lauantai 20. lokakuuta 2018

Rantakalamuistoja Benalmadenasta


Syksyn Espanjan pyrähdys on nyt sitten ohi, ja jäljellä ovat mukavat ja maukkaat muistot. Ruokaa teimme aika paljon kotikeittiössä, mutta ainakin kännykkäni kuvista päätellen ehdimme nauttia ihan täysillä ihanista rantaravintoloiden kalaherkuistakin. Sellaisia ei vain saa täällä meillä Suomessa! Ja jos jotain niistä yrittäisi itse jäljitellä, niin alkuperäinen on aina paras. Aterianhan nimittäin viimeistelevät loistava aurinko ja kimmeltävä meri, rantakadun grillien tuoksuista puhumattakaan. Juuri noissa olosuhteissa nautimme nämäkin rantakala-ateriat.




Meillä on tuolla aurinkoisella rannikolla muutama lempiravintola. Osa niistä (kuten La Sirena) on auki joka vuodenaikana, ehkä vuodenvaihteen ympärille sijoittuvaa parin kuukauden taukoa lukuun ottamatta. Toiset lempiravintoloistamme ovat auki vain kesäsesongin ajan. Tällä kertaa jäikin muutama lempiravintolamme vierailematta juuri siitä syystä, että ne ovat seuraavalla kerralla auki, kun taas kumpikin tässä esittelemäni ravintola pitää silloin Espanjan vuoden ”kylmimpänä” aikana ansaittua taukoa. Toisaalta taas teimme töitä suunniteltua enemmän, joten ravintolakäynnit jäivät ehkä siitäkin syystä aiempaa vähäisemmiksi. Mutta kun näitä kuvia katselee, niin olemmehan me kyllä ehtineet ravintoloistakin nauttia.

Restaurante La Sirena

Aina vain suosikkimme. Sitä ei voi sivuuttaa silläkään nojalla, että olen siitä tehnyt jo ihan oman juttunsakin Restaurante La Sirena - Lentävien sardiinien alkulähde. Joka kerta syömme siellä samoja, mutta lukuisia herkkuja. Juuri niitä, mistä paikallisetkin näyttävät nauttivan. Pil pilit tuli syötyä tälläkin kertaa moneen kertaan, samoin Coquinas-pikkusimpukat, joten niitä en nyt tällä kertaa toista kuvina tässä. Niiden lisäksi herkuttelimme mm. näillä ihanilla lajeilla (joku näistäkin saattaa tosin vilahtaa jo aiemmassakin jutussa):

Sardiineja, totta kai! Eivät lentäneet tällä kertaa muualle kuin omaan suuhun.




Boquerones al limon, myös kestosuosikkimme. Täydellisiä hellepäivän pikkukaloja.




Grillattua lubinaa, voi sitä tuoksua. Mietoa makua täydentää loistavasti persiljainen valkosipulikastike ja köyhät perunat.






Lampaankyljykset eivät tietystikään rantakaloja ole. Liittyvät kuitenkin aiheeseen siinä mielessä, että niitä pitää saada siinä vaiheessa, kun kaloja on syöty ensimmäinen kierros niin, että pyrstöt pyrkivät korvista ulos. Ehkä hiukkasen liioiteltua, mutta kuitenkin.





Restaurante La Cala

Meitä lähin aitoespanjalainen rantaravintola. Kävellen 5-10 minuuttia, riippuen kumpaan suuntaan menee. Portaita alas ravintolaan, vai niitä ylös kadulle.




Näiden La Calan kuvien sunnuntailounaan nautimme sen jälkeen, kun olimme ensin ystäviemme kanssa kokoontuneet casassamme cavan ja marinoitujen oliivien ja muiden tapasten äärellä. Ihana päivä, mukavaa seuraa ja hyvää ruokaa. Mitäpä muuta sunnuntaipäivältä Espanjan auringon alla voisi toivoa.

Alkuruoaksi valitsimme pari tällaista suurta jaettavaa ”La Cala” –salaattia, joka oli mukavan hedelmäisen makeahkoa suolaisten tapasten jälkeen.




Pääruoastakin olimme yksimielisiä, valtava pannullinen Paella mixtaa pääluvun mukaan.




Eli kyllä taas herkuissa pysyimme. Kumpaakin näitä ravintoloita yhdistää se, että ne ovat eniten meidän makuumme nimenomaan sunnuntai-iltapäivisin, jolloin ne ovat täynnä (siis todella täynnä) espanjalaisia. Pöytävaraus tuolloin on aika lailla välttämätön, joskin hyvällä ajoituksella ja tuurilla voi mahtua sekaan ilman varausta. La Sirenalla on aina paikka sydämessämme ja La Calassa pidän erityisesti rauhallisesta sijainnista, jonne eivät rantakadun helppoheikit löydä. Maisemat ovat silmiähivelevät kummassakin.


perjantai 19. lokakuuta 2018

Tapaspöydän marinoidut oliivit


Reissu on loppusuoralla. Istun tätä kirjoittaessani lentokoneessa ja muistelen mennyttä vajaata kolmea viikkoa. Kirjoitustahtini oli yhdistetyllä työ- ja lomamatkalla aika verkkaisa, vaikka postausmateriaalia olisi ollut enemmänkin. Ehkä siis vielä jokin Espanja-aiheinen muistelupostaus on tulossakin. Hyvää ruokaa saimme niin kotona kuin rantakuppiloissa. Mukavaa seuraakin oli tarjolla moneen otteeseen. Eräänä kauniina sunnuntaina kävimme ystäviemme kanssa sunnuntailounaalla lähirannan suositussa ravintolassa. Sitä ennen nautimme meillä alkucavat ja -tapakset. Cavan seuraksi olin parin muun herkun lisäksi marinoinut oliiveja. Ne ovat Espanjassa aivan erityisen hyviä.




Marinoidut oliivit
(8:lle)

1 lime tai puolikas sitruuna
3 valkosipulinkynttä
1 tl Provencen yrttisekoitusta (tuoreetkin yrtit toki käyvät mainiosti)
6 rkl oliiviöljyä
½ tl sokeria
ripaus suolaa
mustia ja vihreitä oliiveja yhteensä n. 500-600 g (bruttopaino)





Pese ja viipaloi lime ja laita se kannelliseen kulhoon. Lisää viipaloidut valkosipulinkynnet ja muut ainekset. Sekoita marinadi ja lisää valutetut oliivit sekaan. Jos oliivit ovat kivellisiä, tee niihin viillot, josta kivet on syödessä helppo poistaa. Minä käytin kivettömiä oliiveja. Pyörittele kaikki sekaisin ja laita oliivit jääkaappiin maustumaan vähintään muutamaksi tunniksi, tai päiväksi. Hölskyttele kulhoa aina jääkaapilla piipahtaessasi.




Minä tarjosin näiden ihanien oliivien lisäksi manchegojuustoa ja ankanmaksapateella päällystettyjä rapeiksi paahdettuja keksimäisiä patonkiviipaleita. Näitä leipäsiä on paikallisissa kaupoissa hyvä valikoima. Ne ovat kovin suosittuja tapaspöydissä.




Jos Espanjassa nautimmekin cavasta, niin tällä kotimatkalla jäi nyt perinteiset loppusamppanjat nauttimatta. Tämä lentokone oli tuonut Malagaan iloisia suomalaisia matkalla suomalaisten suosimaan festariin. Festarivieraat olivat olleet kovin janoisia. Meille paluumatkalaisille ei riittänyt käytännössä mitään. No, loppusamppanjat sitten maassa, tai seuraavalla lentopätkällä.


tiistai 16. lokakuuta 2018

Espanjalainen uunimunakas, tai ainakin uunimunakas Espanjassa


Täällä yhdistetyllä lomalla ja etätyöjaksolla etelän auringon alla oli viime viikko aika työntäyteinen. Toki golfaamaankin kerran ehdimme. Viikonloput ovat täälläkin enimmäkseen työstä vapaata, joten silloin otimme rennosti. Lauantaina en poistunut lainkaan omaa pihaa kauemmaksi. Lähietäisyydellä olisi ollut toinen toistaan mukavampia rantakuppiloita, mutta mukavuus vei voiton. Oli ihanaa olla laiskana uikkareissa koko pitkä päivä. Jopa niin laiskana, että kaunistautuminenkin sujui siten, että meikkinä toimi aurinkolasit ja kampauksena hellehattu. Jääkaapista löytyi tarpeeksi raaka-aineita ruokaisan uunimunakkaan tekoon.




