maanantai 18. helmikuuta 2019

Wävyn Wingsit


Viime lauantai oli erityisen mukava päivä. Meidät oli kutsuttu pienelle hevostilalle nuorison luo syömään wingsejä, joilla olimme kuulleet heidän jo aiemminkin herkutelleen. Itse asiassa se on juurikin vävymme, joka on valmistanut erilaisia testiversioita wingseistä. Aiemmista versioista minulla ei ole kokemusta, mutta nämä vävymme tällä kertaa valmistamat wingsit olivat kerrassaan mahtavan hyviä, ja mukavan rapeita. Kyllä meidän kelpasi! Mikäpäs se anopin sydämen sulattaakaan paremmin kuin anopille (muiden muassa) valmistettu törkeen hyvä wingsillallinen.


Ensimmäinen vadillinen herkullisia wingsejä.


Wingsit söimme asiaankuuluvasti käsin. Sotkuahan siitä käsiin ja kasvoihinkin tulee, mutta se kuuluu asiaan. Papereita oli reilusti tarjolla. Heti kun sain käteni siistittyä, tenttasin wingsien ohjeen tänne blogiin talteen laitettavaksi.


Wävyn wingsit
(4:lle)

n. 1,4 kg maustamattomia kanansiipiä
1 rkl leivinjauhetta
1 rkl paprikajauhetta
1 rkl valkosipulijauhetta
½ - 1 rkl suolaa
Poppamies Habanero chilikastiketta tai
Poppamies Naga Jolokia chilikastiketta
1 pll Texas Pete Wings Sauce -kastiketta
kevätsipulia

Laita kanansiivet kulhoon ja ripottele niille leivinjauhetta (se antaa rapeutta). Lisää myös mausteet ja sekoittele niin, että mausteet leviävät tasaisesti siiville. Roiski sekaan Poppamies-chilikastiketta (maun mukaan) ja sekoita taas. (Tähän 1,4 kg satsiin oli roiskittu Habaneroa chilikastiketta, ja lisäksi söimme pienemmän satsin hieman tulisemmalla, Naga Jolokia chilikastikkeella roiskittuja siipiä.)

Laita maustetut kanansiivet uuniritilälle, jonka alla on leivinpaperilla päällystetty uunipelti keräämässä siivistä tippuvat nesteet. Näin uuni pysyy siistinä. Paista siipiä 250-asteisessa uunissa 20 min + 20 min, käännä siivet puolivälissä. Siivet voivat kuitenkin olla uunissa yhteensä vaikka jopa 50 minuuttiakin. Näistä pitää tulla niin kypsiä, että lihat irtoavat helposti luista.

Kuumenna Texas Pete -kastiketta kattilassa ja kaada kypsät wingsit kastikkeen sekaan. Pyörittele siipiä kastikkeessa, ja kaada ne tarjoiluvadille. Koristele kevätsipulilla.

Siipien seuraksi meille tarjottiin porkkana- ja kurkkutikkuja sekä dippiä. Auradippi on kuulemma se perinteisin, mutta tällä kertaa tarjolla oli valkosipulidippiä.




Kyllä oli hyvää! Ja kyllä olivat sormet ja suupielet tahmaiset tämän herkuttelun jälkeen. Muistin vasta jälkeenpäin aiemmin oppimani, ja erittäin toimivaksi havaitsemani tyylikkään tavan syödä wingsejä. Siinä vain sormet pikkuisen sotkeentuvat, mutta suupielet pysyvät puhtaina. Se tyylikäs tapa tapahtuu poistamalla kunnolla kypsästä siivestä luut ennen syöntiä:

  1. Ota siipi käteen, etsi tunnustellen siiven päässä oleva rusto ja poista se.
  2. Kiepsauta pientä luuta, jotta liha irtoaa luusta. Vedä luu pois.
  3. Kiepsauta isompaa luuta, ja vedä se pois.
  4. Nyt on jäljellä vain rapea ja mehevä kananliha, jonka voit syödä sellaisenaan.

Hevostilalla on aina mukavaa käydä, eikä pelkästään meidän ihanien nuorten takia. Siellä käydessämme saamme samalla rapsutella ja paijata kahta kissaa, joiden toilailuja voisi tuijottaa vaikka koko illan. Ja niinhän me siellä aina teemmekin.



Entinen tallikissa, nykyinen hienohelma.


Ulkona käymme aina moikkaamassa hevosia, joista kylläkin yksi pysytteli tällä kertaa piilossa, toisten katsellessa meitä uteliaina. Olen minä niitä hevosiakin silitellyt, vaikka en vielä kovin luonteva olekaan niin isojen eläinten kanssa. Alussa kävi nimittäin niin, että kun menin hevosaitaukseen sisään, olin kauhuissani kun kaikki hevoset tulivat kohti ja tökkivät minua turvalla. Näin tapahtui kuulemma sen takia, että yrittäessäni huitoa niitä kauemmaksi olin tietämättömyyttäni ”kutsunut” niitä luokseni. Käsimerkeissä siis hieman hiomista.





No, nyttemmin ovat nuo käsimerkitkin jo paremmin hallussa ja juttelen hepoille jo pelottomasti, ainakin kun välissämme on aita. Sinne aidalle tulevat aina tarkistamaan, olemmeko sillä kertaa huomanneet tuoda porkkanoita mukanamme. Hauskoja ovat niin kissat kuin hevosetkin. Juuri tämän hevostilan elämää voi seurata Hevostilan emäntä –blogista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti