. Minäkin punnitsin asiaa hetkisen ääneen miettien. Parmesaanillako, vai ilman sitä… Mieheltä löytyi ratkaisu tähänkin asiaan. Hän sanoi, että emme ole nyt Italiassa, eikä hän näe keittiössämme yhtään italialaista, joten anna mennä vain. Kun nyt kerran kevytmielisiksi alettiin, niin ollaan sitten kunnolla huikentelevaisia, ajattelin, ja raastoin hyvät keot parmesaania annoksille. Ja hetken päästä vielä uudelleenkin. Ai että oli hyvää, kelpasi meille nämä kevytkenkäisetkin versiot.

 


 

PS.

Tulipa tässä vielä mieleen yksi sattumus vuosien takaa. Se ei liity tähän pastaan oikeastaan mitenkään muuten, kuin ainoastaan esimerkkinä siitä, että ihan aina ei ole viisasta kokeilla korvaavaa vaihtoehtoa. Tai ainakin kannattaa ensin miettiä ja tutkia asia huolella läpi. Vuonna yks ja kaks kävi nimittäin niin, että meiltä oli konetiskiaine päässyt loppumaan. Koneen täytyttyä likaisista astioista pitelin sitten kädessäni tavallista (käsin tiskaukseen tarkoitettua) Fairy-pulloa, ja pohdiskelin, että voisikohan sitä laittaa tiskikoneeseen. Blondina päättelin, että no tiskiaine kuin tiskiaine, eiköhän se toimi. Toimihan se siihen asti, kunnes tiskikone ykskaks sammui. Menin katsomaan, mikä sille tuli. Avasin luukun, ja jestas sentään! Humps! Keittiöön vyöryi koneesta vaahtoa, jota oli muodostunut niin paljon, ettei kone pystynyt enää toimimaan. Sitä vaahtoa vain tuli ja tuli, ja sitä lapioitiin lattialta, pitkään. Naurettiin, ja taas lapioitiin. Että voikin niin pienestä pesuainemäärästä muodostua niin käsittämättömän paljon vaahtoa! En suosittele kokeilemaan.

 

 

 

 

perjantai 10. toukokuuta 2024

Uunilenkki uudella tavalla, sunnuntaimuusin kera

Kaikki lähti pottumuusin himosta. Vietettyämme hyvän rupeaman merellisten herkkujen äärellä Andalusian auringon alla, tuli minulla (kaikkien ihanien kala- ja äyriäisruokien jälkeen) Suomeen palattuamme pakottava tarve saada kunnon puikulamuusia. Sille piti keksiä jotain sopivaa kaveriksi.

Pallottelin kotoisten jauheliha- ja makkararuokien välillä Googlestakin eri vaihtoehtoja etsien, kunnes silmiini osui artikkeli keittiömestari Risto Mikkolan valmistamasta kunnianosoituksesta suomalaiselle makkaralle. Siinä ohjeessa hän oli viipaloinut lenkkimakkaran, ja sekoittanut viipaleet sopivien ainesten kera uunivuokaan muhimaan. Nappasin idean käyttööni, kiertoonhan se ohje oli tarkoitettukin. Tosin toteutin sen omista kaapeista löytyneiden ainesten kera, omalla tavallani.

 


 

Uunilenkki

4:lle

 

1 lenkkimakkara

120 g smetanaa

150 g juustoraastetta (emmental punaleima)

sinappia

2 tomaattia

mustapippuria

suolaa

pari kourallista persiljasilppua

 

200 C n. 45 min.

 

Kuori ja viipaloi lenkki n. 1 cm paksuisiksi viipaleiksi. Laita viipaleet sekoituskulhoon. Lisää kulhoon smetana, puoli pussillista juustoraastetta sekä kunnon pruuttaukset sinappia. (En mitannut/punninnut sinapin määrää, mutta varmaan sitä nyt ainakin ½ dl oli, ellei enemmänkin. Riston ohjeessa sitä oli 50 g, mikä antanee paremmin osviittaa.) Lisää sekaan muutama pyöräytys mustapippurimyllystä. Ihan aavistuksen (pari pyöräytystä) suolaakin lisäsin, sekä osan persiljasilpusta (loput persiljat säästin koristeluun). Sekoita makkaraviipaleita rikkomatta kaikki ainekset sekaisin niin, että smetana ja kaikki muukin leviää tasaisesti makkaraviipaleille. Kaada sekoituskulhon sisältö voideltuun uunivuokaan.

 


 

Huuhtele ja kuivaa tomaatit. Poista kannat ja viipaloi tomaatit pyöreiksi siivuiksi. Lisää ne makkarasekoituksen päälle. Pyöräytä myös tomaateille hieman suolaa ja pippuria.

 


 

Ripottele loput juustoraasteesta (pitäisi olla vielä puoli pussillista jäljellä) tasaisesti tomaattien päälle.

 


 

Laita vuoka 200 C -asteisen uunin keskitasolle. Minä pidin vuokaa uunissa 45 minuuttia. (Riston ohjeen lenkki oli uunissa vain 20 minuuttia. Minä tykkään kunnolla muhineesta uunimakkarasta, toisaalta myös uunien tehot vaihtelevat.) Tarkkaile välillä paistoksen väriä. Jos pinta uhkaa tummua liikaa, laita päälle folio (minun uunissani sitä ei tarvittu) ja/tai testaa, joko uunilenkki on kunnolla muhinutta ja kuumaa. Ota vuoka uunista, kun lenkki näyttää valmiilta. 45 minuutin jälkeen minun uunilenkkini näytti tältä.

 


 

Siinä oli kaunis ruskea pinta, mutta sieluni kaipasi vielä vehreyttä. Siispä ripottelin loput persiljat valmiin paistoksen pinnalle. Valmista tuli.

 


 

Tarjosin tämän uunilenkin puikuloista tehdyn todella makoisan muusin kera. Siitä muusistahan tämä kaikki sai alkunsakin. Muusin tein seuraavalla tavalla. Se oli syntinen sunnuntaiversio, voin ja kerman kera.

 

Sunnuntaimuusi

4:lle

 

1 kg puikulaperunoita

2 tl suolaa keitinveteen

50 g voita

2 dl kuohukermaa

4 rkl keitinvettä

 

Keitä kuoritut puikulat kypsiksi, mutta varo, etteivät ne ehdi hajota/liueta. Kypsyvät yllättävän nopeasti. Ota motillinen keitinvettä talteen, ja kaada loput vedet pois.

Yhdistä kattilassa voi, kerma ja 4 rkl keitinvettä, säästä loput keitinvedet siltä varalta, että muusia pitäisi lopussa ohentaa. Kuumenna vesi-voi-kermaseos kiehuvaksi valvovan silmän alla. Kerma kuohuu yli yhtä helposti kuin maito! Kokemusta on 😉

Soseuta perunat survimella pienemmiksi. Kaada kuuma kermaliemi perunoiden sekaan, ja jatka survomista, kunnes muusi on sopivan sileää. Tarkista suolan määrä, ja lisää tarvittaessa, hyvin sekoittaen.

 


 

Voin vilpittömästi sanoa, että tämä sunnuntaimuusi oli parasta muusia ikinä. Samoin Risto Mikkolan viitoittama tapa valmistaa uunilenkki sai makkarankin maistumaan suorastaan taivaalliselta. Puolukkahillo ja Myrttisen maustekurkut olivat lisukkeista parhaimmat. Annokseen kuuluneet tomaatit riittivät tällä kertaa hoitamaan tuorekasvisten virkaa. Näin ihanasti tuli tämäkin (pottumuusin) himo tyydytettyä.