Uunimunakas Jamon Serrano
(pääruoaksi 2:lle, tai iltapalaksi 4:lle)

3 kananmunaa
½ dl kermaa
½ tl suolaa
½ tl mustapippuria
1 tl kuivattuja yrttejä (esim. Provencen sekoitusta)

Riko kananmunat kulhoon ja lisää kerma, suola, pippuri ja yrtit. Vispaa kevyesti sekaisin.




4 keitettyä perunaa
1 pieni sipuli
voita tai öljyä
aavistus suolaa ja pippuria

Viipaloi keitetyt perunat, ja silppua sipuli. Paista niihin pannulla kiva väri. Mausta suolalla ja pippurilla. Levitä perunasipulit uunivuokaan leivinpaperin päälle. Kaada munakasseos tasaisesti perunoiden päälle.




1 suuri tomaatti (tai 2 pientä)
aavistus suolaa
oreganoa
parmesaania

Viipaloi tomaatti ja levitä viipaleet seoksen päälle. Myös tomaatit tarvitsevat oman kevyen suolauksensa. Ripottele tomaateille vielä oreganoa ja raastettua parmesaania.





8 siivua Jamon Serrano -kinkkua

Viimeistele vuoka ilmakuivatuilla kinkuilla.




Paista 210 C asteessa n. 20 minuuttia, tai kunnes munakasseos on kunnolla hyytynyt.

Ei pidä kauhistua, vaikka suolaa tässä vähän joka välissä laitetaankin. Sitä laitetaan kuitenkin vain aavistus kerrallaan. Jokainen näistä raaka-aineista tarvitsee sopivan suolansa maistuakseen edukseen. Suolaton munakas ei maistu miltään. Suolan kanssa ei siis pidä olla turhan varovainen, mutta ei sen kanssa pidä liioitellakaan, koska ilmakuivattu kinkku on suolaista. Eli otapa tästäkin nyt sitten selvää. Tässäkin varmaan pätee eräs mottoni, jota hoen monessa yhteydessä: kohtuus kaikessa!




Tarjoile vaikkapa raikkaan salaatin kanssa. Omat kaappivarantoni olivat sen verran huvenneet, että salaattina toimi ihan pelkkä kuutioitu tuorekurkku, jonka pyöräytin pikku lirauksessa oliiviöljyä. Pyöräytin sillekin myllystä ihan vähän suolaa ja pippuria.






Kirjoitin ohjeeseen, että levitä ainekset leivinpaperin päälle. Se on vasta jälkiviisautta. Minä vain voitelin vuoan, ja munakasseos tarttui aika hyvin pohjaan kiinni. Kyllä ne palaset siitä sitten irtosivat, mutta tällaisina epämääräisen muotoisina. Eli jos kauniita paloja haluat, niin kannattaa todellakin käyttää leivinpaperia. Maku oli kuitenkin näinkin tehtynä bueno.



lauantai 13. lokakuuta 2018

Kylmäsavulohipasta – ehkä suosituin pastamme


Pastaruoat ovat siitä jänniä, että niihin ei tunnu koskaan kyllästyvän. Toisinaan tulee jopa ihan hillitön pastanhinku. Näin käy joka kerta myös täällä Espanjassa, kun olemme syöneet muutaman päivän putkeen paikallisia (sinänsä ihania) herkkuja. Pastaa pitää saada, ja mieluiten kylmäsavulohipastaa. Sen olen alun perin bongannut Jyrki Sukulan ohjeesta, ja niin näyttää googlailuni perusteella aika moni muukin bonganneen. Toisinaan noudatan ohjetta aika tarkkaan, välillä taas soveltaen. Tässä yhtenä kauniina kotipatiopäivänä kylmäsavulohipasta syntyi näin.




