Tällainen joulu tällä kertaa, Espanjassa

Päätös joulun 2024 vietosta Espanjassa syntyi jo vuosi aikaisemmin. Espanjassa olimme kyllä jo aiemminkin muutaman joulun viettäneet, ja kunkin niistä jouluista mukaviksi todenneet. Mitä lähemmäs joulua aika kului, sen paremmalta päätös tuntui. Vuoteen oli mahtunut monenlaista, joten rauhoittuminen oli paikallaan. Toki joulusta oli tulossa ihan erilainen kuin ikinä ennen elämässämme. Tätä ennen emme vielä koskaan, missään, olleet viettäneet joulua ihan kahdestaan.

Ensin olivat lapsuutemme joulut, sitten nuorena parina joulut vuorovuosin yhdessä joko omien tai toisen vanhempien luona. Perheemme kasvettua, ja lastemme tultua joulupukkivaiheeseen alkoi taas uusi käytäntö. Aloimme viettää joulut omassa kotona, yleensä isovanhempien ja toisinaan myös joidenkin sisaruksistamme kera. Eräänä jouluna kutsun joulunviettoomme saivat myös pari tyttäremme opiskelukaveria, joiden koti oli kaukana Aasiassa, ja joille halusimme tarjota aidon suomalaisen joulun kampuksella vietetyn joulun sijaan. Ikimuistoinen joulu sekin.

Vuosien vieriessä ja väkimäärän kasvaessa on juhlapöytämme mittaa singutettu mitä nokkelimmin viritelmin, kunnes muutama vuosi sitten teetimme täyspitkän lisäpöydän. Se pääsee aina jouluaattona varastosta ”salin puolelle” varsinaisen pöydän jatkeeksi. Näin koko laajentunut perhekunta mahtuu edelleenkin saman, pitkän pöydän äärelle. On siinä muuten liinallakin mittaa! Viimeisimmät joulut (kuin juhannuksetkin) olemme viettäneet onnellisesti neljässä polvessa, usein menossa mukana myös toiset appivanhemmat. Kansallisuuksiakin löytyy joulu(- ja juhannus)pöytämme ääreltä nykyisin yleensä ainakin kahta, toisinaan jopa kolmea tai neljää. Sanoisin, että ihan desibelejä myöten sekametelisoppa, mutta niin rakas ja tärkeä soppa. Siitäkin huolimatta, ja ehkä jopa siksi, oli aikamoista viettää nyt tämä täysin erilainen joulu alusta loppuun täysin kahdestaan. Tästä se lähtee, poks.

 

Jouluaatto 2024

 

 

Tätä jouluaaton aperitiivien poksautusta oli edeltänyt jouluaaton ainoa aikataulutettu osio, eli joulurauhan julistus suorana lähetyksenä Suomen Turusta. Joulurauhan julistus -lähetyksen aikana nautimme perinteisesti glögit ja joulutortut. Siitä emme poikenneet tänäkään vuonna. Espanjalaisilla oli vielä normaali työpäivä, joten joulurauhan julistuksen jälkeen meillä piipahti vielä yksi huonekaluliikkeen asentaja viimeistelemässä erään toimituksen. Olin luvannut ottaa hänet vastaan joko ennen tai jälkeen joulurauhan julistuksen, mutta sen aikana en luvannut avata ovea. Hän tuli noin tunti joulurauhan julistuksen jälkeen. Vasta hänen poistuttuaan kuului pihalta tuo poks. Ja sitten olikin jo pihan alkupalojen vuoro. Nautimme ne juuri poksautetun samppanjan kera.

 

 

Suomen kodissa olisi ollut tarjolla kalapöytä kaikilla herkuilla, mutta tällä kertaa valmistin meille henkilökohtaiset kalavoittoiset ”kranssit”. Lautaselta löytyi paikallista sardelliherkkua ’boquerones en vinagre’, kylmäsavulohta, mätiä, avokadoa, punasipulia ja kapriksia sitruunan, oliiviöljyn ja tillin kera.

