Jestas sentään, mikä punajuurilisuke! Ja poro.

Nyt en oikeasti tiedä kumpi oli parempaa, tämä uunissa paahdettu punajuuri-bataatti-feta -lisuke, vai sittenkin ne ihanan mehevät poron ulkofileepihvit. Niin, ja kumpi olikaan lisuke, ja kumpi päätähti? Vai oliko tämä vallan kahden staran liitto samalla lautasella. Niin täydellinen setti syntyi mökillä lauantaipäivän ratoksi, että hyvältä tuntuu vieläkin. Mutta lähdetäänpä liikkeelle punajuuresta. Sitä minulla on himottanut jo pitemmän aikaa. Ja nyt sitä sain.

Paahdettuja punajuuria, bataatteja,

valkosipulinkynsiä ja fetaa

(2-4:lle riippuen siitä, onko muuta syötävää)

400 g bataattia

400 g punajuuria

1 kokonainen valkosipuli

½ sitruunan mehu

oliiviöljyä

hunajaa

suolaa

mustapippuria

kuivattua timjamia

1 pkt (200 g) fetaa

basilikaa

babypinaattia

Kuori bataatti ja punajuuret ja paloittele ne. Punajuuren kuorimisessa kannattaa käyttää kertakäyttöisiä keittiökäsineitä, ja paloittelu hoituu ihan siististi leivinpaperilla suojatulla leikkuualustalla. Kuori ja irrottele valkosipulinkynnet. Otan niistä aina ohuesti kantakerroksen pois. Levitä kasvikset tasaisesti uunivuokaan. Purista päälle sitruunan mehua ja lorauttele oliiviöljyä ”sillä lailla sopivasti”. Mitähän osaisin sanoa määräksi… ehkä muutama ruokalusikallinen kaiken kaikkiaan. Juoksevaa hunajaa lorautan 1-2 rkl verran. Pyöräytä sekaan suolaa ja mustapippuria. (Näiden määrä on helppo tarkistaa (= maistaa) kypsennyksen loppusuoralla.) Ripottele joukkoon timjamia. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja laita vuoka n. 50 minuutiksi 200 C asteisen uunin keskitasolle. 30 minuutin kohdalla sekoita kasviksia, ja tarkista maku. Lisää pinnalle feta niin monena palasena, kuin on syöjiä. Valuta fetankin pinnalle hieman hunajaa. Feta muhii juuri sopivasti viimeisen 20 minuutin aikana.

Fetatkin uuniin...

... ja kaikki uunista ulos.

Ripottele valmiin kasvisherkun pinnalle silputtua basilikaa. Tarjoile nämä kasvikset vaikkapa babypinaattipedillä, kuten minä tein. Pinaatit huuhtelin ja linkosin jo aiemmin valmiiksi ja levitin ne lautasille pediksi odottelemaan uunikasviksia päälleen. Valutin pinaateillekin hiukkasen oliiviöljyä ja pyöräytin niille myös aavistuksen suolaa ja pippuria.

Nämä ihanat kasvikset tarjosin poronfileiden kanssa. Poroakin on tehnyt mieli jo joitakin päiviä. Jännä juttu, miten nämä blogitovereiden kirjoitukset vaikuttavat minuun. Punajuuriruokaa olen halunnut siitä asti, kun luin tämän Mansikkaheinän punajuuripostauksen. Poronfileepihvit puolestaan hyppäsivät takaraivoani koputtelemaan tästä Kulinarismia mahan täydeltä poropostauksesta. Kumpaakin näistä postauksista lueskelin Välimeren rannalla, ja huolimatta kaikista sikäläisistä herkuista tuntuivat nämäkin houkuttavilta. Suomeen tultuamme olikin meidän (tunturi)mökkikautemme alkamassa, ja siellä teen paljon pororuokia, kuin myös uunikasviksia. Nämä lajit olivatkin siis luonnollinen valinta reissusta tunturiin päästyämme.

Poronpihveistä olen varmaan aiemminkin kirjoittanut. Kerronpa tässä kuitenkin vielä, miten ne viime lauantaina valmistin.

Poronpihvit

200 g poron ulkofileetä per syöjä

suolaa

mustapippuria

voita

Ota lihat huoneenlämpöön samaan aikaan, kun alat valmistella kasviksia. Kuivaa fileiden pinta ja mausta ne suolalla ja pippurilla, sillä lailla ihan summissa vain. Hyvä on muistaa, että pöydässä voi aina pyöräyttää lisää kumpaakin, jos maku jäi vajaaksi. Muita mausteita poronfilee ei tarvitse. Poronfileiden paistaminen kannattaa aloittaa siinä kohti, kun uunissa alkaa olla muutaman minuutin päästä valmista. Paista pihvejä kuumalla pannulla voissa 2 minuuttia per puoli. Kääri paistetut fileet folioon 5 minuutiksi vetäytymään. Parin viimeisen vetäytymisminuutin aikana viimeistelin uunikasvikset basilikalla, ja asettelin ne lautasille babypinaattipedille. Leikkaa fileet kuuteen osaan, pikkuisen viistoon, ja lisää porot lautaselle kasvisten ympärille.

Voi hyvät hyssykät, että oli hyvä setti. Paahdetut valkosipulinkynnetkin olivat kuin karkkia vain. Kyytipojaksi valitsimme jälleen kerran argentiinalaista La Famiglia Bianchi Malbec -punaviiniä, joka sopii mainiosti poron, ja yleensäkin pihvien kaveriksi. Nyt vain meinasi käydä niin, että nautiskelin hyvästä ruoasta niin innolla, että en muistanut viiniäkään juoda. Havahduin siihen vasta kun mies alkoi täydentää omaa lasiaan, minun lasini ollessa edelleen täysi. Sama juttu snapsin kanssa, mikä kuuluu itseoikeutetusti poronpihvien kylkeen. Kunhan vain muistaisi senkin juoda. Taitaa olla todella, todella hyvän ruoan merkki, kun minulle noin hassusti pääsee käymään.

Kyllä lauantait ovat mukavia. No, fiilis oli jo ruokaa tehdessäkin hyvä. Valmistelin ruokaa mukavan mökkimusiikin tahdissa tanssien ja kertosäkeisiin tunteella mukaan yhtyen. Tanssiva ja laulava kokki oli meillä siis tällä kertaa, kuten aina toisinaan lauantaisin. Puukon kanssa pitää tosin vauhdikkaimmissa muuveissa olla varovainen. Mieskin oppii jo pikkuhiljaa huutamaan tanssivan kokin reviirille tullessaan, että ”takana!”.