sunnuntai 19. huhtikuuta 2020

Hasselbackan parmesaaniperunat ja sikahyvä possunfilee


Tässä vielä yksi makumuisto viime pääsiäiseltä, jolloin tuli herkuteltua hieman tavanomaista paremmin. Kyseessä on viime sunnuntain ateria. Valmistin tuolloin Hasselbackan perunoita ja viljaporsaan sisäfileetä. Lisukkeiden kanssa menin helpoimman kautta, ja ne valmistuivat kätevästi perunoiden kanssa. Possu oli ollut marinadissa jo edellisillasta saakka, ja voi mikä marinadi se olikaan! Se syntyi ihan hatusta heitellen, mutta tuli sitten heiteltyä nappiosuma heti kerralla. Marinadin aineksia en tullut niitä pussiin laittaessani mittailleeksi, mutta yritän nyt vielä heitellä sieltä samasta hatusta ne mitatkin tähän ohjeeseen.




Sikahyvä porsaan sisäfilee


maustamaton viljaporsaan sisäfilee (tässä 600 g)

Marinadi:
½ dl oliiviöljyä
½ sitruunan mehu
4 rkl soijaa
1 rkl dijon-sinappia (hunajaversio)
2 tl inkivääritahnaa
1 punainen chili silputtuna
4 valkosipulinkynttä silputtuna
rosmariinia (pari oksaa)
timjamia (muutama oksa)

hienoa merisuolaa
mustapippuria
voita

Poista porsaanfileestä valkoinen kalvo. Laita marinadin ainekset sen kokoiseen minigrip-pussiin, johon possunfilee mahtuu suoraan. Laita possu pussiin ja sulje pussi huolellisesti. Pyörittele pussia, ja possua siellä pussissa siten, että marinadin ainekset sekoittuvat hyvin, ja että possu on kauttaaltaan marinadissa. Laita pussi jääkaappiin ja anna possun marinoitua mielellään yön yli, mutta ainakin 4-5 tuntia.




Ota possupussi huoneenlämpöön n. ½ h ennen kypsentämistä. Taputtele possu kuivaksi marinadista ja mausta hienolla merisuolalla ja mustapippurilla. (Laitoin suolaa aika varovasti, koska minulla ei ollut vielä kokemuksia tuosta marinadin suolaisuudesta. Ajattelin, että suolaa voi aina lisätä, jos tarve vaatii. No ei vaatinut, vaan suolan määrä oli hyvä.) Ruskista ensin fileen pinnat kuumalla pannulla voissa ja laita filee sitten 175 C-asteiseen uuniin n. 40 minuutiksi, tai kunnes sisälämpötila on 70 C-astetta. Anna fileen vetäytyä foliossa n. 15 minuuttia.




Hasselbackan parmesaaniperunat lisäkkeineen


perunoita
voita
suolaa
parmesaania
1 pss (80 g) kotimaista babypinaattia
1 rs kirsikkatomaatteja
½ rs herkkusieniä (tai vaikka enemmänkin, mutta minulla oli vain puolikas jäljellä)
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

Kuori perunat ja leikkaa niihin poikittaisia viiltoja vieri viereen siten, että pysäytät veitsen, ennen kuin se osuu perunan pohjaan asti. Tässä voit käyttää apuna vaikkapa puukauhaa, johon laitat perunan viipaloinnin ajaksi. Tuolloin veitsi pysähtyy kauhan reunaan eikä siten yllä perunan pohjaan. Toinen kätevä apukeino on, että laitat syömäpuikot tai muut tikut perunan kumminkin puolin leikkuulaudalle. Tuolloin veitsi pysähtyy puikkoon, ja perunat pysyvät kasassa. Minä käytin tätä puikkokikkaa.




Laita perunat viiltopuoli ylöspäin voideltuun tai leivinpaperilla vuorattuun vuokaan. Ripottele suolaa sekä perunoiden alle että ylle. Pane kunnon voinokare jokaisen perunan päälle. Tässä ei nyt kannata säästellä voita, jos hyvää haluat. Jos voin määrä hirvittää, niin laita silmät kiinni. Eihän tätä herkkua päivittäin syödä, mutta silloin kun syödään, pitää sen olla hyvää. Raasta perunoiden päälle reilusti parmesaania.




Paista perunoita uunin keski-/yläosassa 200 C-asteessa 30-40 minuuttia perunoiden koosta ja uunin tehosta riippuen. Perunat ovat valmiita silloin kun ne ovat kypsiä ja pinnasta kullanruskeita. Lisää viimeiseksi vartiksi kasvikset perunoiden väleihin. Babypinaattia, halkaistuja kirsikkatomaatteja ja lohkottuja tai viipaloituja herkkusieniä. Pirskottele kasviksille oliiviöljyä ja mausta suolalla ja pippurilla. Raasta parmesaania sekä kasviksille, että vielä kerran myös perunoille.




Tässä ruoassa ei voi olla liikaa parmesaania. Niinpä raastoin sitä vielä täysin valmiillekin perunoille ja kasviksille. Aah mitä herkkua tämä olikaan.




Koska nämä perunat ja liha valmistuivat uunissa hieman eri asteissa, jouduin vähän taktikoimaan ajoitusten kanssa. Valmistin ensin perunat varttia vaille valmiiksi (sillä välin ruskistin porsaan), eli siihen tilaan, että oli aika lisätä kasvikset vuokaan. Otin ne siinä kohti pois uunista, ja laitoin possun vasta tuolloin kypsymään hieman alempaan lämpötilaan. Sitten kun possu meni folioon, nostin taas uunin lämpötilaa ja laitoin perunat kasviksineen uuniin 15 minuutiksi. Sen ajanhan se possun foliossa vetäytyminen otti.




Kyllä voin vilpittömästi suositella näitä kumpaakin herkkua joko yhdessä tai erikseen. Erikseen on tietysti helpompaa, kun ei tarvitse säätä noiden asteiden kanssa. Toisaalta pieni vaivahan se säätäminen oli. Suurin ”homma” oli pysähtyä hetkeksi miettimään mitä tekee. Tätä lautasannosta katsellessa ja makustellessa päällimmäisenä mielessä oli vain tyytyväisyys.







2 kommenttia: