Ystäväni käväisi Roomassa, ja satuin näkemään pari
facebook-päivitystä tuolta matkalta. Samalla ajatus karkasi omiin Rooman
matkoihimme, joista viimeisimmästä on jo liian monta vuotta aikaa. Tuolloin kehitimme
leikkimielisen mission löytää Rooman paras pasta all’Amatriciana. En tiedä
löysimmekö parhaan, mutta monta erinomaisen hyvää kuitenkin. Nyt kun ystävän
Rooman matkan aiheuttamassa muistojen tulvassa pääsin pastoihin saakka, oli itsestään
selvää, mitä valmistin viime sunnuntain ateriaksi. Tosin jouduin tekemään sen
olosuhteiden pakosta mukaelmana, näillä leveyksillä kun guancialea on turha
kaupan vitriineistä metsästää. Niinpä korvasin tuon italialaisen pekonia tai
savukylkeä muistuttavan suolatun lihan kotimaisella savukyljellä. Pecorinokin
muuttui parmesaaniksi, kun viimeksi mainittua oli jo valmiiksi jääkaapissa.
Pastatyypeistä bucatini tai spagetti lienee yleisimmät tämän
pastaruoan yhteydessä, mutta kyllä siellä Roomassa saimme all’Amatricianaa myös
lyhyellä, pennetyyppisellä pastalla. Näin Suomessa kun tätä ruokaa valmistamme,
on se jo muutenkin ”vähän sinne päin”, joten minun puolestani voit käyttää
tähän ihan mitä vain pastaa mielesi tekeekään. Minä keitin tähän spagettia. Luulin,
että seuraavasta satsista tulisi neljä kunnon annosta, eli kahdelle ruoka
kahdeksi päiväksi. Tämä oli kuitenkin niin hyvää, että mählysimme sunnuntaina
tätä kahdestaan niin paljon, että jäljelle jäi vain kaksi pienehköä annosta.
Toki nekin riittivät ihan hyvin maanantain iltaruoaksi, kun työpäivän aikana olimme
kuitenkin syöneet jo kunnon lounaat.
Spaghetti all’Amatriciana
350 g spagettia
n. 250 g savukylkeä (tai 1 pkt pekonia)
(öljyä)
1 sipuli
2 kuivattua chiliä
2 valkosipulin kynttä
0,5 dl valkoviiniä (meillä on vain kuivaa valkkaria)
400 g tomaattimurskaa
suolaa
mustapippuria
raastettua parmesaania (80 g kastikkeeseen + annosten päälle
vielä lisää)
(pastan keitinvettä)
Kastikkeen keittoaika on n. 10-15 minuuttia (kun raaka-aineet
pilkottu valmiiksi), ja pastan keittoaika löytyy pakkauksesta.
Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Ota kupillinen keitinvettä
talteen, ennen kuin valutat pastan.
Kuutioi savukylki ja laita se kylmälle pannulle, ja sitten
vasta levy päälle. Pannun kuumetessa rasvaa sulaa, ja kun se on sulanut,
paistuvat savukylkikuutiot rapeiksi omassa rasvassaan.
Lisää sipulisilppu ja chilit (voit käyttää myös chilirouhetta)
ja anna sipulin kuullottua. Kun sipulit alkavat olla mukavasti pehmenneet,
lisää valkosipulit, ja jatka kuullotusta. Valkosipulin kanssa on syytä olla varuillaan,
ettei se pääse palamaan.
Lisää valkoviini ja kiehauta. Lisää myös tomaattimurska ja
anna kastikkeen kiehua muutamia minuutteja. Mausta pippurilla. Lisää myös
suolaa, joskin varovasti maistellen. Suolan määrän tarve riippuu siitä, millä
korvaat guancialen. Etenkin pekoni voi olla petollisen suolaista jo itsessään.
Kun kastikkeessa on maku kohdillaan, lisää raastettua parmesaania
ja valutettu pasta. Sekoita kastike ja pasta hyvin sekaisin. Jos kaipaat
kastikkeeseen lisää kostuketta, lorauta sekaan keitinvettä ja kiehuta pieni
hetki. Tuo keitinvesi imeytyy aika nopeasti pastaan.
Annostele pasta lautasille ja viimeistele annokset pienillä
pippuripyöräytyksillä sekä parmesaaniraasteella.
Mamma mia, miten hyvää tämä oli! Tokikaan se ei ollut aitoa
all’Amatricianaa, mutta enpä sitä aidoksi väitäkään. Täällä Suomessa on
toisinaan pakko hiukan soveltaa, jotta pääsee kuitenkin edes lähelle
alkuperäistä.
Innostuin tämän pastan myötä katselemaan vanhoja Rooman
kuvia, ja hämmästyin. Kuinka on mahdollista, että en ole ottanut ainuttakaan
ruokakuvaa matkojen varrelta?! Toki niitä siellä ohessa välillä vilahtelee,
mutta ei varsinaisesti kuvan pääkohteena. Ne olivat niitä aikoja ne. Tämä
hotellihuoneessa odottanut kupliva tervehdys oli kuitenkin ilmeisesti sen
verran erityistä, että siitä olin ottanut ihan oman kuvan, ja vielä toisenkin.
Näin ne ajat muuttuvat. Silloin ennen lomakuvissa oli
ihmisiä ja nähtävyyksiä, kun taas nykyään suurin osa kameran sisällöstä on
ruokakuvia. Tosin viime aikoina ovat ruokakuvat saaneet hyvän kilpailijan. Nyt
onkin vaikea sanoa, onko kamerassa enemmän ruokakuvia, vai kuvia suloisesta
lapsenlapsestamme. Syötävän hyviltä näyttävät molemmat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti