Toissa torstaina saavuimme iltalennolla Helsinkiin, ja menimme
tuolloin myöhäiselle illalliselle Pastikseen (Pieni Roobertinkatu 2) kulkematta
hotellin kautta, eli suoraan lentoasemalta. First things first! Pöytävarauksen olin tehnyt
jo hyvissä ajoin. Olin tuttuun tapaani tutkinut etukäteen Helsingin
ravintoloiden ruokalistoja, ja heti kun bongasin gratinoidun hummerin Pastiksen
listalta, oli asia selvä. Sinne siis. Olimme jo kerran aiemmin vierailleet
Pastiksessa, ja paikan antimet hyväksi havainneet. Niinpä odotin toista
visiittiämmekin innolla, tällä kertaa hummerin kuvat silmissäni. Toki tarkistin
etukäteen, mahtaisiko hummeri olla vielä tuolloin listalla.
Lopultakin siis hummeri-illallinen oli jo todella lähellä.
Sitä ennen treffasimme Helsingissä asuvan tyttäremme kanssa, ja saimme
iloksemme hänestä illallisseuraa. Olemme kaikki hyvän ruoan ystäviä, ja jos treffiaikaa
on käytössä rajallisesti, tapaamme silloin mieluusti lautasen äärellä, missäpäs
muualla. Astelimme siis kaikki kolme yhdessä Pastiksen ovesta sisään.
Olimme
varmaankin illan viimeiset tulijat. Paikalla oli lämmin tunnelma, ja
tyytyväiseltä kuulostava puheensorina. Siirryimme muutaman porrasaskelman
alaspäin omaan pöytäämme, joka oli meille juuri vapautunut. Oma menuvalintani
oli jo täysin selvä, joten muiden vielä tutkiessa ruokalistaa pääsin minä jo
avaamaan leipäpussia, joka oli juuri kiidätetty pöytäämme.
Alkuruokien suhteen olimme kaikki eri linjoilla. Minä otin
sinisimpukoita. Listan mukaan ne olisi keitetty omenasiideriliemessä. Minulla on
joskus todettu omena-allergia, joten pohdiskelin ääneen, uskallankohan kokeilla
simpukoita tuossa liemessä. Toisaalta päättelin, että ei siinä siiderissä taida
paljon olla enää omenan allergisoivia aineita jäljellä. Toisaalta taas minulla
ei ollut kokemusta omenasiiderin vaikutuksesta omena-allergian kannalta, koska
en juo siidereitä. Ne ovat minulle juomina liian makeita. Niinpä päätin, että
en ehkä halua sitä allergiaani nyt matkan alkajaisiksi testata. Simpukoihini
luvattiinkin ystävällisesti lorauttaa siiderin sijasta valkoviiniä. Hieno
homma, ja ihania olivat valkoviinissäkin muhineet simpukat.
Toiset kaksi valitsivat alkuruokalistalta toinen turskaa, ja
toinen etanat, tarkalleen ottaen Roquefortilla kuorruttuja etanoita
Pastis-voissa. Me kaikki olimme
valintoihimme tyytyväisiä, ja kyllähän me hiukan vaihtokauppojakin taas teimme,
kuten tapoihimme kuuluu.
Juomaksi valitsimme kaikille alkuruoille sekä merellisille
pääruoille yhteisesti pullollisen valkoviiniä Pouilly Fumé, Domaine Thibault,
André Dezat et Fils (Sauvignon Blanc). Ihanassa hapokkuudessaan ja mukavassa
mineraalisuudessaan se sopi täydellisen hyvin sekä simpukoille että hummerille.
Kuulemma myös turskalle ja etanoille.
Mutta nyt sitä hummeria sitten lopultakin sai!
Gratinoitua hummeria, rucolapastaa ja hummerivaahtoa. Tätä kannatti odottaa.
Tällainen puolitettu ja gratinoitu hummeri on siististi ja helposti syötävissä.
Rucolapasta antoi annokseen mukavasti kirpeyttä. Ja rucolaahan minä muutenkin rakastan.
Ihan loistava setti tämä ”hummerihomma”.
Tuo hummerihomma-nimitys tulee siitä, että jo joitakin
vuosia sitten eräässä pohjoisen Suomen ravintolassa kysyin tarjoilijalta
lisätietoja annoksesta, jossa oli myös hummeria mukana. Tarjoilija kertoi sen
olevan ”sellainen hummerihomma”. Sen jälkeen olemme puhutelleet kaikkia
syömiämme hummeriannoksia hummerihommaksi.
Hummerihommia tuli nyt kahdelle, ja kolmas meistä päätyi
Chateaubriandiin. Tilasimme myös lähinnä pihvin seuraksi ihania
tryffeliranskalaisia, mutta kyllä me muutkin pääsimme niistä osingoille.
Ilta oli jo sen verran pitkällä, että emme halunneet
mitään oikeaa jälkiruokaa. Ainahan on kuitenkin tilaa juustoille, etenkin
tällaiselle kolmen kesken jaetulle juustolautaselle. Juustot ovat yksi
heikkouksistani, ja ne ovat aina yhtä mieluisia.
Olimme olleet tällä aterialla aika vähäviinisiä (seuraavana
päivänä oli työpäivä), joten hiilihapotettu vesi toimi valkoviinin ohella
oikein hyvänä ruokajuomana. Toki pihvinsyöjä sai oman punaviinilasillisensa.
Niinpä saatoimmekin hyvällä omalla tunnolla rikkoa kunnolla rajoja, ja tilata
ateriakokonaisuuden päätökseksi ja samalla yömyssyksi vielä lasilliset
pastista. Aperitiivinahan se kai oikeaoppisesti nautitaan, tai sitten
kesäpäivän viilennyksenä, mutta kyllä se toimi ihan hyvin loppuraikastajanakin.
Eipähän jäänyt sekään mielen päälle kutkuttamaan.
Vedellä laimennettuna pastis muuttuu läpikuultamattomaksi. |
Sitten oli jäljellä enää laskun maksu ja jo pitkälti tyhjentyneessä ravintolassa (sulkemisaika jo häämötti) viimeisten kuvien näpsiminen. Rekvisiitat olivat
hyvin sympaattiset, kuten on Pastis itsekin.
Tästä(kin) vierailusta jäi hyvä maku suuhun. Liekö
syynä merellinen ateria, vai mikä, mutta myös yöunet maistuivat makealta tämän
aterian jälkeen. Aamulla olivatkin akkumme täynnä positiivista virtaa pitkää,
vaan ei pitkästyttävää kokouspäivää varten.
Kävin äsken kurkkaamassa Pastiksen kotisivuille, ja
huomasin ruokalistan osittain muuttuneen. Hummerihommaa näytti edelleen olevan
tarjolla, ja olihan siellä taas monta muutakin houkuttelevalta kuulostavaa
herkkua hummerin ohella tarjolla. Seuraavaa kertaa odotellessa.
Oi miten ihanan näköisiä annoksia ja niin upeat kuvat! Kuulostaa oikein hyvältä paikalta ja tuolla pitää kyllä ehdottomasti joskus vierailla:) Mukavaa alkanutta kevättä!
VastaaPoistaVoi kiitos 😊 Pastis on kyllä ehdottomasti vierailun arvoinen paikka 👍 Aurinkoista ja mukavaa kevään jatkoa sinnekin! Ja kiitos kun kävit blogissani.
Poista