keskiviikko 8. huhtikuuta 2020

Korona-ajan ruokaostoksia ja arjen sankareita


Elämme erikoisia aikoja. Vuodenvaihteessa alkoi kaukaa Kiinasta kantautua kummia uutisia. Seuraavaksi seurasimme Espanjasta käsin kauhun ja epäuskon sekaisin tuntein tilannetta Italiassa. Pian Espanjasta poistuttuamme tilanne eskaloitui sielläkin. Oli vain ajan kysymys, koska korona saapuisi Suomeen. Koska kuulun astmani puolesta riskiryhmään, oli aika tehdä toimintasuunnitelmia. Ja koska hyvä ruoka on paitsi yksi intohimoistani, myös eräs tavoistani osoittaa rakkautta läheisilleni, lähdin liikkeelle ruoasta. Jos vain hyvää ruokaa riittäisi, olisi maailma edes hiukkasen parempi.


Linkki tämän broileririisivuoan ohjeeseen löytyy postauksen loppupuolelta.


Kun korona kolkutteli vielä enimmäkseen rajojemme ulkopuolella, käynnistin oman operaationi. Ensitöikseni päivitin ja täydensin kotona muutoinkin aina olevan elintarvikkeiden varmuusvaraston. Varsinaista hamstrausta en harrastanut, vaan ostelin harkitusti, vähän kerrallaan elintarvikkeita pahan päivän varalle. Tämä varustelu oli yksi tapa toimia kriisin uhatessa. Jossakin vaiheessa ymmärsin, että nyt saa riittää. Pakasteemme ja kuivakaappiemme sisällöillä pärjäisimme hyvinkin pari kolme viikkoa, jos tiukka paikka tulisi. Koska hävikkiä on vältettävä tässäkin asiassa, sisältää varmuusvarastomme ihan niitä samoja raaka-aineita, joita muutoinkin käytän ruoanteossa. Varaston kierrätys on jutun juoni.




Seuraava toimenpiteeni oli paiskia töitä hullun lailla tehden alta pois ne työt, jotka olisi vaikeampi toteuttaa etänä. Olin nimittäin päättänyt siirtyä etätöihin heti, kun se olisi minulle mahdollista. Tein siis tosi pitkiä päiviä, joiden päätteeksi piti vielä pari kertaa viikossa ajella kaupan kautta kotiin. Samaan aikaan eräs läheisistäni kertoi käyttävänsä ruokakaupan verkkokauppapalvelua, ja kehui sitä toimivaksi. Voisikohan se onnistua omalla paikkakunnallani? Ja saisinko sitä kautta tuoretta tavaraa? Vai saisinko kuitenkin ne tuotteet, joista kauppa haluaa päästä eroon? Tunnustan olevani juuri sellainen kauppiaan vinkkelistä ärsyttävä tyyppi, joka valitsee myyntitiskien takimmaiset tuotteet. Nehän ovat aina tuoreimpia. Hyvät, tuoreet raaka-aineet ovat keittiöni perusta. No nämä kysymykset saavat vastauksensa kokeilemalla, ajattelin.

Ilokseni huomasin, että myös minun oma lempikauppani K-Supermarket Kauppatori (ei ole maksettu mainos, vaan kerron tästä pyytämättä ja tilaamatta) täällä Rovaniemellä tarjoaa mahdollisuuden verkko-ostoksiin. Ehkäpä uskallan kokeilla. Muutama asia mietitytti, mm. että mistä tarkalleen ostokset hakisimme, ja sainkin kysymyksiini puhelimitse selkeät vastaukset. Tuossa vaiheessa ko. kaupan valikoimassa ei ollut vielä kotiinkuljetusta, mutta nyt sekin palvelu siellä on. Siitä huolimatta haemme tuotteet edelleen itse (tai siis mies hakee) kaupan lastauslaiturilta. No onhan se nyt ihan älyttömän luxusta, että ei tarvitse kuin vain ajaa lastauslaiturin eteen, lähettää tekstarilla seinässä näkyvään numeroon sen henkilön nimi, kenen ostoksia sieltä ollaan hakemassa, ja pian ovesta tupsahtaa ulos hymyilevä henkilö tuoden valmiiksi pakatut ostokset auton kyytiin nostettavaksi. Tuohon operaatioon meni kaikkinensa ehkä kaksi minuuttia. Tässä ihan ensimmäiset verkossa tehdyt ruokaostokseni.




Koska tosiaankin olen hiukkasen "tarkka" tuoreudesta elintarvikkeita valikoidessani, tutkin ostoslaatikon sisällön tosi tarkkaan. Huh, mikä helpotus, laatikko oli täynnä priimaa. Kaikki tuotteet hyvillä päiväyksillä. Ruokia kaappiin siirtäessäni olin hyvillä mielin siitäkin syystä, että olin ihan varma siitä, että ostokseni oli keräilty laatikkoon hymyssä suin. Tuossa lempikaupassani on nimittäin kaikilla hymy herkässä, eikä se ole kuulemani, eikä myöskään facebook-sivujensa kautta näkemäni perusteella (itse olen sittemmin asioinut vain verkossa) hyytynyt vieläkään, vaikka voin tuskin kuvitella heidän työtaakkansa määrää. Varsinaisia arjen sankareita!

Ensimmäinen verkkokaupan kautta ostettu erä oli siis kaikin puolin hyvää tavaraa, mutta itse olin tässä asiassa se heikoin lenkki. En ollut osannut ajatella kaikkia viikon tarpeita aivan loppuun asti, ja pari pientä täydentävää ostosreissua oli ihan pakko tehdä. Seuraavalla kerralla sitten paneuduin ostoskorin valintoihin hartaasti ajatuksena se, että yhdellä ostoskerralla pitää selvitä koko viikko. En periaatteesta halunnut varata täydentäviä ostosaikoja tulevalle viikolle, koska tiesin, että verkkokaupan kapasiteetti (= tarjolla olevat noutoajat) ovat rajallisia. Halusin omalta osaltani vaikuttaa siihen, että aikoja riittäisi myös muille tätä palvelua tarvitseville.


No nyt riittää koko viikoksi!


Tulin sitten varautuneeksi vähän liiankin kanssa, mutta kiitos hyvien tuotepäiväysten, näistä riitti vielä seuraavallekin viikolle syötävää, eikä hävikkiä päässyt syntymään. Toisesta verkko-ostoserästä valmistui mm. nämä alla olevien kuvien mukaiset ruokalajit.


Lohta, paahdettuja puikuloita, parsaa ja hollandaiskastiketta.


Parmesaani-rakuunaporkkanat ja persiljamuusi lohen tähteille.


Instagramissa (@lentavatsardiinit) kerron, miten tämän lihafonduen kanssa kävikään.


Ihanasti marinoidut basilikatomaatit.


Ja aina niin ihanat lihapullat ruskeassa kastikkeessa.


Kolmas kerta toden sanoi tässä ostoskoriasiassakin, ja viime perjantain verkossa ostetut raaka-aineet riittävät juuri sopivasti huomiselle, jolloin mies noutaa töistä tullessaan pääsiäisen ruokatarvikkeet. Josta taas tulikin mieleeni, että jos jollakulla on vielä pääsiäisen menun suunnittelu kesken, niin tässä olisi linkki lokakuussa 2018 kirjoittamaani postaukseen, jota kirjoitusta olen eilen pääsiäisen innoittamana täydentänyt sekä kuvin että sanoin. Kerron siinä postauksessa riisibroilerivuoasta, joka on yksi kestosuosikeistamme. Tämä helppo ja hyvä lohturuoka sopii mielestäni mainiosti niin väritykseltään kuin maultaankin myös pääsiäisajan tarjottavaksi. Itse asiassa olemme sitä aika monena pääsiäisenä tehneetkin. Yleensä se on jäänyt viimeisen vapaapäivän eli toisen pääsiäispäivän ateriaksi, ehkäpä juuri siitä syystä, että tähän tarvittavat raaka-aineet eivät hetkessä vanhene kaapeissa. Edellytyksenä siis, että broilereissa on hyvät päiväykset, niin kuin onnekseni ainakin näissä meidän tilaamissamme verkkokauppabroilereissa on ollut. Tässä broilerivuoassa on myös jotain lempeän kodikasta, ja juuri sellaisia tuntemuksiahan me näinä aikoina tarvitsemme. Hyvä ruoka, parempi mieli.




Huomenna on siis taas juhlapäivä, kun mies kurvaa töiden jälkeen kaupan lastauslaiturin kautta kotiin. Tällä kertaa tilauksessa on perustarvikkeiden lisäksi ainakin karitsan potkia, joista valmistan perinteitä vaalien tämän linkin mukaista Lammasta kahdella tapaa. Tällä kertaa se toinen tapa toteutuu toivottavasti kauniissa säässä kodin terassilla. Lue tuolta linkin postauksesta, mitä tarkoitan 😉 Sitten olen tilannut myös parsaa ja lohimedaljonkeja. Niistä olisi tarkoitus valmistaa jotain tämän linkin tapaista herkullista syötävää. Tuosta linkistä löytyy myös kätevä kikka kolmonen parsan käsittelyyn.

Myös broileria on tulossa tälläkin kertaa, tosin hieman erilaista kuin viime viikon ostoskorissa. Huomenna tulevien broilereiden osalta ajattelin kokeilla ihan uutta ohjetta, josta lisää myöhemmin. Välillä maistuu ihan varmasti taas kestosuosikkimme meripasta, jonka ohje löytyy tästä linkistä. Se toimii väliraikastajana niin joulun kuin pääsiäisenkin herkkujen keskellä. Niin, ja onhan sieltä tulossa possun fileetäkin, jolle ajattelin kehitellä jotain kivaa lisuketta niistä raaka-aineista, joita siinä vaiheessa on kaapeissa jäljellä. Siitäkin mahdollisesti lisää myöhemmin. Stay tuned.

Tästä ajasta ja sen tuomista haasteista huolimatta toivotan kaikille oikein hyvää ja herkullista pääsiäistä, ja ennen kaikkea terveyttä! K-Supermarket Kauppatorin kauppiasparille Mari ja Mika Mustoselle henkilökuntineen toivotan edellisten toivotusten lisäksi myös jaksamista arvokkaaseen työhönne. Kiitos kun olette olemassa ja olette juuri tuollaisia kuin olette!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti