perjantai 7. syyskuuta 2018

Poronkyynel mökin tapaan


Perjantain kevennykseksi esittelen nyt juoman, joka on mitä mainioin aperitiivi. Erityisen hyvältä se maistuu tunturimökillä, kuten tälläkin kertaa. Toimii myös kaupungissa. Se on yksi kestosuosikeistani, ja sitä nautitaan erityisen mukavissa tilanteissa. Hieman kirpakkakin se on, mikä myös sopii hyvin minun cocktailmakuuni. Poronkyynel  -ohjeita on erilaisia. Tässä meidän kehittelemämme ohje, ”mökin tapaan”:




Poronkyynel

2 cl vodkaa
2 cl cointreauta
1 cl sitruunamehua

Ravistetaan shakerissa jäiden kanssa.
Kaadetaan lasiin.
Koristeeksi jäinen puolukka. (Perinteisesti se on karpalo, mutta mökin pihalla kasvaa puolukoita.)
Voi tehdä myös tuplana. Nämä tehtiin puolitoistakertaisina.




Tämä juoma on yksi hyvä kimmoke saada minutkin puolukoita poimimaan. Lapsuudessa minut kyllästettiin marjastamisella siihen malliin, että silloin päätin, että aikuisena en varmasti mene marjaan. Aika hyvin olen vältellytkin sitä asiaa, kunnes omien lasten kautta opin marjastamisen hyvät puolet. Ja nimenomaan ilon kautta.





Tänä viikonloppuna keräämme mökin pihalta puolukat talteen. Pakasteessa ne saavat odottaa pääsyä alkavan mökkikauden pororuokien lisukkeeksi. Minä kerään ainakin yhden rasiallisen. Sen, missä lukee Poronkyyneleen koristeet. Sieltäpä voi sitten drinkkivastaava ottaa puolukan kerrallaan cocktailia koristamaan. Mutta vasta huomenna on puolukoiden sadonkorjuu. Tänään drinkkivastaava kävi hakemassa puolukat ensi hätiin suoraan pihalta.







Seuraavaksi alan tehdä ihanaa perjantaiherkkua, siitä lisää myöhemmin. Mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua teille kaikille!


2 kommenttia:

  1. Näitä aion kyllä kokeilla kun menen mökille seuraavan kerran :) kuulostaa hyvälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos kommentista. Kyllä kannattaa kokeilla. Ei muuta kuin cocktailit lasiin ja "simsalabim!", kuten meillä on tapana kippiksen sijasta sanoa 😉👍

      Poista