Viime viikolla Helsingissä vieraillessamme tiemme vei Tehtaankadulle. Nautimme Fabrikissa erinomaisen hyvän päivällisen. Joskus tunnelma
on niin mukava, ettei millään malttaisi vielä aterian päättyessä lopettaa iltaa. Noihin hetkiin olemme ystäviemme kanssa lanseeranneet luonnollisen
jatkumon nimeltään ”Yks ja Veks” jossakin sopivassa paikassa. Niin kävi nytkin,
ja päätimme ihan pikkuisen jatkaa varhaista iltaa. Hetken mahdollisia paikkoja
kartoitettuamme huomasimme olevamme ihan lähellä Baskeri & Bassoa, jonne
emme ole vielä yhtään kertaa onnistuneet saamaan pöytää. Emme sillekään
illalle. Jospa BasBas & Staff Wine Bariin mahtuisimme? Sielläkään emme
olleet ennen käyneet. Mahduimme sisään.
Sen yhden juoman lisäksi minulle tuli pakottava tarve tilata yksi jälkiruoka
(edellisessä ravintolassa en jaksanut espressoa kummempaa jälkiruokaa).
Menutaulussa luki Rhubarb, eikä se antanut rauhaa, ennen kuin se oli edessäni.
Ja hyvä niin, se oli ihan täydellinen! Muistelen sitä vieläkin. Minä, joka vain
harvoin syön jälkiruokia! Makeaa, kirpeää ja jäätävää taivaallisessa balanssissa.
Luulin silloin viettäväni blogivapaata iltaa, joten kuvat jäivät aika vähäisiksi.
Mutta kun tuo vierailu BasBasissa on edelleenkin vahvana mielessäni, niin kirjoitan
siitä nyt kuitenkin.
Mutta palataanpas takaisin alkuun. Raparperijälkiruoka ei ollut ainoa,
mikä jäi hyvältä maistuvana mieleen. Koko miellyttävä kokonaisuus lähti
liikkeelle sisään astuessamme. Tuntui heti kuin kotiin, tai ainakin läheiseen
kyläpaikkaan olisimme tulleet. Baaritiskiltä saimme niin iloisen ja
sydämellisen tervetulotoivotuksen kädenheilautuksineen, että tunsimme itsemme lämpimästi
tervetulleiksi. Pöytäkin järjestyi nopeasti, vaikka paikalla oli paljon
muitakin. Hetken arpajaiset, mikähän se ”yks” olisi tällä kertaa, ennen kuin
menemme ”veks”. Viinejä olisi ollut hyvä valikoima, mutta kun juuri oli takana
viinin kera nautittu ateria, halusimme jotain muuta. Tarjoilija lupasi tehdä
meille huippuhyvät GT-lasilliset. Hän piti lupauksensa.
Gin & Toniceja lipittäessämme katseet kiersivät viinibaaria. Minulle
tuli takauma menneisyydestä, hetken kuvittelin istuvani 1990-luvulla
Cats-musikaalissa Lontoossa. Jotain samaa rouhevuutta tuon musikaalin
lavasteissa ja BasBasin sisustustyylissä oli, olematta kuitenkaan rähjäinen.
Vieressämme seinällä oli menutaulu, jolle oli kirjoitettu päivän syötävät.
Siinä oli niin hyvä setti erilaisia herkkuja, että paikka soveltuu mainiosti niin
pikkunälän karkotukseen, alkutapasten nauttimiseen kuin kunnon pitkän ateriankin
syömiseen. Samaa todistivat toisten pöytiin kannetut annokset, joita vaivihkaa silmäilimme. Lajeja vain pöytään kunkin nälkätilan mukaan, niin mutkatonta se on. Ja kun
menun lukemisessa pääsin loppuun asti, niin siinä kohtaa tulin tilanneeksi
jälkiruoan. Minulla oli siihen suurin hinku, mutta tarjoilija toi
ystävällisesti pari muutakin lusikkaa pöytään, jotta kaikki saivat pienen osansa
tuosta valloittavasta jälkkäristä. Se oli raikkaudessaan juuri minun makuuni.
Nyt kyllä hieman harmittaa, kun en tullut ottaneeksi tämän enempää
kuvia, bloggaajan vapaapäivää kun luulin viettäväni. Tästä edespäin kamera laulakoon ihan
kuten tähänkin asti. Koskaan ei tiedä milloin flow iskee. Käykää ihmeessä
tutustumassa tuohon ihanan rentoon ja laadukkaaseen korttelibaariin! Minäkin
menen seuraavalla reissulla uudestaan ihan kunnon nälän kanssa. Ja kameran. Näitä
ainoita kuvia katsellessani huomaan, että nyt kun yritin olla kuvaamatta, mutta
kuitenkin ihan pikkuisen vain kuvasin, tallennuimme mekin vahingossa kuviin. Yleensä kännykkäkamerassani on vain ruokien kuvia. Herra
tallentui nyt lusikoihin ja minä oveen. BasBas oli todellakin jo ravintolasta
poistuessamme hypännyt sydämeeni, kirjaimellisesti…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti