tiistai 26. helmikuuta 2019

Superhyperspagettikastike


Päivät menevät niin nopeasti, että en meinaa itseni perässä pysyä. Tämän superhyperspagettikastikkeenkin tein jo yli viikko sitten, ja ehdin kirjoittaa siitä vasta nyt. Tämä on yksi meidän perheen ikiaikaisia suosikkiruokia. Tein kyselykierroksen, muistaisiko kukaan, mistä tämä ”superhyper” tuli aikoinaan spagettikastikkeen nimen eteen. Kukaan ei muistanut. Itse muistelen antaneeni joskus valmiista kastikeaineksista tehdylle (joskin tuunatulle) pikaversiolle tämän nimen, jotta se maistuisi lasten suussa paremmalle. No siitähän tuli ihan hitti.

Sittemmin minun piti alkaa jäljitellä pikaversion makua silloinkin, kun ehdin valmistaa tätä kastiketta ihan kunnon aineksista. Tällä lailla tehtynä se vasta todellista superhyperspagettikastiketta onkin.




Superhyperspagettikastike

(6:lle)

1 pkt (170 g) pekonia
700 g naudan jauhelihaa
1 sipuli
4 valkosipulinkynttä
suolaa
mustapippuria
4 tl paprikajauhetta (dulce)

2 porkkanaa
2 tlk tomaattimurskaa (Mutti)
½ - 1 tlk vettä tölkkien huuhteluun
4 rkl tomaattipyreetä (Mutti)
1 lihafondinappi
2 tl oreganoa
3 tl basilikaa
mustapippuria
2 laakerinlehteä

2 dl kuohukermaa
1 puntti tuoretta persiljaa

1.
Pilko pekoni pieniksi paloiksi. Silppua myös sipulit. Pese, kuori ja raasta porkkanat. Minä pilkoin porkkanat pienemmiksi ja pyöräytin ne pikkusilppurissa muruiksi.




2.
Paista pekoninpaloja omassa rasvassaan ja lisää jauheliha. (Tämä kannattaa tehdä kahdella pannulla tai kahdessa erässä.)  Lisää sipulit ja mausta suolalla, pippurilla ja paprikajauheella. Paista kunnes pekonit ja jauheliha ovat kypsiä. Tarkista maku. Saavat maistua jo tässä vaiheessa hyvältä.

3.
Kaada jauhelihaseos ja porkkanaraaste kattilaan ja sekoita. Lisää myös tomaattimurskat ja huuhtele vedellä (vajaa puoli tölkillistä/tölkki) kummankin tölkin pohjalta ja reunoilta kaikki tomaattimurskat pataan mukaan.  Lisää tomaattipyree ja sekoita taas. Lisää mausteet ja kiehuttele kannen alla lämpöä pienentäen noin 30 minuuttia.

4.
Kun pastakastikkeen maut ovat muhineet täyteläisiksi, lisää kerma ja kiehuttele edelleen sen aikaa kuin spagetti kiehuu. (Tarkista spagetin keitto-ohje pakkauksesta.) Sekoita persiljasilppu kastikkeen sekaan hetkeä ennen tarjoilua.

5.
Kun spagetti on kypsää, valuta se ja laita tarjoiluastiaan. Spagettikastike taitaa olla ainoa pastakastike, jota en sekoita pannulla pastan joukkoon, vaan laitan sekä spagetin että kastikkeen eri astioissa tarjolle. Kukin voi sitten ottaa haluamansa määrän kumpaakin ja sekoittaa ne kunnolla sekaisin, tai olla sekoittamatta.




6.
Viimeistele lautasannos rouhaisemalla annosten päälle kierrokset pippurimyllystä ja raasta halutessasi myös parmesaania.




Bolognesekastikkeen (sen perinteisen) valmistan aika lailla samalla tavalla kuin tämän superhyperspagettikastikkeenkin sillä erolla, että bolognesekastikkeeseen en laita kermaa lainkaan. Punaviiniä lorautan sinne kyllä ja annan kastikkeen hautua pienellä lämmöllä tosi pitkään, eli n. 1,5-2 tuntia. Sen makoisammaksi tomaattipohjainen kastike menee, mitä pidempään se muhii. 

PS.
Tein tätä superhyperspagettikastiketta tarkoituksella ison satsin, koska sitä voi aivan hyvin pakastaakin. Minäkin aioin ensin pakastaa loput, mutta kun tulin vanhasta muistista keittäneeksi liikaa spagettia, pakkasin lopuista meille valmiiksi sekoitettuja pasta-annoksia töihin mukaan.


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti