perjantai 26. heinäkuuta 2019

Grillattu camembert kruunaa erityiset hetket


Tiistai-iltana teki mieli valmistaa tavallista parempi iltapala. Meillä oli silloin ”vaikka kuinka mones” hääpäivä, joten olihan siinä syytä kerrakseen hieman pröystäillä ihan arki-iltanakin. Tämänkertaiselle hääpäivälle osui tasan samanlainen hellepäivä kuin silloin sata vuotta sitten. Niinpä iltapalakin oli luontevaa valmistaa ja nauttia terassin lämmössä, vaikkei siinä paljon valmistamista ollutkaan. Kunhan vain avasin juustopaketin, perkasin mansikat ja avasin hillopurkin. Niin, ja pitihän ne vielä kantaa terassille ja pöytäkin piti kattaa. Mies hoiti grillaamisen, ja sekin tapahtui kolmessa minuutissa. Pikaruokaa siis, mutta niiiin hyvää.




Grillaa oliiviöljyllä siveltyä camembertia kuumassa grillissä noin 1,5-2 minuuttia per puoli. Jos laitat juuston sellaisenaan grilliritilälle, seuraa silmä tarkkana, ja käännä juusto heti kun saumasta alkaa tihkua sulaa juustoa. Ja sitten sama ohje tälle toiselle puolelle.

Jos haluat grillata juuston ilman vahtimista, ota pikaisesti raidoitukset toiselle puolelle, ja laita sitten juustokiekko grilliin raitapuoli ylöspäin umpinaiselle folioalustalle. Muhita sisältä sulaksi herkuksi. Jos grillaat juuston folion päällä, voit kurkistaa juuston reunasta, milloin se näyttää sisältä juoksevalta.

Tämä juustokiekko grillattiin kumminkin puolin ilman foliota. Onnistuimme nappaamaan juuston lautaselle juuri hetkeä ennen, kuin saumat alkoivat pettää.




Voit muuten ihan mainiosti kuumentaa tämän juuston myös uunissa, mieluiten suoraan tarjoiluastiassaan. Silloin laittaisin asteiksi 200 C ja paistoaika olisi varmaankin jotain 10-15 minuuttia. Voit myös maustaa juuston vaikka hunajalla ja yrteillä. Brie-juusto toimii ihan samalla lailla, vaikka se ei ihan yhtä juoksevaa olekaan.




Tämän juuston seuraksi tarjosin tuoreita mansikoita, ja tyttären tekemää raparperihilloa. Siinäpä sopivat seuralaiset tälle suussa sulavalle herkulle.




Palanpainikkeena nautimme itseoikeutetusti lasilliset viiniä. Hetken arvoimme valkoviinin ja punaviinin välillä, mutta päädyimme sitten hyvään, juustojen kanssa natsaavaan punaviiniin. Se oli mainio valinta se.


2 kommenttia:

  1. 💞Onnitteluja ikuiselle nuorelleparille, vaikka hääpäivästä olisikin "sata vuotta". 😀
    Ansaitsitte herkkuja, mekin tykättäis tuosta setistä!😋😋

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena! 😍 Juustot ovat vähän turhan hyviä, mutta toisaalta, eipä tuollaisia joka päivä syödä 👍 Mukavaa ja aurinkoista päivää! 🌞

      Poista