Kesäpäivän raikas mariscosalaatti ja ekat uudet potut

Lämmin ja aurinkoinen päivä, ja se sattui vielä lauantaille. Siitä pitää ymmärtää nauttia. Mies oli viettämässä omaa laatuaikaansa herraseurassa golfkentällä, siellä oli kisapäivä aterian kera.  Minä olin yksin kotona, ja kun yhdelle ei ole niin mukavaa kokata, kutsuin anoppini kanssani kesäpäivää viettämään kevyen merellisen terassilounaan merkeissä. Siitäkin huolimatta, että lähin  meri on 100 km päässä. Onnekseni voin kutsua anoppiani myös ystäväkseni. Tosin hän silloin tällöin kutsuu minua ”miniänretaleeksi”, leikillään ja lämmöllä kylläkin. Valmistin meille ihanan raikkaan mariscosalaatin ja sen kylkeen keitin kesän ensimmäiset uudet siiklit. Nam. Itse asiassa tämä mariscosalaatti sopii täydellisesti myös juhannuksen kalapöytään.

Idean tähän kylmään salaattiin olen saanut Espanjasta. Siellä yksi hyvin tyypillinen tapas on Salpicón de marisco, eli kylmä salaatti merenelävistä. Toisinaan paikallisruokaa tarjoavissa ravintoloissa sitä tulee pieni annos pöytään heti alkajaisiksi, pyytämättä ja tilaamatta, yhdessä sämpylöiden kanssa. Se on mukava ruoanodotusruoka. Tämän salaatin sisältö vaihtelee, mutta hyvin usein siinä on raputikkujen (surimi) lisäksi ”imukuppimustekalan” paloja. Myös katkaravut ja säilykesimpukat ovat hyvin tyypillinen osa tätä salaattia. Ainoaa ja oikeaa reseptiä ei ehkä ole.

Minun versioni mariscosalaatista rakentui tällä kertaa näin:

1 vihreä paprika pieneksi pilkottuna

3 tosi pientä kesäsipulia pieneksi silputtuna, myös kelta- ja punasipuli käyvät (1 kpl)

3 keskikokoista tomaattia pilkottuina (kannat ja siemenet pois)

1 pss katkarapuja sulatettuina ja valutettuina

8 surimitikkua (= 1 pussillinen)

1,5 dl oliiviöljyä

0,5 dl valkoviinietikkaa

suolaa

persiljasilppua

Sekoita paprikat, sipulit ja tomaatit keskenään. Lisää merenelävät. Sekoita oliiviöljy ja valkoviinietikka vaikka sauvasekoittimella. Kaada kastike tasaisesti salaatin päälle. Tarkista suola. Anna makuuntua jääkaapissa ainakin tunti pari, kerran välillä sekoittaen. Sekoita vielä kerran ennen viimeistelyä ja pöytäänlaittoa. Mariscosalaatti on aivan mahtavaa vierastarjottavaa, kun sen voi tehdä aiemmin valmiiksi! Lisää persiljasilput ennen tarjoilua. Viimeistele sormisuolalla.

Tästä määrästä riittää ainakin kuudelle lisukkeeksi.  Me saimme siis santsatakin, ja siitä jäi vielä iltapalaksikin. Toimii myös paahdetun maalaisleivän päällä. Yhtä päivää pitempään en tätä säilyttäisi, johtuen katkaravuista.

Mariscosalaatti menee siis sellaisenaan tai leivän kanssa. Tai kuten tänään, uusien perunoiden kera. Ne olivatkin minun ensimmäiset uudet pottuni tälle kesälle. Ja kun ne olivat ihan ensimmäiset, oli lisäksi saatava silliä. Se on yksi hassuista päähänpinttymistäni. Uudet potut korkataan aina sillin kanssa. Tiedän anoppini pitävän erityisesti ranskalaisesta sipulisillistä, siispä sitä.

Jaksan aina odottaa kotimaisten siiklien saapumista torille, en sorru muunmaalaisiin. Odotus palkitaan ruhtinaallisesti, kun niitä kotimaisia pääsee maistamaan. Itse asiassa kesäisin menumme on aika monesti ”kattilallinen siiklejä ja jotain seuraksi”. Se jotain voi olla sipulivoita, silliä, graavikaloja tai sitten jotain grillistä. Jännittyneenä menin torille tutkimaan, joko siiklejä olisi saatavilla, ja riemunkiljahdukseni oli spontaani ja korkea, kun nuo himoitsemani potut näin. Tarjolla oli jo kahta muutakin lajia, Annabellea ja Timoa. Hinnat olivat kyllä vielä korkeat, mutta pian nekin tasoittuvat.

Uudet siiklit keitän aina yleisistä uusien perunoiden keitto-ohjeista poiketen omalla tavallani. Lisään perunat kylmään veteen. (Ohjeitten mukaan ne pitäisi laittaa kiehuvaan veteen.)  Vettä vain sen verran että potut peittyvät, mutta kunnolla pitää peittyä kuitenkin. Kun vesi alkaa kiehua, lisään merisuolaa ja otan ajan. 10 minuuttia, ei enempää eikä vähempää. Se on juuri sopiva keittoaika pienille siikleille. Olen ehkä torimyyjän kauhu, pyydän aina noukkimaan pienimmät siiklit minun pussiini ja seuraan silmä tarkkana tehtävän suorittamista. Joskus saattavat yrittää ujuttaa mukaan suurempiakin yksilöitä, mutta silloin pyydän poistamaan ne. Mitä pienempi pottu, sen makoisampi se on.

Kymmenen minuutin keittämisen jälkeen tarkistan toki kypsyyden. Yleensä se on 10 minuutin kohdalla perfecto. Kypsyyden testaan tökkäämällä haarukan pottuun. Jos pottu valuu siitä helpohkosti pois, on se kypsä. Jos haarukka ei helposti uppoa pottuun, pitää kypsyttää lisää. Raakoja eivät saa olla, mutta eivät myöskään hajoilevia. Kun ovat sopivan kypsiä, kaadan veden pois ja laitan kattilan takaisin kuumalle levylle, kunnes pohjalle jäänyt kosteus ja potut ovat kuivuneet. Tässä vaiheessa heitän sekaan pienehkön voinokareen ja heiluttelen kattilaa, jotta kaikki suloiset potut saisivat ohuen ja kauniin kiiltävän voipinnoitteen. Näin siis jos syömme potut pottuina. Jos tarjolle tulee jotain kastiketta, sitten jätän tämän vaiheen väliin.

Jälkkäriksi söimme jäätelöä kera kotimaisten vadelmien ja avomaan mansikoiden. Kylläpä maistuivat hyvältä. Ne suorastaan kuuluvat lämpimän kesäpäivän terassiaterian päätösnumeroksi. Kesäisin meillä tulee syötyä kotimaisia marjoja ihan tolkuttomia määriä. Periaatteeni on, että syödään mikä milloinkin hyvää on. En niinkään hamstraa niitä pakkaseen, vaan nautin niistä mieluiten silloin, kun on niiden sesonki.