maanantai 8. lokakuuta 2018

Sitruksinen avokadomuisto Benarrabasta


Tämän päivän menu rakentui puhtaasti inspiraatiopohjalta. Suunniteltu päiväohjelma meni uusiksi, ja sen myötä myös menu del dia tuli uudelleen pohdintaan. Siinäpä lomapäivälle sopiva tehtävä. Edelleen siis Andalusiassa olemme.  Pihalla istuskellessani ajatukseni matkasivat kolmen vuoden takaiseen reissuun Benarraban kylään, jossa nautimme erinomaisen lounaan. Lounaan alkuruoka jäi erityisesti mieleeni. Tänään tein siitä oman versioni. Avokadoa, klementiiniä ja kylmäsavulohta. Näistäpä se vasta herkullinen alkupalalautanen syntyikin.




Avokado-klementiini-kylmäsavulohi -alkuruoka
(2:lle)

1 avokado
½ sitruuna
vuorisuolaa
1 klementiini
60 g kylmäsavulohta
balsamicokastiketta

Viipaloi sopivan kypsä avokado kahdelle lautaselle. Purista avokadoille sitruunanmehua tummumisen estämiseksi. Pyöräytä pinnalle suolaa myllystä. Kuori ja viipaloi yksi klementiini ja asettele se lautasille. Pyöräytä 2-3 kylmäsavulohinykeröä/lautanen täydentämään makumaailmaa. Viimeistele balsamicokastikeella.

Tämä oli ihan täydellinen suolaisen, sitruksisen ja makean liitto. Raikas, mutta maultaan rikas alkuruoka, joka syntyi hetkessä.




Lautaselliset huuhdeltiin alas lasillisilla ranskalaista roseeviiniä, vaikka Espanjassa olemmekin. Tämä viini erottui kaupan viinihyllystä värinsä puolesta edukseen. Ihan mielettömän kaunis ja hento roseen sävy. Myös kuiva maku oli suutani miellyttävä. Ei aavistustakaan, saako tätä viiniä Suomesta. Domaine Pontfract Vin de Provence, Cotes de Provence, näin luki etiketissä. Ja etiketistä päätellen kyseessä oli myös palkittu viini.




Palaanpa hetkeksi vielä tämän alkuruoan inspiraation lähteeseen. Ystävättäreni houkutteli minut kolme vuotta sitten täällä Espanjassa ollessamme opastetulle retkelle Benarraban kylään, jossa tutustuimme mm. paikalliseen kasvillisuuteen. Kumpikaan meistä ei ole hortonomi, ei edes lähellä sitä, joten me taisimme olla joukon pellet. Muistan, kuinka ryhmä tutki kasveja, ja kaikki tuntuivat tuntevan useimmat kasvit. Me tunsimme olomme siltä osin ulkopuolisiksi, ja meitä vain hihitytti. Lopulta kohdalle osui laventeli. Sen me molemmat tunnistimme, ja kuulutimmekin sen kovaan ääneen. Olimme onnellisia edes yhdestä tunnistuksesta. Kasvientunnistusretki päättyi todella hyvään lounaaseen, jonka alkuruokana oli avokadoa appelsiineilla. Se maistui ihan taivaalliselta. Tämän päivän alkuruoan makumaailma oli hyvin lähelle tuota makumuistoa. Molempi parempi.


Originaali alkuruoka Benarrabassa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti