sunnuntai 26. huhtikuuta 2020

Bulguria ja kanaa harissajogurtilla sekä hymyn voima


Siitä on jo vallankin pari viikkoa, kun tein hauskaa bulgurpohjaista ruokaa. Tabbouleh-salaatiksikin sitä varmaan voisi kutsua. Idean tähän ateriaan sain Mitä tänään syötäisiin -ohjelmasta, missä Alex tätä valmisti. Näytti niin kivalta setiltä, että pitihän sitä sitten minunkin kokeilla. Googlasin ohjeen K-ruoka -sivustolta, tästä linkistä. Olen kyllä sitä mieltä, että tuohon ohjeeseen sisältyy epäkohta. Siihen kirjattu bulgurin ja veden määrä ei mielestäni vastaa sitä määrää, jonka Alex tuossa ohjelmassa kippoon laittoi. Minun silmiini näytti, että niitä meni huomattavasti enemmän kuin vain yksi desilitra kumpaakin. Tein siis ohjeeseen omat muunnokseni ja lisäykseni, ja kirjaan tähän reseptin siten, kuin minä tänän aterian valmistin.




Kana-tabbouleh ja harissajogurttia


2:lle pääruoaksi tai 4:lle lisukkeeksi

400 g kanaa isoina suikaleina (tässä maustetut muhkeat kananfileet itse suikaloituina)
2 dl bulguria
4 dl vettä
½ tl suolaa
n. 100 g kirsikkatomaatteja
6 aurinkokuivattua tomaattia
1 ruukku lehtipersiljaa
½ sitruunan mehu
½ dl oliiviöljyä

Harissajogurtti:

200 g turkkilaista jogurttia
1 rkl harissaa
ripaus suolaa




Kiehauta suolalla maustettu vesi. Lisää mukaan bulgur. Sekoita ja ota kattila pois liedeltä, peitä kannella ja anna kypsyä 10 minuuttia.

Paista kanan suikaleet pienessä määrässä öljyä kypsiksi.




Huuhtele ja halkaise kirsikkatomaatit ja kuutioi aurinkokuivatut tomaatit. Hienonna lehtipersilja. Sekoita bulgur, tomaatit, persilja, sitruunanmehu ja oliiviöljy kulhossa. Tarkista maku, suolaa varmaan tarvitaan tässäkin vaiheessa.




Sekoita harissajogurtin ainekset keskenään. Tarjoa kanasuikaleet tabboulehin ja harissajogurtin kera.

Tosi kiva ja hyvältä maistuva setti. Teen varmasti uudelleenkin. Turhan harvoin tulee käytettyä bulguria ruoanlaitossa.




Ja sitten yksi mielenkiintoinen havainto, jolla ei sinänsä ole mitään tekemistä tämän ruoan kanssa. Se on havainto hymyn voimasta. Osallistuin viime viikolla stressinhallinta-webinaariin, jossa tehtiin hengitysharjoite. Hengittelimme ensin silmät kiinni tunnustellen, missä kohti kehoa hengitys tuntuu. Ainakin minun tapauksessani hengitys kulki aika lailla nenän ja hartialinjan välillä, eli aivan liian pintapuolisesti hengittelen. Seuraavaksi meitä neuvottiin laittamaan huulemme pienen pieneen hymyyn ja jatkaa hengittelyä ja hengityksen kulkureitin havainnointia. Yllättäin tämä pieni hymy ikään kuin avasi portit, ja hengitys pääsi laskeutumaa paljon alemmaksi keuhkoihin. Kokeilepas sinäkin!

Kävin juuri äsken hymyilemässä lumisella metsälenkillä. Vieressä meni latu ja ehkä jotkut ohitseni hiihtäneet ihmettelivät omituista metsän keskellä hymyilijää. No onhan se epäilyttävää! 😉




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti