perjantai 17. tammikuuta 2020

Masi viinitasting ja illallinen Roka Kitchen & Wine Barissa


Alkuviikon piristyksenä oli mukava viinitasting ja illallinen Roka Kitchen & Wine Barissa osoitteessa Koskikatu 8, Rovaniemi. Vaikka virallinen osoite näyttääkin olevan Koskikadun puolella, itse miellän Rokan viinibaarin yhdeksi Valtakadun häkellyttävän hyvistä ravintoloista. Koskikadulla tai Valtakadulla, sama se, joka tapauksessa näiden katujen risteyskohdassa saimme tällä kertaa nauttia italialaisen Masi-viinitalon viineistä yhdistettyinä hyvin valittuun illalliskokonaisuuteen. Ja kun pöytäseurueemme koostui leppoisalla tuulella olevista hassunhauskoista ystävistämme, oli lupeissa kaikin puolin antoisa ilta.




Tastingin piti Masin viinitalon vientipäällikkö Massimiliano Dalla Fior. Komea nimi muutenkin pätevällä kaverilla. On aina mielenkiintoista kuulla asiantuntevia tarinoita viinien takaa. Esityskieli oli englanti, ja Winestaten ja Rokan edustajat käänsivät mieluusti suomeksi, jos epäilivät, että jokin ei mennyt kuulijoille perille. 




Tässä Masi-viinien pohjustussanat suoraan winestate.fi -sivustolta lainaten:
”Boscainin perheen 1770-luvulla Valpolicellasta ostama pieni viinitila on kasvanut kansainvälisesti menestyneeksi  Pohjois-Italian Veneton lähettilääksi. Yhä perheomisteinen viinitalo on ollut vuosia edelläkävijä viininvalmistuksessa kehittäen mm. Appaxximento- sekä Ripasso -menetelmät, jotka sittemmin ovat muodostuneet järkkymättömäksi osaksi Pohjois-Italialaista viininvalmistusta.”




Illan viineistä ensimmäisenä saimme maistaa kauniin vaaleanpunaista prosecco-tyylistä kuohuviiniä Masi Moxxé Pinot Grigio Rosé Brut 2018, joka oli valmistettu Veneton alueen perinteisistä lajikkeista. Sillä oli hyvä skoolata ilta käyntiin. Simsalabim! Niin meillä on tapana sanoa maljoja nostaessamme. Pian pöytiin tuotiinkin jo talon aina niin hyvää focacciaa.




Illallisen ruokapuolen aloitti Punajuuricarpaccio ja vuohenjuustoa, ruokajuomana Serego Alighieri Possessioni Bianco 2018 valkoviiniä. Viini jakoi pöytäkuntamme mielipiteet. Osaa tämä viini ei erikoisemmin koskettanut, mutta eräs meistä taas ihastui siihen kovin. Hän kertoi, että ei yleensä pidä valkoviineistä, mutta tästä hän sitten pitikin. Kuitenkin yhdistettynä juuri tähän ruokaan tuntui viini olevan meidän kaikkien mieleen. Pohdiskelimme ja arvailimme myös, kuinkahan tuo punajuuricarpaccio on valmistettu. Hyvä yhdistelmä.




Seuraavaksi laseihimme kaadettiin Masi Campofiorin 2015 punaviiniä, joka lienee yksi tunnetuimmista Masin viineistä.  Campofiorin oli ensimmäinen ripassomenetelmällä valmistettu viini vuonna 1964. Tänä päivänä tämä viini valmistetaan kaksoiskäymismenetelmällä, jonka Masi kehitti 1990-luvulla aiemmin kehittämäänsä ripassomenetelmää parantaakseen. Masi Campofiorin -viiniä saa myös näin suuressa pullossa.




Masi Campofiorin -viinin makupariksi saimme lautaselle kauniisti aseteltua Riimihärkää ja parmesaanimajoneesia erilaisine täydentävine lisukkeineen. Huomasin, että en ole itse vielä koskaan tehnyt riimilihaa, niin hullulta kuin se kuulostaakin. Tästä annoksesta syntyi innostus kokeilla tehdä sitä itsekin, vaikka sitten riimiporon muodossa. Mutta palataanpa siihen sitten aikanaan, jos näin tapahtuu.




Sitten aloimme lähestyä minun kärkikaksikkoa illan viineistä. Niistä ensin Masi Bonacosta Valpolicella Classico, joka oli makuuni mukavan pehmeä ja samalla sopivasti runsas.




Tätä viiniä voisin käyttää monessakin yhteydessä. Pastojen kanssa se toimii ihan varmasti, uskoakseni myös risottojen kanssa. Itse asiassa en ihan heti keksi, minkä kanssa se ei maistuisi. Tasting-illallisella se yhdistettiin tomaattipastaan. Hyvä veto.




Ja sitten pääsemmekin minun varsinaiseen viinirakkauteeni. Tai no, onhan niitä muitakin kuin tämä viini, siispä yhteen niistä rakkauksistani. Amarone. Jo pelkästään sen nimi on kaunis. Vielä kauniimmalta se kuulosti italialaisen sanomana. Minä rakastan Amaronea.  Se toimii niin muhevien liharuokien kuin juustojenkin kanssa. Myös maistelujuomana se on voittamaton. Amarone hemmottelee. Siinä se Masi Costasera Amarone Classico -lasillinen odotteli jo heti pöytään tullessamme, jotta aromit olisivat kohdillaan sitten kun tämän viinin aika on. Oli vaikeaa pitää näppini erossa tuosta lasista ennen kuin olisi sen vuoro, mutta onnistuin.




Amarone oli valittu ruokajuomaksi annokselle nimeltä Puuhiiligrillattu Flank Steak, paahdettua perunaa & harissasmetanaa. Siihenpä ei ole mitään lisättävää. Tämän ravintolan flank steakit ovat aina olleet erinomaisia, niin tämä uusikin versio. Ja siihen kun laitetaan vielä Amarone kylkeen, niin hallelujaa ja aamen.




Jäljellä oli vielä jälkiruoka, jota odottamaan saimme laseihimme Masi Angelorum Recioto -viiniä. En yleensä pidä makeista viineistä, enkä kyllä monesti syö jälkiruokaakaan, etenkin jos se on makeaa. Mutta kun tämän jälkiruokaviininkin valmistuksessa oli käytetty kuivattuja rypäleitä, jotka niin olennaisesti leimasivat muutamaa aiemmin nautittua Masi-viiniä, niin olihan tämä senkin puolesta mielenkiintoinen maisteltava. Erittäin kaunis Masi-viinejä toistava etiketti noin pienessä (37,5 cl) ja tummassa pullossa puhutteli minua myös kovasti.




Itse jälkiruoka oli Suklaakakkua ja marjakastiketta. Kovin syntisen täyteläistä suklaakakkua se olikin, mutta marjat raikastivat mukavasti kokonaisuutta. Siis olihan se ihan törkeän hyvää. Ihmettelimme, kuinka kaksi makeaa voi yhdessä ollakin raikasta. Jokin taika siinä on. It’s magic. Tai ehkä Masi on magic.




Näin oli herkullinen illallinen juomineen finaalissa. Jäljellä oli rivi nautinnolla tyhjennettyjä viinipulloja. Hyvällä ammattitaidolla oli yhdistelty syötävät ja viinit keskenään. Itse asiassa kaikille lajeille yhteisesti ominaista oli hyvä yhteensopivuus ruoan ja juoman kesken. Siitä olimme kaikki samaa mieltä.




Tastingin yhdistäminen illalliseen on hyvä ja mukava konsepti. Se tuo ripauksen juhlaa keskelle arkea. Toki jos tasting osuisi viikonlopun tienoille, voisi tehdä mieli jäädä maistelemaan vielä lasillisen verran lisää juuri sitä omaa suosikkiaan. Nyt oli parasta siirtyä houkutusten äärestä suorinta tietä kotiin, niin huipussaan kuin tunnelma olikin. Seuraavana päivänä oli taas uusi työpäivä. Näillä herkuilla maksoimme mielellämme hinnan 79 euroa/hlö. Seuraavaa tasting-iltaa odotellessa.



tiistai 14. tammikuuta 2020

Veriappelsiinisalaatista virtaa ja vitamiineja


Ihanan makeat veriappelsiinit ovat taas täällä. Olen ostanut jo useamman pussillisen noita mehukkaita ja energisoivia hedelmiä, joihin tulee suorastaan himo. Veriappelsiinien sesonki on sen verran lyhyt (tammikuusta maaliskuun alkuun), että kyllä niitä nyt kannattaakin syödä niin paljon kuin vain vatsa vetää. Syön niitä aamu- ja iltapaloiksi halkaistuina, ja siitä lusikoiden. Toisinaan taas kuorin ja leikkaan ne terävällä veitsellä joko pyöreiksi viipaleiksi tai kalvottomiksi lohkoiksi ja herkuttelen niillä esim.  kreikkalaisen jogurtin ja hunajan kanssa. Aika monesti lisään veriappelsiineja salaatteihinkin.




Veriappelsiinisalaatti


4:lle

200 g lehtikaalia (kotimaista)
oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä
puolen sitruunan mehu
suolaa
mustapippuria
1 pss kotimaista babypinaattia
2 punasipulia
balsamicoa
hunajaa
5-6 veriappelsiinia
1 pkt fetaa




Pese lehtikaalit ja ravistele niistä enimmät vedet pois, ja taputtele talouspaperilla kuiviksi. Poista ruodit, ja revi lehtikaalit pienemmiksi. Silppua valkosipulit ja kuullota ne pannulla oliiviöljyssä miedolla lämmöllä. Valkosipulit palavat herkästi, ja sitähän emme halua. Lisää lehtikaalit ja paista, kunnes ovat sopivasti pehmentyneet. Mausta sitruunan mehulla sekä suolalla ja pippurilla. Levitä paistettu lehtikaali laakealle salaattivadille. Lisää myös huuhdellut ja lingotut babypinaatit. Sekoita nämä terveelliset vihreät keskenään.




Pese veriappelsiinit, vaikkei niitä kuorineen syödäkään. Hedelmien pinnoissa on aina yhtä sun toista, joita en halua siirtää käsissäni ruoan sekaan. Viillä päätykiekot pois kahdella eri viillolla. Aseta sitten veriappelsiini leikkuulaudalle pystyasentoon ja leikkaa kuori lastu kerrallaan ylhäältä alaspäin niin, että koko valkoinen osa irtoaa hedelmälihasta. Lastuihin jäävä pieni määrä hedelmälihaa on palkinto, jonka voit niistä imeskellä ja jyrsiä salaatin valmistumisen jälkeen. Ainakaan minä en voi pitää suutani erossa niistä. Siksikin on kiva, että myös hedelmänkuoret ovat puhtaita.




Aseta veriappelsiini taas kyljelleen ja leikkaa se kiekoiksi. Levitä kiekot vihreitten päälle.




Kuori ja viipaloi punasipulit renkaiksi. Kuullota sipulirenkaita pannulla oliiviöljyssä, ja kun ne ovat mukavasti pehmentyneet, lorauta sekaan balsamicoa ja hunajaa. Nämä jäävät minulta yleensä mittaamatta, mutta balsamicoa olen lorauttanut ehkä n. 2-3 rkl ja hunajaa 2-3 tl. Sekoita kunnes sipulit ovat imeneet balsamicon ja hunajan itseensä. Pyöräytykset suola- ja pippurimyllystä ovat myös paikallaan. Levitä maustuneet sipulit veriappelsiiniviipaleiden päälle.




Murustele feta ja levitä se koko komeuden päälle. Jos fetan alta ei meinaa erottaa muita salaatin aineksia, nostele lusikkaa ja haarukkaa apuna käyttäen salaattia varovasti pohjasta sen verran, että ainekset hiukan tasoittuvat ja salaatin päälle näkyy, mitä se sisältää.




Pienet sormisuolat ja pippurit viimeistelevät maut. Veriappelsiinit ovat niin mehukkaita, että salaatinkastiketta ei varsinaisesti tarvita.




Tämä raikas salaatti toimi meillä ihan pääruokana yhdessä pullukoitten broilerinfileiden kanssa. Perunoita tai muita lisukkeita emme kaivanneet, koska nyt teki mieli keventää. Ruokajuomana oli raikas kuplavesi, joka osaltaan antoi salaatin aineksille tilaa hivellä makuhermoja. Nälkä lähti, ja sen tilalle laskeutui hyvä olo.


lauantai 11. tammikuuta 2020

Lapin poronkäristys ja puikulamuusi


Muutaman kalaisan aterian (ja niiden postauksen) jälkeen oli jo aika tehdä kunnon liharuokaa. Kurkistus pakastimeen sinetöi ruokalajin, sieltä löytyneestä poron ulkopaistista tulisi hyvä poronkäristys. Teen poronkäristyksen yleensäkin aina paistista, koska se on helppo työstää, eikä siinä ole jänteitä. Poronkäristys on minun makuuni silloin, kun se on mureaa ja kaikilta osin syötävää. Tarvittavat raaka-aineet ovat hyvin yksinkertaiset, poronpaistin lisäksi tarvitaan vain voita, suolaa ja olutta, ja ehkä myös tilkka vettä. Poro on niin hieno raaka-aine, että sen makua ei kannata peittää. Etenkin poronkäristyksen täytyy maistua vahvasti porolta, ja nimenomaan Lapin perukoilla kasvaneelta stressittömältä porolta.




Poronkäristys


(tästä annoksesta riittää 3:lle)

n. 750 g poron paistia (tässä ulkopaistia)
voita
2 tl suolaa
2 pll (0,33 l) tummaa lagerolutta
1 dl vettä

Jos vuolet poronpaistin itse, ota se sulamaan n. 1,5 tuntia ennen kuin alat sitä työstämään. (Voit aivan hyvin käyttää myös valmiiksi siivutettua poronpaistilihaa.) Vuole terävällä veitsellä ohuita porosiivuja. Paistin on oltava kunnolla kohmeinen, jotta siitä saa ohuita lastuja.




Kuumenna pata ja sulata siinä kunnon nokare voita. Laita porosiivuja paistumaan vähän kerrallaan.




