Sielukas Copas y Tapas

Piipahtelen Helsingissä sekä työn merkeissä, että vapaalla. Tällä kertaa oli tyttäreni kutsunut minut luokseen ja kanssaan nauttimaan monenlaisesta mukavasta ohjelmasta. Innoitus kutsuun tuli Tulisten tenorien konsertti-ilmoituksesta. Hän tiesi, kuinka heikkona äiti on tenoreihin, etenkin tulisiin. Houkutella ei siis tarvinnut. Majoituksenkin lupasi. Liput sekä konserttiin että lennoilleni tulivat varatuiksi jo saman keskustelun aikana. Ja kun meistä on kyse, oli seuraavaksi vuorossa reissun ravintoloiden valinta. Ravintolat ja hyvä ruoka ovat yksi tärkeä osa matkojamme, ja ravintolan valintaan paneudun aina huolella. Googlailin useampaan otteeseen vaihtoehtoja, ja eräs ravintoloista jäi jotenkin erityisellä tavalla mieleeni, joten oli luonnollista ottaa siitä koppi, ja seurata tätä intuitiota. Ravintola Copas y Tapas, olipas mahtavaa, että osuit silmiini. Intuitioni ei pettänyt tälläkään kertaa. Valintamme oli niin täydellinen, että nyt kolme päivää myöhemminkin olen edelleen niin vaikuttunut ja täpinöissäni, että sormeni syyhyävät jakaa tätä kokemusta muillekin hyvän ruoan ja juoman ystäville.

Heti Copas y Tapas -ravintolaan sisään tultuamme tuntui kodikkaalta. Monessako paikassa isäntä itse auttaa takit päältä, ja naulakkoon? Aika harvassa. Pieni asia, mutta samalla suuri asia. Pöytään istuessamme huomioni kiinnittyi ensimmäiseksi siihen, kuinka mukava tuoli olikaan istua. Selkänoja oli juuri oikeanmuotoinen muodostaakseen mukavan sylin, missä nauttia hyvästä ruoasta ja seurasta. Näinkään ei ole joka paikassa. Valaistus oli ajankohtaan nähden miellyttävä ja tunnelmallinen. Hyvä alku illalle. 

Seuraavaksi meiltä tiedusteltiin, minkä tyyppinen juoma maistuisi alkajaisiksi. Konsertin väliajalla olimme nauttineet lasilliset kuohuvaa, niinpä päädyimme valkoviiniin. Miellyttävä ja erittäin asiantunteva sommelier (oletan hänen olleen Aleksi) ja ilmeisesti samalla myös yksi omistajista osasi lukea meitä niin hyvin, että ihan kaikki juomavalinnat olivat täydellisiä. Samalla kuulimme mielenkiintoisia tarinoita viinien alkuperästä. Välillä tunsimme jopa tekevämme ajatuksissamme pikamatkoja noille viinitarhoille ja -tiloille. Oleskelemme aika paljon Espanjassa, mutta tuon illallisen aikana saimme nauttia sellaisistakin espanjalaisista viineistä, joiden olemassaolosta emme edes tienneet. Jätän viinien tarkemman analysoinnin suosiolla niille, jotka sen paremmin osaavat. Minä tiedän, mistä pidän ja mistä en, ja miltä viini suuhuni maistuu. Se riittäköön. Alkuun ja tapasten seuraan Aleksi maistatti meille paria eri valkoviinivaihtoehtoa. Valintani oli heti selvä, Navazos Niepoort Vino Blanco. Se toi jännällä tavalla mieleeni Finon tai Manzanillan, joita rakastan nauttia Espanjassa aperitiiviksi. Tällä oli siis hyvä aloittaa. Kodikas olo jatkui.

Alkutapaksemme olivat haukimureketta, hirvitartaria ja Mahón-juustosta tehtyä vaahtoa. Noin niin kuin lyhyesti sanottuna. Jokaista niistä täydensi niihin erinomaisesti sopivat lisukkeet ja koristukset. Lupaava aloitus myös ateriapuolelle. Tokihan meille kerrottiin yksityiskohtia myöten, mitä kaikkea ihanaa lautasella oli, mutta meillä aina ajatus katkesi siinä vaiheessa, kun saimme eteemme toinen toistaan herkullisemman näköisen annoksen. Monesti pyysimmekin vielä toistoa siitä, mitä kaikkea annos sisälsikään, ja Aleksi kärsivällisesti kertoi meille uudestaan, ja uudestaan. Minua miellytti myös se tapa, millä hän asioista kertoi. Kyykyllään meidän kanssamme samalla tasolla pöydän äärellä ollen, katsetta myöten suoraan meille puhuen. Myös ruokaselostukset olivat ihan omaa luokkaansa. Kaukana tästä olivat ne tyypilliset monotoniset litaniat lautasen sisällöstä. Niin viinien kuin ruokienkin osalta saimme siis haltioituneina kuunnella asiantuntevaa selostusta, mistä ja miten mikäkin laji on päätynyt eteemme. Aivan mahtavaa.

Pääruoka piti melkeinpä arpoa, niin hyvältä kuulostivat kaikki vaihtoehdot. Tosin kasvisvaihtoehdon kohdalla en edes kunnolla kuunnellut, kun kamppailin jo mielessäni kalan ja kahden erilaisen lihavaihtoehdon välillä. Päädyimme kumpikin annoskateuden pelossa valitsemaan samaa harvinaista herkkua, Jamón Ibérico Bellotan Secretoa. Se oli saanut seurakseen grillattua maa-artisokkaa, suppilovahveroita, tattipyreetä ja suolattuja puolukoita. Ihan syntisen hyvässä kastikkeessa oli käytetty aavistus raakalakritsaa. Nimenomaan vain juuri sellainen aavistus, joka teki kastikkeesta hiukkasen salaperäisen makuisen. Sehän sopi ”Salaisuus-possun” seuraksi. Muy bueno kokonaisuus. Possun seuraksi päädyimme nauttimaan Collita Roja -punaviiniä, joka oli ihan täydellinen valinta. Nimenomaan ruokaviiniksi sen ymmärsimme parhaiten soveltuvankin, eikä niinkään lipiteltäväksi.

Sitten olikin mietinnän paikka, jatkammeko suoraan makeaan jälkiruokaan, vai korvaammeko sen kenties juustoilla. Olimme jo heti kohta sisään tultuamme ihastelleet ja nuuhkineet kauniisti esillä olevan juustovitriinin luona. Ja juustojen ystäviä kun olemme, niin niitähän oli saatava. Päätimme jakaa alkajaisiksi kolme erilaista pientä juustopalaa, ja miettiä sitten, millä tavalla jatkamme. Sitä ennen Aleksi kuunteli meitä taas kerran tarkalla korvalla mieltymystemme suhteen. Tässä kohtaa päädyimme kahteen erilaiseen juustoille sopivaan viiniin. Minä valitsin Martinet Bru Priorat 2016 punaviiniä, ja tyttäreni seurasi omia mieltymyksiään ja päätyi Lustau East India Lodera Sherryyn. Olimme kumpikin onnellisia valinnoistamme. Sitten jäimme odottamaan mielenkiinnolla, minkälaisista juustoista Aleksi päätteli meidän pitävän. Hyvin onnistui siinäkin. Nyt en kyllä taas millään muista kuin sen yhden juuston nimen, johon ihan täysillä hullaannuimme. Se oli Helsingin Meijeriliikkeen Hanasaari tuhka-valkohomejuusto. Hyvä setti kaikkinensa.

Juustoistakin olimme nyt osamme saaneet, joten päätimme jaksaa vielä varsinaisen jälkiruoankin syödä. Ja hyvä niin. En ole erityisesti makean ystävä, ja yllätys olikin positiivinen, kun päärynäinen jälkiruoka oli sanoinkuvaamattoman raikas ja muutenkin ihastuttava kokonaisuus. Annokseen kuului jäädyke paahdetuista päärynöistä, sekä valkoviinipohjaisia päärynäkuutioita. Mukana oli myös valkosuklaata, sekä kääpiösamettikukkaa, joka sai meidät sekaisin. Päivä oli ollut ilmeisesti niin pitkä, että yllättävä sana ’kääpiösamettikukka’ sai meissä aikaan pikkuhysteerisen kikatuskohtauksen. Kunhan saimme itsemme koottua, maltoimme kuunnella, miten kääpiösamettikukka oli päätynyt jälkiruokaamme. Tosi mukava anekdootti sekin.

Jälkiruoan seuraksi Aleksin suosituksesta valitsimme viinin, jollaista en tiennyt olevan olemassakaan. Málaga (MR) Mountain Wine 2014 (Moscatel). Sana Málaga viinissä herätti ensin mielikuvan siitä siirappisesta tummanruskeasta makeasta viinistä, mitä ehtoollisellakin tarjoillaan. Tämä jälkiruokaviinimme oli kaikkea muuta kuin sitä, ihan taivaallisen makuista ilman ehtoollistakin. Raikkaan hapokasta, ja juuri oikealla tavalla hedelmäistä. Tykkäsin todella. Harmi vain, että ei taida löytyä Alkosta. Tämä jää ostoslistalle seuraavaa Espanjan matkaa odottamaan. Tähän oli hyvä lopettaa illallinen, joka yllätti monella positiivisella tavalla.

Copas y Tapas -ravintolassa todellakin huomasi, että kyseessä on perheomisteinen ravintola. Sen vain näkee ja tuntee, kun paikkaa luotsaavat henkilöt, joilla on ”skin in the game” ja sielu mukana siinä, mitä tehdään. Ja kun intohimoakin näytti ravintoloitsijoilla tekemäänsä olevan, niin tulos oli sen mukaista. Löysimme siis todellisen helmen.

Tämän helmen löytäminen ei minun tapauksessani ollut itsestäänselvyys, koskapa olen joskus jopa sivuuttanut jonkin ravintolan johtuen siitä, että ruokalistoja ei ole etukäteen nähtävissä. Arvostan suuresti sitä, että tehdään ruoaksi sitä, mihin milloinkin on parhaat raaka-aineet saatavilla.  Olen siitä huolimatta saattanut ajatella, että haluan etukäteen tietää, mistä maksan. Copas y Tapas -ravintolankaan kotisivuilla ei ole ruokalistaa, vaan selkeä kuvaus, miten menu rakentuu. Tällä kertaa päätin luottaa siihen, että löydän päivän annoksista mieluisan setin, ja myös rahoilleni vastiketta. Totta puhuen, eihän se mieluisan syömisen löytäminen liki kaikkiruokaisena vaikeaa olekaan. Nyt jälkeenpäin kuitenkin tiedän, että tämän ravintolan osalta huoleni ja kaikenlainen etukäteen pohtiminen oli turhaa. Pääruoista mikä tahansa vaihtoehto kuulosti hyvältä, ja tapaksetkin valmistettiin omia mieltymyksiä kuunnellen, tai inhokkeja poissulkien, allergiat luonnollisesti huomioiden. Siellä ei pelkästään kuunneltu toiveita, vaan toteutettiin nekin toiveet, mitä en ehkä olisi osannut edes sanoiksi pukea. Lämmin kiitos siis onnistuneesta illalliselämyksestä.