torstai 22. lokakuuta 2020

Sopa de marisco – merellinen keitto

 

Kirjoitan tätä postausta nostalgisissa tunnelmissa. Jos maailma olisi ennallaan, viettäisimme juuri tämänkertaisen Espanjan lomamme kolmatta ja viimeistä viikkoa. Loman ohjelmassa olisi ollut paitsi lepoa ja liikuntaa Espanjan auringon alla, myös lukuisa määrä ihania merellisiä aterioita, vieläpä meren äärellä. Kaikki nuo jäivät tällä kertaa haaveeksi. Tuon merellisen keiton pystyin sentään itsekin tässä eräänä lauantaina toteuttamaan, joskin käytettävissä olevat merenelävät rajoittuivat kaupan pakastekaapin antimiin. Hyvä niinkin.

 


 

Merellinen keitto

(4:lle pääruoaksi, 6:lle alkuruoaksi)

 

sahramia (kuivattuja säikeitä)

2 rkl oliiviöljyä

1 sipuli

3 valkosipulin kynttä

10 cm pätkä purjoa

1 pienehkö fenkoli (n. 150 g)

1 tl savupaprikajauhetta

aavistus tulista (picante) paprikajauhetta (cayenne tai tuore chili käyvät myös)

1 dl valkoviiniä

½ dl tomaattipyreetä

1 tlk tomaattimurskaa

1 l kalalientä

½ sitruunan mehu

2 tl kuivattua persiljaa

2 laakerinlehteä

muutama timjamin oksa

10 maustepippuria

 

1 pkt (150 g) kampasimpukoita (pakaste)

1 pss (180 g) suuria katkarapuja (pakaste)

1 pkt (450 g) sinisimpukoita (pakaste) (+ tilkka valkoviiniä, 1-2 valkosipulinkynttä ja 1 salottisipuli)

lehtipersiljaa viimeistelyyn

 


 

Laita reilu hyppysellinen sahramin säikeitä kuppiin ja kaada päälle kuumaa vettä. Anna liota 10 minuuttia. Siivilöi ja käytä neste maustamiseen. (Voit käyttää myös jauhettua sahramia, joka lisätään keitokseen tästä ohjeesta poiketen paprikajauheiden yhteydessä.)

 


 

Kuori ja silppua sipulit. Halkaise purjo ja huuhtele se välejä myöten. Taputtele purjo kuivaksi ja silppua se. Leikkaa myös fenkoli ohuiksi siivuiksi. Kuullota sipuleita ja fenkolia pinnoitetussa kattilassa oliiviöljyssä. Lisää savupaprikajauhe ja veitsenkärjellinen tulista paprikajauhetta. (Oman picante-jauheeni olen tuonut Espanjasta, mutta voi sitä olla saatavilla myös täällä Suomessa ainakin parhaimmin varustetuissa kaupoissa. Ellei, niin voit korvata sen vaikka yhdellä punaisella tuorechilillä (silputtuna). Myös cayenne käy, niin kuivattuna kuin jauheena.) Jatka kuullottamista vielä hetki niin, että paprikajauheiden aromit lähtevät liikkeelle. Tunnet tuoksusta, kun näin tapahtuu.

Lisää valkoviini ja kiehauta. Lisää myös sahramivesi, tomaattipyree, tomaattimurska, kalaliemi ja sitruunan mehu sekä loput mausteet. Anna keiton kiehua ainakin puoli tuntia. Voit soseuttaa keittopohjan niin halutessasi. Minä halusin nyt liemeen myös sattumia, joten ohitin soseuttamisen. Tarkista maku ja lisää meren herkut. Siihen on kaksi vaihtoehtoista tapaa, kerron kohta vaihtoehdot. Kummin vain, lisää lopuksi runsaasti lehtipersiljasilppua.

 


 

Jos lisäät merenelävät raakoina, kiehuta niiden lisäämisen jälkeen keittoa ainoastaan sen aikaa, että simpukat ovat kypsiä. Pidempään kiehuessaan simpukat sitkistyvät. Tai sitten voit tehdä kuten minä, eli valmistele merenelävät etukäteen kypsiksi ja lisää ne valmiiseen keittopohjaan. Erityisesti kampasimpukoiden osalta halusin tehdä näin, jotta ne saisivat kauniin paistovärin ja rakenteen pintaansa.

Näiden merenelävien esikäsittely sujui seuraavasti. Sulatin katkaravut pussin ohjeen mukaan ja valutin ne siivilässä.

 


 

Kampasimpukatkin sulatin pakkauksen ohjeen mukaan ja taputtelin ne kuivaksi. Maustoin kampasimpukat kevyesti hienolla merisuolalla ja paistoin ne kuumalla pannulla voissa yhden minuutin ajan per puoli.

 


 

Sen jälkeen siirsin kampasimpukat lautaselle, jotta ne eivät jatkaisi kypsymistä kuumalla pannulla. Lautasella oli myös helppo puolittaa ne. Voit lisätä ne keittoon myös kokonaisina, mutta minä halusin niistä vähän pienempiä.

 


 

Pakastetut sinisimpukat halusin käsitellä etukäteen siitä syystä, että siten voisin valkata mahdolliset aukeamattomat simpukat pois. Turha niitä on keittoon lisätä, koska aukeamattomat simpukat eivät ole syöntikelpoisia. Kuullotin valkosipulia ja salottisipulisilppua kannellisessa pannussa ja lisäsin kunnon lorauksen valkoviiniä. Kun viini kiehui, lisäsin jäiset simpukat ja kypsensin ne kannen alla pakkauksen ohjeen mukaisesti. (Itse asiassa Espanjassa käytetään tavallisimmin pikkusimpukoita tässä keitossa, mutta nämä olivat ainoita kuorellisia simpukoita, mitä oli saatavilla kaupan pakasteesta.)

 


 

Sitten kun aika oli kypsä, kuumensin keiton uudelleen kiehuvaksi ja lisäsin katkaravut ja kypsät simpukat keiton sekaan. Sen jälkeen riitti enää nopea kuumennus, kunnes keitto taas poreili.

 


 

Keitto sai seurakseen vastapaistettuja sämpylöitä. Kaupan esipaistetut sämpylät uunin kautta tarjoiltuna muistuttivat tarpeeksi paljon niitä vehnäsämpylöitä, mitä Espanjan ravintoloissa saadaan aina pyytämättä ja tilaamatta. Toki ne yleensä näkyvät laskulla jonkinlaisena kattausmaksuna, mikä itse asiassa oikein onkin. Espanjalaisethan käyttävät lusikan ja haarukan lisäksi myös leipää ateriointivälineenä. Leivästä on tapana myös murtaa paloja, joita kastetaan lautasen liemissä ja sooseissa. Ai jai, esim. Pil Pil -kipossa uitettu leipäpalanen on ihan parasta.

 


 

Tämä keitto on mitä mainioin vierastarjottava. Liemen voi valmistaa etukäteen, ja merenelävien kypsennys ja keittoon lisääminen sujuvat siinä samalla, kun cava-maljoja kohotellaan. Näin ainakin meillä tapahtui. Tuonkertainen ruokavieraamme on myös vanha Espanjan kävijä, joka usein kaipaa niitä ihania merellisiä Andalusian herkkuja. Ajattelinkin nyt siis järjestää niin hänelle kuin meillekin pientä lohduketta kotikutoisen sopan muodossa. Paikan päällehän emme nyt pääse. Vieraamme tuomat kukkaset olivat myös hyvin teemaan sopivat. Nehän loistivat kuin Espanjan aurinko konsanaan.

 


 

Tämä merellinen keitto maistui meille kaikille jopa niin, että kukin otti ainakin kaksi lautasellista. Siinä samalla saivat sämpylätkin kyytiä. Meillä tämä oli ainoa ruokalaji, joten menekki oli siitäkin syystä hyvä. Mutta kyllä se upposi meihin myös makunsa tähden. Keittoa lusikoidessamme muistelimme monia ihania Espanjan muistoja. Mietin vähän etukäteen, että onkohan tämä huono idea, eli tuntuukohan siltä, kuin tikaria haavassa kääntäisi. Turha pelko, koska jotenkin kuitenkin onnistuimme käsittelemään asiaa siltä kantilta ajatellen, että olemmepa me onnekkaita, kun olemme voineet elää ja kokea nuokin hetket. Niitä hetkiä nyt hyvällä muistelemme.

 


 

Jälkiruoaksi meillä oli churroja ja kuumaa suklaakastiketta, jotka saivat myös ilahtuneen vastaanoton. Totta puhuen, Espanjassa vain todella harvoin olemme niitä jälkiruoaksi syöneet. Siellä ne ovat enemmän aamupäivän juttu jossakin kivassa kahvilassa. Mutta nyt ne olivat nappivalinta aterian päälle, eritoten tällaisen kevyen merellisen keiton jälkeen jaksoimme vielä churroillakin herkutella.