Kun edellinen satsi on sulanut ja ruskistunut, lisää uusia siivuja taas vähän kerrallaan.




Paistele näin, kunnes kaikki siivut ovat sulia ja ruskistuneita. Mausta suolalla. Oikea suolamäärä täsmentyy sitten haudutuksen aikana maistelemalla. Kaada porojen joukkoon pullollinen olutta, ja anna kiehua hiljaisella tulella kannen alla.




On mahdotonta kertoa tarkkaa kypsennysaikaa. Paistista tehty poronkäristys kypsyy kuitenkin yleisesti nopeasti. Myös paisteissa on eroja. Sisäpaistista tehty käristys on valmista jo lyhyen muhituksen jälkeen, tätä ulkopaistista tehtyä muhitin ensin tunnin. Sitten aloin valmistella ja keitellä perunoita muusia varten, ja annoin poropadan muhia koko tuon ajan, siihen välillä olutta lisäten. Tämä käristys hautui siis ehkä parin tunnin ajan, toki se olisi ollut valmista jo aiemminkin. Mitä pidempään käristys hautuu ja porisee, sen varmemmin lihasiivut hajoavat pienempiin osiin. Eli jos haluat säilyttää siivut kokonaisina, ota käristys tulelta heti kun liha on mureaa. Jos teet käristyksen muista ruhonosista kuin paistista, voi sitä olla tarpeen muhitella jopa 3-4 tuntia. Maistelemalla tiedät, milloin on parhaimmillaan.

Ja sittenhän on vielä se poromiesten käristys, joka valmistetaan ulkotulilla. Silloin vuollaan kohmeisesta lihasta ohuita siivuja suoraan tulen päällä olevalle pannulle. Kun pannu on tarpeeksi kuuma, on käristyskin valmis hetkessä. Ihan tulee vesi kielelle, kun ajattelen miten herkullista nuotiokäristys olisi.




Minä tarjoan poronkäristyksen aina puikulaperunoista tehdyn muusin kanssa. Puikulat ja poro, ne vain kuuluvat yhteen.

Puikulamuusi


(tästä annoksesta tulee useammallekin kuin kolmelle, jatkojalostin loput muuhun käyttöön)

reilu 1 kg puikulaperunoita
suolaa
75 g voita
2 dl maitoa

Keitä kuoritut perunat suolalla maustetussa vedessä kypsiksi. Valuta keitinvesi pois melkein kokonaan, ei haittaa jos sitä jää hiukan (mutta ei paljon!) kattilan pohjalle. Veistele kunnon määrä voisiivuja kuumien perunoiden päälle ja pyöräytä myös suolaa perunoille. Muusi ei saa olla suolatonta.




Survo perunoita pienemmiksi. Minä muusaan puikulamuusin aina käsin, perunasurvimella. Puikulat suorastaan hajoavat itsekseen survimen tieltä, tässä ei siis vatkainta tarvita. Toki voit sitäkin käyttää, etenkin jos haluat hienostuneempaa, oikein sileää muusia. Minä pidän siitä, että muusi pysyy kasassa ja paikallaan senkin jälkeen, kun painan lautaselle muusin keskelle kolon käristystä varten.




Kuumenna maito ja lisää se jo hieman survottujen perunoiden joukkoon. Anna survimen heilua, kunnes muusin rakenne on makusi mukainen. Lisää maitoa, jos muusi tuntuu liian paksulta. Maistele myös, onko suolan määrä sopiva.




Poronkäristyksen lisukkeet ovat meillä aina samat, suolakurkkuja ja survottuja puolukoita, tai parilla ruokalusikallisella puolukoita rikastettua puolukkahilloa (kuten tässä). Poronkäristyksen ruokajuomaksi suosittelen vaaleaa lagerolutta. Myös alkoholiton olut käy hyvin. Viiniä en poronkäristyksen kanssa nauttisi.




Poronkäristys on muuten yksi niitä harvoja ruokia, jotka syömme pelkästään haarukkaa käyttäen. Tai no, veitsi on sen aikaa kuvioissa mukana, että sillä saa pilkottua kurkut, elleivät ne ole jo valmiiksi pieninä paloina tarjolla. Siitä eteenpäin haarukka reilusti oikeaan käteen (jos oikeakätinen), ja muusia käristyksineen ääntä kohti.




Ihan liian harvoin tulee tehtyä poronkäristystä, mutta aina se on yhtä hyvää. Yleensä teen ison satsin kerrallaan, se ei nimittäin mene miksikään pakastettunakaan. Tällä kertaa minulla oli käytettävissäni vain tällainen pienempi paistin pala, joka kyllä riitti meille kahdelle hyvin, jopa ihan santsaukseen asti. Tätä ei voi olla ottamatta lisää.