tiistai 24. heinäkuuta 2018

Keventävä kesäkurpitsakeitto


Muutaman päivän herkuttelun jälkeen tuli sellainen olo, että nyt pitää keventää. Sunnuntaille oli kyllä jo ihan omat ruokasuunnitelmansa olemassa, mutta siihen varatut raaka-aineet olivat luonteeltaan sellaisia, mitkä eivät pahastu kattilaan pääsyn odottamisesta. Siispä ne saivat väistyä, ja sunnuntain päärooliin pääsi vihanneslokeroon pyörimään jäänyt kesäkurpitsa. Aika usein grillaan tai paahdan kesäkurpitsasta erilaisia lisukkeita. Tällä kertaa päätin tehdä siitä keittoa, vaikken muista ikinä syöneeni, saati tehneeni kesäkurpitsakeittoa. Estradi oli siis paineista vapaa, ja heittelin intuitiosta kattilaan erinäisiä aineksia. Siitähän vasta soppa syntyikin.



  
Kesäkurpitsakeitto (pääruoaksi 2:lle)

loraus oliiviöljyä
1 kesäkurpitsa
1 kesäsipuli (mikä vaan sipuli, luulisin)
aavistus suolaa
1 valkosipulinkynsi
5 dl vettä
1 kasvisfondiannospakkaus
1 tl kuivattua oreganoa
1 tl kuivattua meiramia (yrtit valikoituivat sen mukaan, mitä kaapista löytyi)
½ pkt tuorejuustoa (jääkaapissa oli Kreikkalainen valkosipuli -tuorejuusto)
mustapippuria
6 tippaa tabascoa
koristeluun auringonkukan ja kurpitsan siemeniä
makuviimeistelyyn tryffeliöljyä




Pese ja pilko kesäkurpitsa. Ei niin väliä, minkälaisiksi palasiksi, soseeksi menee kuitenkin. Mitä pienempiä, sen nopeammin valmistuu. Silppua sipulit. Kuumenna kattila ja oliiviöljy ja lisää kesäsipuli ja kesäkurpitsat sekä aavistus suolaa. Kuullottele tovi. Lisää silputtu valkosipuli, mutta älä anna sen palaa. Lisää vesi ja fondi sekä yrtit. Anna kiehua viitisen minuuttia, ja lisää tuorejuusto. Kiehuta vielä toiset viitisen minuuttia, ja tarkista haarukalla, joko kesäkurpitsa on riittävän pehmeää soseutettavaksi. Soseuta keitto vaikka sauvasekoittimella. Viimeistele maku mustapippurilla. Tässä kohti oli jo hyvää, mutta tarkempi maistelu osoitti, että jotain pientä särmää voisi vielä lisätä. Tabascoa! Laitoin 6 tippaa, ja sitten oli maku täydellinen. 


Soseutettu keitto


Koostumus osui heti kerralla kohdilleen. Jos on liian löysää, niin suurusta vaikka Maizenalla. Jos on liian paksua, lisää vettä ja tarkista mausteet. Koristele siemenillä, jotka antavat myös mukavaa purutuntumaa. Myös kiepautus tryffeliöljyä antoi sunnuntain kunniaksi oman hyvän vivahteensa, mutta ilmankin pärjää. Voisin kuvitella, että chili-valkosipuliöljykin olisi ehkä hyvä viimeistelijä. Arkena menee ilman öljyjäkin. Niin, ja voihan arjessakin olla loraus luxusta.




Kyllä oli hyvää. Niin hyvää, että sovimme, että toinen sai rapata kauhan ja toinen kattilan. Vahingossa osui maut tasapainoisesti kohdilleen. Niinpä tallensin kattilaan heittämäni raaka-aineet muistiinpanoihini. Tulen tekemään tätä toistekin. Helppoa, halpaa ja hyvää! Kevyttäkin vielä. Jos haluat vielä kevyempää, jätä juusto pois. Mutta sunnuntai kun oli, niin sen verran piti vähän pröystäillä.




Jälkiruoaksi nautimme kulhollisen vesimelonin paloja. Kevyellä linjalla siis menimme aterian loppuun asti...




... vasta illalla sorruimme pikkuruisiin jäätelöannoksiin. Kun on kesäkin.




2 kommenttia:

  1. Kyllä tuolla nälkä lähtee! �� Nyt on kylmien, herkullisten keittojen kesä! ��Kiitos hyvästä ohjeesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Kiitosta vaan :) Välillä tulee aina sellainen sopan nälkä.

      Poista