perjantai 2. marraskuuta 2018

Kahden broilerin kiusaus


Kiusaus on aina paikallaan, kun tuhottavana on elintarvikkeita, joissa parasta ennen -päiväykset alkavat häämöttää. Nyt oli hävikkiuhan alla joskus varalta ostamani kermapurkit, ja yksi pian nahistuva paprika. Bongasin ne tässä eräänä aamuna jääkaapista sieltä aamiaistarpeita ottaessani.  Aamiaisen jälkeen siirryin itseäni kaunistamaan, ja kun siinä menee nykyisin aina vain enemmän ja enemmän aikaa, ehdin siinä samalla ajatella monenlaisia asioita. Niitä hävikkiuhan alla olevia raaka-aineitakin. Hiuksiani föönatessa sain intuition tehdä kiusausta. Sehän on luonnollinen valinta, jos on kermaa haaskattavana. Muutenkin siihen voi upottaa melkeinpä mitä vain. Päätin kokeilla, miten broilerinsuikaleet toimisivat kiusauksessa. Arvelin niiden yksinään olevan kiusauksessa hieman pliisuja, joten lisäsin joukkoon broileripekonia. Se oli ihan hyvä idea.




Broilerikiusaus
(4:lle)

8 perunaa (voit toki käyttää myös valmiita peruna-sipuli -suikaleita)
1 sipuli
1 paprika (ei mitenkään välttämätön)
1 pkt (120 g) broilerinpekonia
1 pkt (400 g) broilerinsuikaleita
broilerille mausteita oman maun mukaan, mutta reilusti
suolaa
mustapippuria
5 dl kermaa
voita (tai öljyä) paistamiseen ja vuoan voiteluun




1
Silppua sipuli ja suikaloi paprika.  Paloittele myös pekoni.

2
Paista broilerinsuikaleita ja mausta ne hyvin. Minä maustoin ne suolalla, pippurilla, paprikajauheella ja broilerimausteella. Maustamisen kanssa on hyvä hieman liioitella, muuten tulee lätkyn makuista kiusausta. Voit käyttää myös valmiiksi maustettuja broilereita, mutta niidenkin makua on hyvä vähän terästää.

3
Lisää paistamisen loppupuolella broileripekonisilppu, sipulit ja paprikat broilerisuikaleiden sekaan. Pyörittele vielä vähän aikaa pannussa. Broileri ja broileripekoni on syytä paistaa niin kypsäksi, että voit turvallisesti maistaa makua.  Jos maku tuntuu olevan hyvä, lisää vielä vähän kaikkia mausteita. Kerma ja perunat laimentavat makuja (myös suolan). Trust me.

4
Kuori ja suikaloi perunat. Laita perunasuikaleet vuokaan ja mausta ne suolalla ja pippurilla.

5
Lisää broilerisekoitus vuokaan mukaan, ja sekoita kaikki sekaisin.




6
Kaada kerma muiden ainesten päälle. Lirautin kermapurkkeihin vielä ihan pienet tilkat vettä, pyöräytin sillä vedellä loputkin kermat (vesineen) purkista mukaan vuokaan. Laita vuoka 225 C -asteisen uunin keskitasolle 1 tunniksi ja 15 minuutiksi. Jos käytät valmiita peruna-sipuli -suikaleita, kypsymisaika on nopeampi.




Tästä tuli ihan kelpo arkipäivän ruoka. Ei mitään eksoottista, mutta taattua kotoisaa perusruokaa. Jos et halua läträtä kerman kanssa, voit korvata sen vaikkapa kanaliemellä. Sen määrä on sitten hiukan hakusessa, kun kanaliemi imeytyy perunoihin eri lailla kuin kerma. Eli sitä kannattaa laittaa ensin vähemmän, koska tarvittaessa sitä on helppo lisätä vuokaan.  Maustamisessakin kannattaa kanalientä käytettäessä olla vähän varovaisempi. Broilerikiusauksen seuraksi tarjosin kirsikkatomaattisalaattia.





Kirsikkatomaattisalaatti

1 rasia kirsikkatomaatteja (kahta väriä)
suolaa
mustapippuria
oliiviöljyä
balsamicoa
lehtipersiljaa




Huuhtele ja puolita kirsikkatomaatit. Ripottele pinnalle pikkuisen suolaa ja pippuria. Pieni määrä suolaa on tuiki tarpeellinen tomaatin kuin tomaatin pinnalle. Se saa aikaan hokkuspokkustempun, ja tomaatti maistuu sen ansiosta paljon makoisammalta. Tarkoitus on tosiaankin vain saada maku esiin, eikä tehdä tomaatista suolaista. Lorauta 1-2 rkl oliiviöljyä ja pienempi loraus balsamicoa. Silppua sekaan lehtipersiljaa ja sekoita kaikki sekaisin. Anna makuuntua jääkaapissa jonkin aikaa, eli itse asiassa tämä kannattaa tehdä heti alkajaisiksi. Ja tee sitten vasta itse ruoka.


Tässä työpäivän lounaslautanen. Cocktailkurkutkin sopivat hyvin lisukkeeksi.


Täällä oli aivan järkyttävä ajokeli tuona päivänä, kun kiusausta tein. Taivaalta tuli alijäähtynyttä vettä ja tienpinnat olivat tooodellaa jäiset. Satasen rajoituksella köröttelin letkan mukana kuuttakymppiä töihin. Takaisin päinkin ajelin mateluvauhtia. Onneksi tästä kiusauksesta riitti vielä töihinkin eväiksi mukaan, ettei tarvinnut kesken päivää lähteä ruoan perässä tielle luistelemaan. Sinänsä varusteet ovat kyllä kunnossa, neliveto ja hyvät renkaat. Ja kengissä piikit, jotka autosta noustessani pyöräytin esiin. Ja taas sisään mennessäni pyöräytin ne piiloon. Tuli ihan James Bondimainen olo. Häneltäkin löytyy vempaimia aina ja joka tarpeeseen. Tällaista se talvi on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti