torstai 20. joulukuuta 2018

Erikoisen hyvät auraperunat ja broilerin fileitä


Tein viikonloppuna sellaiset aura-valkosipuliperunat, että ne olivat ehkä parhaat ikinä. Pari viikkoa siten silmiini osui K-koekeittiön testaama gratinoitu viipaleperunalaatikko –ohje. Siinä oli ladottu pystyyn ohuita peruna- ja päärynäviipaleita. Ihmettelin ohjeen raaka-aineyhdistelmää sekä nesteiden puuttumista, peläten siitä tulevan kuivaa. Sittemmin näin Mansikkaheinän version tästä samaisesta ohjeesta, ja se näytti todella hyvältä. Näistä kahdesta vinkistä inspiroituneena päädyin omaan versiooni tästä päärynän ja perunan liitosta. Minulla halutti aivan hirmuisesti kermaisia aura-valkosipuliperunoita. Niinpä lisäsin päärynäviipaleita perunoiden sekaan, yhä hiukkasen epäröiden. Ihan turhaan epäilin, lopputulos oli napakymppi.





Aura-valkosipuliperunat päärynälisällä
(4:lle)

1 kg perunoita (nämä olivat sopivan jauhoisia Pirkka juhlaperunoita)
1 isohko päärynä
1 pkt (170 g) Aurajuustoa
1 kokonainen valkosipuli
suolaa
mustapippuria
5 dl kuohukermaa




Murustele Aurajuusto. Kuori valkosipulinkynnet ja litistä sekä silppua ne veitsellä. Pese päärynä ja viipaloi se ohuiksi viipaleiksi. Kuori perunat, ja viipaloi nekin ohuiksi viipaleiksi. Perunoiden viipalointi kannattaa jättää viimeiseksi, eli hetkeen ennen vuokaan latomista. Viipaleet tummuvat nopeasti. Voitele vuoka ja lado vuoan pohjalle perunaviipaleita. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää valkosipulia ja auraa sekä päärynäviipaleita. Toista sama niin kauan kuin aineksia riittää, ohut kerros kerrallaan. (Minä laitoin päärynät kahteen välikerrokseen, ja päällimmäiseksi tuli pelkkää perunaa mausteineen.) Lisää kerma, ja laita vuoka 200-asteiseen uuniin n. tunniksi.





Auraperunoiden lisäksi tarjosin broilerinfileitä, jotka kypsyivät kätevästi perunoiden päällä. Otin broilerinfileet huoneenlämpöön samalla, kun aloin valmistella muita aineksia. Broilerit olivat persilja-valkosipuli –maustettuja, ja ne olivat aika kookkaita. (Yksi filee painoi liki 200 g. Nämä olivat kahden fileen pakkauksissa, ja pakkauksen paino oli 390 g.) Lisäsin fileille hieman suolaa ja pippuria, ja otin fileiden pintaan hieman väriä kuumalla pannulla voissa paistaen. Kun auraperunat olivat olleet puoli tuntia uunissa, lisäsin broilerit vuokaan päällimmäiseksi, ja jatkoin kypsentämistä noin puolen tunnin verran.




Olipas mahtava yhdistelmä. Meheviä broilerinfileitä uskomattoman hyvänmakuisten perunoiden kanssa. Päärynä ei erottunut liiaksi, vaan antoi perunoille raikkautta ja pehmeyttä. Aura ja valkosipuli puolestaan antoivat syvyyttä. Ja suola ja pippuri täsmensivät maun. Suolaa laitoin ensin liian varovasti, koska ajattelin Aurajuuston antavan paljon suolaa. Niinhän se varmaan antaakin, mutta tässäkin kävi sama juttu, kuin yleensäkin valkosipuliperunoissa, suola yksinkertaisesti häviää jonnekin. Mutta suolaahan on ihan helppo pyöräyttää myllystä valmiin annoksen päälle, jos sitä kaipaa lisää. Liikasuolaisen pelastamiseksi onkin hyvät neuvot tarpeen. Eli parempi näin päin.




Tämän makoisan aterian lisäkkeeksi söimme vielä kerran edelliseltä illalta jäänyttä savuporo-leipäjuustosalaattia. Se oli ihan priimakunnossa edelleen. Olin säilönyt sen jääkaapissa laakeassa astiassaan, kelmulla peitettynä.

Voin lämpimästi suositella tätä päärynän ja perunan liittoa. Se oli kertakaikkisen maittavaa. Päärynän määräkin saattoi olla tässä aika lailla optimi.

2 kommenttia:

  1. Oli varmasti erinomainen talviruoka. Täytyypä tehdä joskus. Mukavaa joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen ruoka. Kiitos, ja oikein hyvää joulua myös sinulle ja läheisillesi! 🎄

      Poista