Kylmäsavulohipasta
(3:lle)

250 g spagettia
2 rkl oliiviöljyä
½ isosta sipulista
tulista paprikajauhetta (tai chiliä)
½ dl kuivaa valkoviiniä
1 rkl brandyä (tai konjakkia)
2 dl paksua kermaa
250 g kylmäsavulohta
mustapippuria
(suolaa)
persiljaa
(pastan keitinvettä)
parmesaania

Laita pastavesi kiehumaan, ja mausta se reilulla suolalla. Veden ja lopulta pastankin kiehuessa valmista kastike. Kastikkeen teko vie noin 10 minuuttia, eli ajoita pasta sen mukaisesti kiehumaan. Tarkoitus on, että sekä pasta että kastike ovat yhtä aikaa valmiita.

Kuullota sipulisilppu oliiviöljyssä. Lisää pikkulusikan kärjellinen tulista paprikajauhetta (tai chiliä). Lisää viini ja brandy (joista jälkimmäistä joskus laitan, joskus en) ja kiehauta. Lisää kerma, lohisuikaleet ja mustapippuria. Kiehuttele, kunnes koostumus on hyvä. Tarkista maku. Jos lohesta ei tullut tarpeeksi suolaa, lisää sitä. Ota kippoon talteen pastan keitinvettä ja valuta pasta. Sekoita pasta kastikkeen sekaan, ja viimeistele tilkalla keitinvettä. Pastan ei ole tarkoitus lillua kastikkeessa, vaan kastike ikään kuin imeytyy pastan pintaan. Juuri tässä asiassa auttaa myös se keitinvesi. Sekoita persiljasilppu joukkoon, ja ei kun syömään.




Lautasannoksen päälle pari pyöräytystä pippurimyllystä, ja parmesaaniakin siihen yleensä raastan.





Hyvää oli taas kerran. Ihanasti lempeän tulinen yhdistelmä. Tosin chilin kanssa kannattaa olla varovainen. Eka kerralla mieluiten vähän kerrallaan lisäillen, ettei vahingossa luiskahda liikachilin puolelle. Chilin on tosiaankin tarkoitus vain antaa hieman särmää, eikä viedä huomiota muilta mauilta. Ja siinä se toimiikin oikein hyvin.



keskiviikko 10. lokakuuta 2018

Pikantti katkarapuherkku


Maanantai piti olla sadepäivä, vaan ei sitten satanutkaan. Se piti olla myös pelipäivä, muttei ollut sitäkään. Sen sijaan siitä tuli puhtaasti lepopäivä. Ruokakin oli kotiruokaa, joka nautittiin pation varjossa. Alkupalat, tai itse asiassa vähän niin kuin välipalan esittelin jo edellisessä kirjoituksessani. Sitten kun ne oli nautittu, ja niiden jälkeen vielä pihallakin istuskeltu, oli aika kipaista keittiöön tekemään nopea, mutta herkullinen päivän pääateria. Katkarapukasaria riisin kera. Ihan tuli 80-luku mieleen. Silloin oli katkarapukasari kova sana. Hyvältä se maistui vieläkin.




Katkarapukasari
(2-3:lle)
 
oliiviöljyä
½ isosta sipulista (täkäläiset kovin suuria)
4 valkosipulinkynttä
2 rkl tomaattipyreetä
tulista paprikajauhetta (pimiento molido picante)
0,75 dl kuivaa valkoviiniä
1 tlk tomaattimurskaa
½ kalafondi
½ sitruunan mehua
mustapippuria
200 g katkarapuja
suolaa (tarvittaessa)
persiljaa




Pikanttia paprikajauhetta, Espanjan lahja maailmalle!


Sulata katkaravut pussin ohjeen mukaan. Kuumenna oliiviöljy kasarissa. Lisää sipulit ja kuullottele hetki. Lisää tomaattipyree ja paprikajauhe, joista jälkimmäistä mielellään ensin varovasti, omaan suuhun sopivaa tulisuusastetta tavoitellen. Myöhemmin sitä voi vielä lisätä, jos tarvis. Lisää valkoviini, ja kiehauta. Lisää tomaattimurska, kalafondi ja sitruunanmehu. Mausta mustapippurilla ja tarvittaessa suolalla. Kiehuta kastiketta muutaman minuutin ajan. Kun kastike tuntuu ja maistuu valmiilta, lisää kohmeiset katkaravut. Kuumenna uudelleen kiehuvaksi, mutta sen enempää ei tarvitse enää kiehutella. Tarkista vielä suola, ja lisää silputtu persilja.

Tarjoile keitetyn riisin kanssa. Täkäläisestä kaupasta löysin sellaista ihmeriisiä, jota ei paketin mukaan voi keittää ylikypsäksi. Espanjankielen taitoni ei riitä sen selvittämiseen, mihin tämä perustuu. Sopivan kypsää tuli, tosin en sitä yliajalla kiehuttanutkaan.




Kylläpäs maistui. Soosi jotenkin aina häviää paitsi suuhun, myös riisin sekaan. Kasaristapa sitä voi syönnin aikana lisäillä lautaselle, ja tarvittaessa ihan rennosti vaikka lusikoida parempiin suihin.



maanantai 8. lokakuuta 2018

Sitruksinen avokadomuisto Benarrabasta


Tämän päivän menu rakentui puhtaasti inspiraatiopohjalta. Suunniteltu päiväohjelma meni uusiksi, ja sen myötä myös menu del dia tuli uudelleen pohdintaan. Siinäpä lomapäivälle sopiva tehtävä. Edelleen siis Andalusiassa olemme.  Pihalla istuskellessani ajatukseni matkasivat kolmen vuoden takaiseen reissuun Benarraban kylään, jossa nautimme erinomaisen lounaan. Lounaan alkuruoka jäi erityisesti mieleeni. Tänään tein siitä oman versioni. Avokadoa, klementiiniä ja kylmäsavulohta. Näistäpä se vasta herkullinen alkupalalautanen syntyikin.




Avokado-klementiini-kylmäsavulohi -alkuruoka
(2:lle)

1 avokado
½ sitruuna
vuorisuolaa
1 klementiini
60 g kylmäsavulohta
balsamicokastiketta

Viipaloi sopivan kypsä avokado kahdelle lautaselle. Purista avokadoille sitruunanmehua tummumisen estämiseksi. Pyöräytä pinnalle suolaa myllystä. Kuori ja viipaloi yksi klementiini ja asettele se lautasille. Pyöräytä 2-3 kylmäsavulohinykeröä/lautanen täydentämään makumaailmaa. Viimeistele balsamicokastikeella.

Tämä oli ihan täydellinen suolaisen, sitruksisen ja makean liitto. Raikas, mutta maultaan rikas alkuruoka, joka syntyi hetkessä.




Lautaselliset huuhdeltiin alas lasillisilla ranskalaista roseeviiniä, vaikka Espanjassa olemmekin. Tämä viini erottui kaupan viinihyllystä värinsä puolesta edukseen. Ihan mielettömän kaunis ja hento roseen sävy. Myös kuiva maku oli suutani miellyttävä. Ei aavistustakaan, saako tätä viiniä Suomesta. Domaine Pontfract Vin de Provence, Cotes de Provence, näin luki etiketissä. Ja etiketistä päätellen kyseessä oli myös palkittu viini.




Palaanpa hetkeksi vielä tämän alkuruoan inspiraation lähteeseen. Ystävättäreni houkutteli minut kolme vuotta sitten täällä Espanjassa ollessamme opastetulle retkelle Benarraban kylään, jossa tutustuimme mm. paikalliseen kasvillisuuteen. Kumpikaan meistä ei ole hortonomi, ei edes lähellä sitä, joten me taisimme olla joukon pellet. Muistan, kuinka ryhmä tutki kasveja, ja kaikki tuntuivat tuntevan useimmat kasvit. Me tunsimme olomme siltä osin ulkopuolisiksi, ja meitä vain hihitytti. Lopulta kohdalle osui laventeli. Sen me molemmat tunnistimme, ja kuulutimmekin sen kovaan ääneen. Olimme onnellisia edes yhdestä tunnistuksesta. Kasvientunnistusretki päättyi todella hyvään lounaaseen, jonka alkuruokana oli avokadoa appelsiineilla. Se maistui ihan taivaalliselta. Tämän päivän alkuruoan makumaailma oli hyvin lähelle tuota makumuistoa. Molempi parempi.


Originaali alkuruoka Benarrabassa.



perjantai 5. lokakuuta 2018

Ensalada mixta de la casa viikunoiden aikaan


Eilen olikin sitten täydellinen lepopäivä, heti kun etätyöt oli aamupäivän aikana suoritettu. Sää oli edelleen mitä parhain. Minä en käynyt koko päivänä omaa pihaa kauempana. Oli ihanaa sekä olla vain, että lukea hyvää kirjaa varjon alla. Päikkäritkin otin. Nyt oli tällaiselle päivälle tilaus. Päivän ainoa varsinainen askare oli lounaan teko. Valmistin sekasalaatin talon tapaan. Sen koostumus vaihtelee ihan sen mukaan, mitä raaka-aineita sattuu sinä päivänä kotoa löytymään. Tällä hetkellä täällä Espanjan Andalusiassa on monen muun herkun lisäksi myös viikunat aivan mielettömän ihania. Niitäpä siis ujuttelen mielelläni annoksiin mukaan, kuten nyt tähän eilisen päivän salaattiin.




Ensalada mixta de la casa
(Talon sekasalaatti) 2:lle sisälsi:

½ kurkkua
1 iso mehevä salaattitomaatti
12 eri väristä kirsikkatomaattia
1 vihreä suippopaprika (näitä on aina pakko saada)
1 prk laadukasta tonnikalaa fileepaloina
2 keitettyä (8 minuutin) kananmunaa
6 viipaletta Manchego Oveja -juustoa
2 viikunaa
oliiviöljyä
sitruunamehua
vuorisuolaa (Rock salt)
mustapippuria

Edellä olevasta ohjeesta sekoitetaan kurkusta viikunaan asti kaikki raaka-aineet sekaisin, rennosti ihan omalla tyylillä. Salaatti viimeistellään lorauksella hyvää oliiviöljyä, puserruksella sitruunaa ja ripauksilla suolaa ja pippuria. Nautitaan vastaleivotun patongin tms. kanssa.  (Täällä olemme siitä onnellisessa asemassa, että tien toiselta puolelta saa joka päivä uunituoretta patonkia.)




Päivä kului tosiaan omalla pihalla. Siinä onkin mukavasti silmäniloa, kun sinisävyinen Lyijykukka puskee pensasaidasta oikein valtoimenaan. Täällä näkee vuodenajat parhaiten siitä, mikä kukka milloinkin kukkii, tai mikä hedelmä on milloinkin parhaimmillaan.




Nyt on todellakin viikunoiden (jumalten hedelmän) aika. Allaspihallamme on viikunapuu, joka on kaikkien asukkaiden yhteisessä käytössä, kuten monet muutkin alueen hedelmäpuut. Pihasta löytyy viikunapuun lisäksi ainakin sitruuna-, banaani- rosepippuri- ja avokadopuita. Erilaisia yrttejäkin on myös istutettu asukkaiden iloksi ja hyödyksi.




Ensikosketuksen tuoreisiin viikunoihin saimme kuitenkin jo 1980-luvun lopulla Kreikassa Samoksen saarella. Asuimme silloin hyvin pienessä perhehotellissa, jonka pitäjät halusivat esitellä meille paikallisia asioita. Eräänä aamuna istuimme rauhassa parvekkeellamme, kun perheen poika tuli hakemaan miestäni mukaansa. Poika ei kysynyt, sopiiko vieraan lähteä mukaan. Hän ei myöskään kertonut, minne he olivat menossa. Hän näytti vain kädellään, kreikkaa puhuen, että seuraa minua. Retken aikana selvisi, että retken tarkoitus oli poimia viikunoita. Se oli ilmeisesti miesten hommaa, koskapa minut jätettiin rauhassa parvekkeelle istumaan, ja nousevaa aurinkoa ihailemaan.


Aivan täydellisen kypsiä ja makeita viikunoita!


Nyt kun olemme periaatteessa omavaraisia viikunoidenkin suhteen, piti nämä(kin) viikunat hakea marketista. Se on tässä viikuna-asiassakin niin, että nopeat syövät hitaittenkin viikunat. Jos nukut aamulla pitempään, on kypsimmät viikunat jo korjattu talteen. Mutta semmoinen se on tämä laiskan osa. Lepokin palkitsee. Pidetään se mielessä.