 

 

Aurinkorannikko oli nimensä veroinen, joten kalakranssien jälkeen kutsui lepotuoli puoleensa. Tartuin tilaisuuteen, ja kirjaan. Sovimme, että valmistamme tästä eteenpäin päivän kattaukset sitä mukaa, kuin nälkä kasvaa. Nälän tunteen ilmaantumista edisti kyllä oleellisesti uunista tulvivat tuoksut. Siellä muhi aamupäivällä esivalmistelemani karjalanpaisti. Se tuoksui lapsuuteni jouluilta. Paisti lisukkeineen saisi kuitenkin vielä odottaa, kunnes olimme valmiit päivän pääaterialle. Siihen meni muutama tunti. Oli kyllä jotenkin ihanasti laiska ja levollinen olo. Niin oli ollut myös koko joulunalusajan.  Jouluaatonaatonkin, tuon perinteisesti kiivaimman joulunvalmistelupäivän vietimme rennosti, tonttulakit päässä golfaten. Vitsailimme tuon pelin aikana, että ”näin ne jouluvalmistelut etenevät, kyllä on rankkaa”.  Mutta nyt takaisin jouluaaton pääruokaan.

 

 

Kun aurinko alkoi painua vuorten taa, laitoin perunat kiehumaan ja pienet nokareet porkkanalaatikkoa annosvuoissa uuniin. Lajivalinnoissa keskityimme todellakin olennaiseen, joten meille riitti yksi pieni (350 g) paikallisen suomalaisen catering-yrityksen (Picantti) valmistama porkkanalaatikko. Jaoin sen neljään nokareeseen, joista kaksi nokaretta pääsi annosvuoissa uuniin aattona ja toiset kaksi joulupäivänä. Siinä oli ihan riittävästi laatikoita. Päivän tähti oli karjalanpaisti, joka oli ihan hävyttömän hyvää ja mureaa. Ihan vain muodon vuoksi olin ostanut muutaman siivun kinkkua, joista kaksi siivua pääsi porkkanalaatikoiden mukana uuniin lämpenemään. Tuunasin ihan perussinappia mm. hieman brandyllä. En viitsinyt muutaman siivun takia omatekoista sinappia valmistaa. Ilmankin olisimme pärjänneet, niin sitä kinkkua kuin tuunattua sinappia. Picantti oli valmistanut myös ihan todella hyvää sienisalaattia, jota myös nautimme tässä yhteydessä.

 

 

 

Pääruoan viiniksi valitsimme punaviinin, jonka olimme aiemmin samana vuonna saaneet paikalliselta viinitilataustaiselta naapuriltamme lahjaksi. Olimme säästäneet sen johonkin sopivaan hetkeen. Se hetki oli nyt.

 

 

Myös jälkiruokasettimme yhdestä tärkeästä osasesta on kiittäminen eräitä (toisia) ystäviämme. Tapahtui nimittäin niin, että ystäväpariskuntamme saapui rannikolle eri tahtisesti, nainen ensin, ja mies muutamaa päivää myöhemmin. Aiemmin tulleen kanssa oli muistaakseni yhteisellä sunnuntailounaalla tullut puheeksi mm. itse kunkin joulutraditiot. Olin varmaan todennut, että Suomessa ostamme yleensä kerran vuodessa Hennessy-konjakkia, ja nimenomaan joulun jälkiruokakahvien aveciksi, mutta että tänä vuonna saanee brandy toimittaa sen virkaa. No, niinpä sitten oli tuon ystävämme vielä Suomessa olevalle miehelle käynyt tietämättämme käsky tuoda meille Helsinki-Vantaalta tuliaisina Hennessy-pullo. En meinannut silmiäni uskoa, kun he eräänä iltana luoksemme illallisetkoille tullessaan ojensivat meille kullanhohtoisen paketin, joka sisälsi tuon joulukahviemme viimeistelijän. Hauskoja ja huomaavaisia ystäviä meillä.

 

 

Kahvipöydän makeudeksi olimme varanneet pienen rasiallisen suklaakonvehteja, koska konvehteja meillä on aina jouluna. Tunnelmaa loivat osaltansa myös lukuisa määrä kynttilöitä ja muut tunnelmavalot, sekä niin suomalainen kuin kansainvälinenkin joulumusiikki. Pidämme molemmat kovasti musiikista, eikä ole myöskään joulua ilman musiikkia. Synkät joululaulut skippaamme iloisesti. Ei käy meillä varpusta jouluaamuna…

 

Joulupäivä 2024

 

Joulupäivä valkeni edelleen aurinkoisena, ja vielä jouluaattoakin lämpimämpänä. Sää oli myös aika lailla tuuleton. Minä totesin joulupäivän sään olevan kuin linnunmaitoa. Ei tosin aavistustakaan, mistä noin kummallinen vertaus tulee, mutta jostakin olen senkin kuullut. Mies puolestaan luonnehti joulupäivän säätä näin: ”Sanotahan notta että jos se on joulupäivänä sortsikeli, niin se on aika hyvä ilima”. Siispä kunnon pitkälle rantakävelylle, ja sen jälkeen loppupäivämme kuluikin omalla pihalla auringosta ja lämmöstä nauttien. Pihaosuuden skoolasimme käyntiin edelliseltä päivältä jääneellä samppanjalla, jonka seuraksi pyöräytin hetkessä tostadaleipäset, joille sipaisin parinlaista pateeta. Patee on yksi must-jouluruokalajeistani, ja se tuli nautituksi nyt tässä kohti. Jaoimme näin muutamat kummallekin tärkeimmät joulun maut tasaisesti koko joulun ajalle ripotellen.

 

 

Näiden jälkeen menikin muutama tunti, ennen kuin maltoin mennä keittiöön tekemään varsin (ajallisesti) mitättömät ruokavalmistelut. Uuniin lähti kolme pienehköä perunaa halkaistuina, sekä viimeiset nokareet porkkanalaatikkoa annoskupeissaan.

 

 

Joulupäivän pääateria oli kalaisa. Porkkanalaatikon ja paahdettujen perunoiden lisäksi tarjolle päätyi lämminsavulohta, sinappisilliä sekä kirjolohenmätiä smetanan ja punasipulin kera. Kerrassaan riittävä ja erinomaisen miellyttävä kokonaisuus. Jälkkäriksi taas espressot avec Hennessy, tällä kertaa vain yhden kirsikkasuklaakonvehdin kera.

 

 

 

 

Päivän lukuosuus oli hoidettu tehokkaasti jo aiemmin päivänvalossa pihalla, joten ilta kului sohvalla vaihtelevasti musiikkia kuunnellen ja tallenteita katsellen. Myöhemmin illalla nautimme siellä samaisella sohvalla tallenteiden äärellä vielä joulutortut ja glögitkin. En muuten syönyt koko joulun aikana kuin vain kolme joulutorttua, harvinaista sekin. Ja hyvä niin.

 

 

Tapanina oli jo uudet kujeet, ja ruoaksi pastaa, kuten yleensä Suomessakin. Kaksi päivää joulua on ihan riittävä määrä. Tällä kertaa joulumme oli tällainen. Nyt onkin paha sanoa, kumpi joulu oikeasti olikaan rennoin joulu ikinä, tämä vuonna 2018 koettu, josta kirjoitin aikoinaan näin: Rennoin jouluaatto ikinä , vaiko tämä juuri eletty. Molempi parempi. 

Tämä postaus keskittyi nyt fiilistelyn ohella joulun herkkuihin. Oman lukunsa ansaitsisivat myös kaikki upeat, toisinaan jopa spektaakkelimaiset jouluvaloasetelmat, joita joka puolella kaupunkia (ja kaupunkeja) on ihailtavana, valtavista joulukukkaistutuksista puhumattakaan. Lisään tähän loppuun oman taloyhteisömme pihan upean joulupuun, jonka puutarhurimme vuosittain koristelevat. Jouluna 2024 se näytti tältä. Oi sitä hetkeä, kun sen valot ensimmäistä kertaa syttyivät. Se tapahtuu aina joulukuun alussa.

 

 

Suomen itsenäisyyspäivänä 6.12. suoritimme tämän joulupuun äärellä naapureiden kanssa juhlallisen lipunnoston Lippulaulun ja cavan kera. Olihan kyseessä Suomen itsenäisyyspäivä. Samalle päivälle osuu Espanjan perustuslain päivä, joten salkoihin nousivat Suomen lipun lisäksi myös Espanjan ja Andalusian liput, jotka kaikki saavat liehua saloissaan aina loppiaiseen asti.

 

 

 

Jouluna(kin) vähemmän on enemmän

 

Joulua kohti mennään tänäkin vuonna. Ajat ovat nyt sikäli erikoiset, että myös joulusta on tulossa kovin poikkeuksellinen. Oma joulunviettomme tulee poikkeamaan edellisistä siten, että tänä jouluaattona koko perhe ei kokoonnukaan saman pöydän ympärille. Mahdollista on myös se, että vietämme joulua vallan kaksistaan. Sen näkee sitten torstaina, miten maa makaa. Tämä lienee tilanne aika monessa kodissa. Terveys edellä mennään myös joulun suhteen.

Kerron seuraavaksi meidän viimevuotisesta joulupäivästämme, joka oli kaikilta osin ihana ja rauhaisa. Silloin meitä oli vain kolme henkilöä, kotiin jouluksi saapunut tyttäremme ja me kaksi vanhaa varista. Toki tuolloin oli takana huikean hauska ja monikansallinen maalaisjouluaaton vietto toisen tyttäremme perheen hevostilalla, ja rauhallinen joulupäivä oli senkin takia paikallaan. Mutta aivan yhtä lailla voisin nauttia myös kokonaan rauhallisesta joulun ajasta. Molempi parempi. Vuosi sitten joulupäivän kantava idea oli nauttia päivästä ilman aikatauluja.  Ruokapuolesta olimme sopineet, että syödään hyvin, mutta rauhallisesti. Myös tauot ruokalajien välissä olivat sallittuja, jopa toivottuja. Pöydän sisällön sovimme syntyvän niistä lajeista, jotka olivat paikalla olijoille kaikista tärkeimmät. Kukaan meistä ei halunnut sen seitsemää sorttia sitä sun tätä, vaan halusimme keskittyä ennemminkin laatuun kuin määrään. Kokemus oli ihana. Aloitimme nostamalla maljat joululle.

 

 

Minulle joulupöydän tärkeintä antia ovat mäti ja graavikalat. Mädin tarjosin smetanan ja punasipulin kera, ja graavilohen lisäksi pöytään valikoitui sinappi- ja valkosipulisilliä. Edellisenä päivänä meillä oli ollut hieman erilainen kalavalikoima tervamuikkuineen ja silakoineen. Kun ostaa ja laittaa pieniä määriä, ei tarvitse syödä kaikkina joulun päivinä samoja lajeja.

 

 

Keitetyt perunat kuuluvat kalapöytään siinä missä kalatkin. Peruna on oivallinen kumppani ja makuelämysten tasapainottaja näille kaikille.

 

 

Seuraavaksi nautimme hitaasti parista lihapuolen valikoidusta herkusta. Perunat saivat vielä jatkaa pöydässä, mutta nyt niiden seuraksi tuli muutama viipale joulukinkkua ja sille konjakkisinappia. Kannattaa muuten lämmittää kerrallaan vain se määrä kinkkua, kuin mitä sillä kertaa on tarkoitus syödä. Näin loppukinkku säilyy pidempään, kun se saa olla koko ajan jääkaapissa. Patee on graavikalojen ohella toinen minun kahdesta tärkeimmästä jouluherkusta, ja sitä pitää joka joulu olla pöydässä. Tällä kertaa pateen seurana oli sienisalaattia ja marinoitua punasipulia. Porkkanalaatikko astui tällä kertaa kehiin jo tässä kohti, edustaen kinkun ohella tämän kattauksen lämmintä osiota.

Poro kuuluu aina muodossa tai toisessa joulupöytäämme. Silloin kun väkeä on enemmän, löytyy poro yleensä toisesta alkuruokakattauksesta, eli heti kalojen jälkeen. Se voi olla kylmä- tai lämminsavuporoa, kumpaa vain, mutta mieluiten karpalohyytelön kera. Tuolloin kinkku laatikoineen ja sooseineen tulee tarjolle vasta viimeiseksi, kala- ja liha-alkupalojen jälkeen, toimien ns. pääruokana. Mutta nyt meitä oli vain me kolme, ja järjestys oli meidän näköisemme. Päätimme jopa pitää pienen lepotauon ennen aterian päätöslajia, joka oli poron ulkofileetä ja jouluista salaattia. Poronfileetä oli tarkoituksella maltillinen määrä, eli kaksi pihviä kolmeen osaan pätkittynä. Näin kukin sai kaksi palaa poronfileetä, joka oli juuri sopiva määrä tällaisen aterian päätteeksi.

 

 

Amarone ansaitsi paikan joulupöydässä.

 

Suosin joulupöydän salaatissa usein viinirypäleitä ja leipäjuustoa. Tällä kertaa ripottelin salaatin kruunuksi jäisiä karpaloita, joita olimme juuri edellisenä päivänä saaneet rasiallisen verran lahjaksi.

 

 

Varsinaista jälkiruokaa en valmistanut lainkaan, koska ateriassa oli jo riittävästi täyttävyyttä. Toisaalta kukaan meistä ei jaksa tuollaisen aterian päälle syödä esim. joulutorttuja, saati erilaisia kahvikakkuja. Niinpä meidän joulupöydästämme puuttuukin aina se kuuluisa ”sen seitsemän sortin kakkuvalikoima”. Samasta syystä meillä ei joulun alla leivotakaan kuin joulutorttuja glögin kaveriksi. Syömättä muut leivonnaiset meillä jäisivät. Toki pipareitakin olen yleensä leiponut, etenkin silloin kun lapset olivat lapsia. Siihen touhuun meillä olikin ihan omat rituaalit kynttilöineen ja joulumusiikkeineen. Oi niitä aikoja! Tänä vuonna mennään ostopipareilla. Mutta palatakseni tähän nimenomaiseen joulupäivän ateriaan, meille mieluisin jälkiruoka oli tällä kertaa pari konvehtia, kupilliset espressoa ja joulun kunniaksi tilkkanen hyvää konjakkia tai likööriä.

 

 

Miksi näitä menneitä muistelen? Siksi, että toivon tämän muistelun antavan hieman ideaa joulupöydän sisältöön nyt, kun toivottavasti kaikki kokoontuvat vain pienesti. Toivon tämän välittävän myös sitä ajatusta, kuinka jouluateria voi olla hyvä myös vähäisemmin ponnisteluin. Hyvin tämäntapainen jouluateria meille on tulossa tänäkin vuonna, missä sitä sitten nautimmekaan. Kaikkea tulee taas olemaan, muttei mitään liikaa. Keskitymme olennaiseen, ja nautimme joka suupalasta. Määrät pidetään sellaisina, että tapaninpäivänä ei tarvitse enää jouluruokia syödä. Ne menettävät hohtonsa liikaa nautittuina.

Toivotan teille kaikille oikein onnellista ja rauhaisaa joulun aikaa! Nautitaan joulun tunnelmasta, ollaan linjoilla läheistemme kanssa, ja pysytään terveinä!

 

 

PS.

Lisään tähän myös linkin kahden vuoden takaiseen joulunviettoomme Espanjassa. Sekin postaus kertoo siitä, kuinka hyvä joulumieli voi tulla myös täysin erilaisissa olosuhteissa, tuolla kertaa Espanjan auringon alla. Se erilaisuus oli toki omavalintaista, eikä koronan ohjaamaa, ja helppohan siellä on muutenkin viihtyä. Ehkäpä vielä jonakin päivänä sinnekin taas pääsemme, kunhan nyt maltamme olla varovaisia.