Nämä churrot valmistuivat kätevästi uunissa, kyseessä oli Pirkka Parhaat pakasteuutuus. Suklaakastikkeen tarjoilin ”suklaalla kuorrutetuista” espressokupeista. No tuo kuorrutushan oli tietysti vahinko. Lämmitin suklaakastikkeen (valmista sekin) kupeissa mikrossa, ja kun selkäni käänsin, alkoi suklaakastike kuohua yli. Hetken pohdinnan jälkeen päätin laittaa kipot tarjolle sellaisinaan. Sovimme, että näin oli tarkoitettu. Ei se ole niin vakavaa. Hyvät naurut tuostakin saimme, ja jäipähän tuokin kokemus mieleen.

 


 

Toisena jälkkärinä nautimme pienet espressot ja 43-liköörit, joka setti onkin meille ehkä se tavallisin aterian kruunu Espanjassa, ainakin silloin kun oikein hyvin syödään. Toisinaan avecjuomana on hyvä brandy, mutta nyt mentiin liköörillä.

 


 

Olipas mukava lauantai. Turha luulla, että se Espanjan kaipuuta mihinkään häivytti. Siellä se kaipuu sielussa on ja pysyy, kunnes niihin maisemiin taas pääsemme. Aika näyttää, milloin näin tapahtuu. Sitä odotellessa tällaiset ”korvikeateriat” ovat ainakin yksi hyvä syy muiden jatkeena kokoontua yhdessä saman pöydän äärelle, vaikkeivät ne autenttisia aterioita aivan täysin vastaisikaan.

 

 

 

torstai 15. lokakuuta 2020

Syntisen hyvä gnocchi-tuoremakkaravuoka

 

Minulla on jo pitkään tehnyt mieli gnoccheja (mykyjä Italian malliin), ja lopultakin se mielihalu sai täyttymyksensä. Valmistin nimittäin pari päivää sitten aivan syntisen hyvän vuokaruoan perunagnoccheista ja tuoremakkarasta sekä muutamasta muusta valitusta raaka-aineesta. Gnocchit olisin voinut tehdä itsekin, mutta nämä gnocchit tulivat suoraan kaupan hyllyltä. Ohje puolestaan löytyi Valion sivuilta, joten sitäkään en voi kehua omatekemäksi. Tällä kertaa en nähnyt tarpeelliseksi viritellä valmista ohjetta muuten kuin kypsymisajan osalta. Niin, ja muutinhan minä muutaman raaka-aineen määriäkin. Kirjoitan ohjeen tähän siinä muodossa, kuin minä sen valmistin.

 


 

Gnocchi-tuoremakkaravuoka

4:lle

 

400 g yrttimaustettua tomaattimurskaa (tässä basilika)

500 g valmiita perunagnoccheja

280 g raakamakkaraa (tässä Livornon Luigia)

250 g kirsikkatomaatteja

aavistus suolaa

mustapippuria myllystä

1 punasipuli

muutama nokare voita

4 valkosipulin kynttä

6 vartta timjamia

150 g cheddar juustoraastetta

 

Kaada tomaattimurska voidellun uunivuoan pohjalle. Levitä gnocchit (joita ei tarvitse keittää) tomaattimurskan päälle.

 


 

Purista makkarat kuorestaan pieniksi paloiksi gnocchien ja tomaattimurskan päälle. Lisää myös huuhdellut ja puolitetut kirsikkatomaatit. Pyöräytä lähinnä tomaattien takia ihan aavistus suolaa. (Alkuperäisessä ohjeessa oli reilummin suolaa, mutta aavistelin oikein, että vähempikin riittää. Makkarat ovat suolaisia, samoin juusto. Ja suolaahan saa aina lisättyä myös valmiiseen ruokaan.) Pyöräytä myllystä myös mustapippuria.

 


 

Lisää lohkottu sipuli ja ripottele myös pieniä voinokareita sinne tänne vuokaan. (Alkuperäisessä ohjeessa oli 75 g voita, mikä tuntui hurjalta määrältä. Ensin ajattelin jättää voin kokonaan pois, mutta sitten tulin ajatelleeksi, että ehkä perunoista tehdyt gnocchit kaipaavat myös voita kylkeensä. Mutta aivan kuten suolankin osalta, vähempikin riitti.) Lisää vuokaan myös hienonnettu valkosipuli ja timjamit. Ripottele pinnalle juustoraaste.

 


 

Paista uunin keskiosassa 225 asteessa 30 minuuttia. (Alkuperäisessä ohjeessa oli 20 minuuttia, mutta halusin mykyjen kypsyvän kunnolla.)

 


 

Lisukkeeksi en kaivannut muuta kuin rucolaa, ja se onkin aina tosi hyvä lisuke pastatyyppisille ruoille. Nämä gnocchithan ovat vähän niin kuin pastaa. Ja sitten on olemassa vielä durumvehnästä tehtyä gnocchi kuviopastaa, joka on ihan eri asia. Menihän vähän sekavaksi? No niin se vain on.

 


 

Olipas tämä ruoka täyteläistä. Hiukkasen syntinen fiilis tuli ehkä niistä voinokareista ja cheddarista, mutta kuka se nyt synnitön olisi.

 

 

perjantai 9. lokakuuta 2020

Muistojen jauheliha-perunalaatikko

 

Eräänä päivänä tyttäreni soitti minulle ja huomautti, että blogissani ei ole jauheliha-perunalaatikkoa. Hän aikoi valmistaa sitä perheelleen ruoaksi, ja olisi halunnut tarkistaa ohjeen blogista. Minun piti hetken aikaa kaivella muistini lokeroista, ennen kuin muistin mistä ruoasta oli kyse. Tehtävähän sitä sitten oli. Ja nyt olen hämmästynyt, kuinka olin tuon ruoan olemassaolon voinut unohtaakaan. Sitähän tein tosiaankin monet monituiset kerrat, kun lapsemme olivat vielä lapsia ja valmistin ruokaa joka ikinen päivä. Silloin tuli käytyä läpi kaikki perinteiset kotiruoat, tämä ruoka muiden muassa. Minun jauheliha-perunalaatikkoni erosi kuitenkin perinteisestä versiosta siten, että valmistin tämän ruoan aina lihaliemeen (enkä munamaitoon). Niin tein nytkin, ja ai että tulikin tätä ruokaa tehdessä ja syödessä monta ihanaa muistoa mieleen.

 


 

Jauheliha-perunalaatikko

4:lle

 

2 rkl voita

1 sipuli

400 g naudan jauhelihaa

jauhelihamaustetta

paprikajauhetta

suolaa

mustapippuria

10 perunaa (n. 800 g)

2 porkkanaa

6 dl lihalientä

2 laakerinlehteä

10 maustepippuria

 

Kuori ja silppua sipuli, ja kuullota sipulisilppu voissa. Lisää jauheliha ja paista se kauniin ruskeaksi. Mausta jauheliha jauhelihamausteella ja paprikajauheella. Rouhaise sekaan myös hieman mustapippuria ja suolaa. Muista kuitenkin, että lihaliemessä on suolaa ja liemeen tulee myös maustepippureita. Jauhelihan pitää kuitenkin maistua hyvältä jo sellaisenaankin, ja perunat joka tapauksessa häivyttävät suolaisuutta. Hyvä muistisääntö on myös se, että suolaa on aina helppo lisätä valmiiseenkin ruokaan, pois ottaminen onkin jo toinen juttu.

Kuori ja viipaloi perunat ja porkkanat. Lado ne vuokaan kerroksittain jauhelihan kanssa. Mausta perunakerrokset kevyesti suolalla ja mustapippurilla.

 


 

Lisää vuokaan lihaliemi, laakerinlehdet ja maustepippurit. Nostele lusikalla perunoita niin, että laakerinlehdet ja pippurit valuvat nesteen sekaan.

 


 

Laita vuoka 225 C asteisen uunin keskitasolle noin tunniksi. Ruoka on valmista, kun perunat ovat kypsät.

 


 

Ai että oli hyvää. Ihan sujuvasti (jostain selkärangasta vissiin) tuli esiin myös vanha tapani sörssätä perunoita liemeen.

On se vain jännä, miten joku ruoka voi herättää paljon muistoja. Tätä kotiruokaa syödessäni näin ihan elävästi mielessäni meidän lapsukaisemme siinä pöydän ympärillä. Pyrimme aina arkipäivisin syömään päivällisen yhdessä koko perheen kesken (viikonloppuisin söimme muutkin ateriat yhdessä). Ne olivat tärkeitä hetkiä, joiden aikana oli hyvän ruoan äärellä mukava vaihtaa itse kunkin päivän kuulumiset.

 


 

Kuulostaa ehkä liian hyvältä ollakseen totta, ja joskus (onneksi harvoin) kävikin niin, että me vanhemmat erehdyimme ruokailun aikana käsittelemään jotain akuuttia ongelmaa, pahimmassa tapauksessa kuulustelemaan asianomaista. Virhe! Paha virhe! Onneksi aika nopeasti opimme, että siitä ei seuraa mitään hyvää. Ruokahetket oli parasta säilyttää ihan vain ruokailua, viihtymistä ja yleistä ajatustenvaihtoa varten. Muiden asioiden käsittelyyn lanseerasimme erikseen koolle kutsuttavat ”perhepalaverit”, jotka pidettiin yleensä olohuoneessa mukavasti istuen tai lojuen, käsiteltävät asiat halki jutellen. Yleensä nämä palaverit päättyivätkin onnistuneesti halauksiin. Ihania muistoja nekin.