lauantai 4. tammikuuta 2020

Uudenvuodenpäivän ateria kaikilla herkuilla


Hyvää alkanutta vuotta 2020! Otimme uuden vuoden vastaan rauhallisesti, ja uudenvuodenpäiväkin meni enimmäkseen levätessä ja rentoutuessa, kunhan reipas kävelylenkki lumisateessa oli ensin tarvottu alta pois. Sen jälkeen päivän ainoat askareet olivat kirjan luku ja ruoan teko, joihin kumpaankin keskityin hyvällä fiiliksellä. Uudenvuodenpäivän ateria on yleensäkin sellainen, jonka haluan onnistuvan hyvin. Ehkä luulen sen ennustavan tulevan vuoden onnea. No saa sitä sen verran taikauskoinen olla. Tämän vuoden onni ei jää ainakaan tuosta ensimmäisen päivän ateriasta kiinni, mutta aikapa sen sitten näyttää, kuinka käy.




Jostakin syystä olen monena uudenvuodenpäivänä valmistanut kampasimpukoita, ja kyllähän niillä kelpaakin vuosi käynnistää. Kun olin lukinnut ne yhdeksi pääraaka-aineeksi, aloin suunnitella niille sopivia lisukkeita. Belugalinssit ovat ihan täydellisen värisiä kampasimpukoiden petinä, ja ovathan ne hitusen ylellisiäkin. Niitä siis. Valitut lajit olivat nyt kovin mustavalkoisia, joten vielä tarvittiin värejä. Loput lautasesta täytin kauniilla ja raikkaalla salaatilla, jonka kruununa oli keko granaattiomenan siemeniä.




Tuumasta toimeen, ja ensimmäiseksi kastike tekeytymään, niin ajattelin. Tarkoitukseni oli tehdä creme fraiche -pohjaista sahramikastiketta, mutta sahrami olikin päässyt loppumaan. Plan B, eli sitruunat kuivalle pannulle paahtumaan, kunnes olivat kauniin värisiä. Ne saivat toimia ”kastikkeena”. Paahdetusta sitruunasta puristettu sitruunan mehu kävi kyllä tälle setille kastikkeesta, etenkin yhdessä laadukkaan oliiviöljylorauksen kanssa.






Lisukesalaatit kasasin suoraan lautasen reunalle. Salaatin pohjaksi asettelin tilkkasessa oliiviöljyä sekä ripauksissa vuorisuolaa ja mustapippuria pyöritettyä rucolaa, jonka päälle laitoin avokadokuutioita. Pyöräytin myös avokadoille hiukkasen vuorisuolaa ja mustapippuria. Seuraavaksi kerrokseksi vuolin muutaman parmesaanilastun ja sitten oli vuorossa salaatin huipennus, granaattiomenan siemenet. Tällä kertaa menin helpon kautta, ja käytin pakastettuja granaattiomenan siemeniä.




Hetken mielijohteesta lisäsin lautaselle myös kirjolohen mädillä koristeltuja kananmunan puolikkaita. Tässä vaiheessa huomasin kyllä, että nyt taitaa tulla lautaselle aika monta hampaissa kivasti poksahtelevaa lajia (linssit, granaattiomenan siemenet ja mäti), vähempikin voisi riittää. Mutta ei se mitään, antaa mennä vaan. Eipä meillä ollut kiire minnekään, eli oli hyvin aikaa poksautella herkkuja hampaissaan.




Nyt oli salaattipuoli järjestyksessä, ja seuraava vaihe oli aterian lämpimien osasten valmistus. Belugalinssit olin jo keittänyt kypsäksi vedessä, jonka maustoin hitusella suolaa. Lisäsin keitinveteen myös laakerinlehden. Ajattelin ensin, että tarjoan belugalinssit sellaisenaan, mutta sitten sain idean kokeilla miltä ne maistuisivat paistettuina pekonin kanssa. Kampasimpukat kaipaavat mielestäni jotain voimakasta makua seurakseen, ja pekoni voisi olla juuri sopiva makumaailman täydentäjä, niin kuin sitten olikin.

Pekoni-belugalinssit


(2:lle)

5 siivua pekonia pilkottuna
oliiviöljyä
2 pientä salottisipulia silputtuna
1 valkosipulinkynsi silputtuna
100 g (raakapaino) keitettyjä belugalinssejä
mustapippuria

Paista pekonin palaset kypsäksi omassa rasvassaan. Lisää loraus oliiviöljyä ja salottisipulit. Kuullota salottisipulit ja lisää sitten valkosipulisilppu. Kuullota vielä hetken verran lisää. Valkosipulin kanssa pitää olla tarkkana, ettei se kärtsää. Lisää myös keitetyt belugalinssit ja sekoita kaikki ainekset sekaisin. Paista, kunnes annos on kuuma. Mausta pienellä määrällä mustapippuria. Tarkista maku. Lisää tarvittaessa suolaa tai loraus oliiviöljyä, jotta linssilisukkeesta tulee sopivan kostea. Näin ainakin silloin, jos ei ole erikseen kastiketta, joka kosteuttaa annoksen.




Linssiseos sai jäädä levyn jälkilämmölle odottelemaan kampasimpukoiden paistamista. Käytin tässä pakastettuja kampasimpukoita, jotka olin jo aiemmin sulattanut pakkauksen ohjeen mukaan. Ne odottelivat pannulle pääsyä lautasella talouspaperin päällä, toinen talouspaperi päällään. Kampasimpukat on aina ennen paistamista hyvä taputella kunnolla kuiviksi.

Maustoin kampasimpukat suolalla ja pippurilla ja paistoin ne kuumalla pannulla voissa. Kaksi minuuttia per puoli on minun makuuni sopiva aika, tosin etenkin pienille kampasimpukoille riittää vallan yksikin minuutti per puoli. Kampasimpukat ovat varsinaista pikaruokaa.

Lisäsin linssiseoksen lautasille kampasimpukoiden toisen puolen paiston aikana. Näin siis linssipeti oli jo valmiina paistettuja kampasimpukoita varten.  Pöytämausteena oli hyvää oliiviöljyä, jos sitä kaivattaisiin sitruunasta puristettavan mehun lisäksi. Sitruunaa puristin kaikille lautasen herkuille.




Oli ihanaa valmistaa ruokaa kiireettömästi. Ei niin, että tämä olisi millään lailla hidasta valmistaa, päinvastoin. Nyt oli kuitenkin aikaa myös antaa sisäisen taiteilijani astua esiin, ja asetella ruoka kauniisti lautaselle. Äitini maalasi nuorempana tauluja, ja mieheni on usein todennut minulle, että ruoanteko on minun tapani tehdä taidetta. Se on aika kivasti sanottu, ja ehkä tottakin. Ainakin nautin siitä suunnattomasti. Näin varsinkin silloin, kun ei ole kiire mihinkään.




No niin, tämä teos tai annos tai mikä nyt vain oli varsin onnistunut, ja toi lisää hyvää mieltä jo muutenkin kaikin puolin mukavaan vuoden ensimmäiseen päivään. Näin käynnistyi uusi vuosikymmen. Lainaan tähän loppuun tekstiä, joka luki eräässä saamassani uudenvuoden tervehdyksessä. Siinä on onnistuneesti kiteytetty kaikki olennainen, ja juuri tätä haluan toivottaa myös teille lukijoilleni:

”Säilyttäköön uusi vuosi sen mitä rakastat, tuokoon tullessaan sen mitä kaipaat ja vieköön mennessään sen mitä taakkana kannat.”



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti