lauantai 6. heinäkuuta 2019

Paras jauhelihakastike tehdään antaumuksella


Yksi kaikkien aikojen rakkaimmista kotiruokaherkuistani on jauhelihakastike. Ei mikä tahansa jauhelihakastike, vaan sellainen ajan kanssa tehty ja rauhassa muhitettu. Silloin sen maku on jotain taivaallista. Lapsuudenkodissani tehtiin usein jauhelihakastiketta, ja siihen liittyy paljon hyviä muistoja. Nykyisessä elämässä sitä tulee tehtyä harvemmin, mutta aina silloin tällöin tulee tunne, että jauhelihakastiketta on pakko saada. Näin tapahtuu yleensä pitkältä ulkomaanmatkalta palattuamme, tai kuten tällä kertaa, kesällä grilliruokien vaihteluksi.




Taivaallinen jauhelihakastike

(6-8 annosta)

750 g naudan jauhelihaa
2 silputtua sipulia
voita paistamiseen
suolaa
pippuria
paprikajauhetta
jauhelihamaustetta

75 g voita
6 rkl vehnäjauhoja
1 l vettä
1,5-2 liha-annosfondia
4 rkl ketsuppia
2 rkl soijaa (vähäsuolaista)
3,3 dl kuohukermaa
pippuria

Paista jauheliha ja sipulisilppu pienessä määrässä voita. Tämä määrä jauhelihaa kannattaa paistaa kahdessa erässä, minä paistan nämä erät aina yhtä aikaa kahdessa pannussa. Näin säästyy aikaa, jos vain pannuja riittää. Mausta suolalla, pippurilla, paprikajauheella ja jauhelihamausteella. Mausteiden määriä minulla ei valitettavasti ole antaa, ripottelen niitä aina vaistonvaraisesti 2-3:ssa erässä, välillä maistellen. Sitten kun jauheliha maistuu sellaisenaankin hyvältä, on maustemäärä oikea.

Kastike kannattaa valmistaa suoraan pinnoitetussa padassa. Sulata voi ja lisää vehnäjauhot. Sekoittele koko ajan, kunnes jauhot ovat kauniin ruskeat. Tässä vaiheessa on oltava tarkka, etteivät jauhot pääse palamaan. Jos niin käy, aloita alusta. Palaneen maku ei häviä mihinkään.




Kun jauhot ovat kauniin ruskeat, lisää vettä vähän kerrallaan, koko ajan sekoittaen. Uusi loraus vettä aina kun kastike paksuuntuu. Lisään veden toisinaan kylmänä, toisinaan kiehautan sen ensin, jolloin tämä veden ja jauhojen yhdistämisvaihe sujuu nopeammin. Lisää 1 fondi, ja myöhemmin tarvittaessa toinen. Koska jauheliha itsessään on jo hyvin maustettu, pitää varoa, ettei kastikkeesta tule liian suolaista. Lisää myös ketsuppi ja soija ja anna kiehua joitakin minuutteja.




Lisää jauheliha, ja anna kastikkeen rauhassa kiehua noin 10 minuuttia, ja lisää sitten kerma. Jatka kiehuttamista, kunnes et enää malta odottaa syömään pääsyä. Tarkista maku. Ehkä lisää fondia? Pyöräytä joukkoon myös mustapippuria.




Kokonaisvalmistusaika ihan alusta ihan loppuun oli noin yksi tunti, joten varsinaista pikaruokaa tämä ei ole. Erinomaisen hyvää se on kyllä, joten kyllä tuo tunti kannattaa tälle herkulle uhrata. Eikä siinä hellan edessä tarvitse koko tuntia seisoa, riittää kun olet kiinni kapustan varressa ne ensimmäiset kriittiset hetket. Sen jälkeen voit antaa kastikkeen rauhassa tekeytyä hiljaisella tulella kannen alla, vain välillä sekoitellen. Ja maistellen.




Jauhelihakastike maistuu ihanalta keitettyjen perunoiden (tällä kertaa pienien uusien perunoiden) kanssa, toki myös muusi tai makaroni käy. Yllättävän hyvä yhdistelmä se on myös oikein kunnollisten kermaisten valkosipuliperunoiden kanssa, uskokaa tai älkää. Tuo nimenomainen yhdistelmä oli meidän viikonloppujen luxusruokaa, kun olimme vielä nuoripari. Jauhelihakastikkeen ja perunoiden lisukkeeksi sopii raikas salaatti ja jostakin syystä keitän tämän ruoan lisukkeeksi joka kerta myös kananmunia. Eri hyvä yhdistelmä näistä kaikista tuleekin.




Tämä jauhelihakastikkeen määrä oli kahden hengen taloudelle toki pikkaisen reippaan puoleinen, mutta samalla tekemisellä siitä riitti kivasti myös pakastettavaksi asti.  Maistuu siis hyvin pakastuksen jälkeenkin, ja pakastetun kastikkeen lämmitys käy kätevästi. Laita sulatettu kastike kattilaan, lisää tarvittaessa hieman vettä tai kermaa ja kiehauta. Muista tarkistaa maku. Nauti.


2 kommenttia:

  1. Meillä on kans ihan sama, että aina kun ollaan oltu pidempään poissa kotoa, niin ensimmäinen ruoka jota tehdään on ruskeankastikkeen pohjaan tehty jauhelihakastike. Aina. Tämä on vaan niin hyvää. Ja mikä parasta, siitä tulee ihania lapsuusmuistoja mieleen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kuinka hauskaa! ☺️ Olipas kiva kuulla. Näin se menee 👍

      Poista