lauantai 15. helmikuuta 2020

Perjantai-illan savulohisalaatti


Perjantaisin on kiva tehdä jotain tavallista herkumpaa iltapalaa. Eilisiltana halusin kuitenkin iltapalan olevan paitsi hyvää, myös suhteellisen kevyttä. Olimme nimittäin palanneet alkuviikosta Espanjasta tänne talven keskelle, ja jo muutamassa päivässä tein havainnon, että liikkumiset lopahtivat pariin aiempaan viikkoon nähden kuin seinään. Espanjassa liikuimme tosi paljon, pitkiä kävelyitä ja lisäksi muutama kierros golfia. Myös kaksikerroksinen asunto antoi mahdollisuudet porrasjumppaan, portaita tulikin kipitettyä ylös alas muutaman kerran päivässä.  Täällä sen sijaan jäiset kadut eivät ole vielä innostaneet kävelyretkille.  Näissä oloissa salaatti tuntui oikein hyvältä idealta.




Raikas savulohisalaatti


2:lle

1 punasipuli
3 rkl oliiviöljyä
1 rkl valkoviinietikkaa
suolaa
sokeria

1 pss jääsalaattia
1/3 tuorekurkkua
2 pientä avokadoa
½ sitruuna
oliiviöljyä
vuorisuolaa
mustapippuria
n. 200 g leipäjuustoa
n. 200 g lämminsavustettua kirjolohta

Ihan ensimmäiseksi kuori ja leikkaa punasipuli tosi ohuiksi renkaiksi tai suikaleiksi. Sekoita oliiviöljystä, valkoviinietikasta ja ripauksesta suolaa ja sokeria kastike, ja laita sipulisuikaleet kastikkeeseen. Kääntele sipuleita, jotta kaikki pinnat saavat osansa kastikkeesta. Anna sipuleiden levätä rauhassa kastikkeessaan muiden valmisteluiden ajan. Tällä toimella on tarkoitus poistaa kitkeryys sipuleista.




Pese ja linkoa salaatti. Huuhtele ja pilko kurkku. Revi salaatti lautasille ja lisää kurkkuviipaleet salaatin päälle.




Halkaise avokadot ja poista ne kuorestaan ruokalusikalla kovertamalla. Viipaloi avokadot ja levitä ne salaattipedille. Purista päälle sitruunasta ja pirskottele myös oliiviöljyä sinne tänne. Pienet vuorisuolat ja pippurit ovat tässä kohtaa paikallaan. Lisää edellisten ainesten päälle puolet marinoituneista sipuleista.




Kuutioi leipäjuusto ja lisää juustokuutiot salaattiin.




Pilko lämminsavukirjolohi (tämä oli valmiiksi savustettua) ja lisää lohikuutiot salaatteihin.




Ulkonäkö kaipaa vielä vähän särmää, joten lisää loput punasipulit antamaan kontrastia. Ensinhän syödään aina silmillään, joten pidän siitä, että ruoka paitsi maistuu hyvältä, myös näyttää houkuttelevalta. Heitä pinnalle vielä ripaukset vuori- tai sormisuolaa ja pienet pyöräytykset pippurimyllystä.




Nämä salaatit olivat paitsi kauniita, myös maukkaita. Tämä setti oli ihanan raikasta, ja juuri sopivasti pikkusuolaista. Jos haluat salaattiisi enemmän suolaisia elementtejä, voisivat esim. kaprikset toimia hyvänä lisänä. Salaatin lisäksi voit tarjota myös patonkia tai muita leipäsiä. Me jätimme nyt leivätkin väliin. Ne olisi pitänyt tienata liikkumalla, jota ei nyt ollut tapahtunut. No eipä niitä leipiä kyllä kaivattukaan. Tämä oli oikein hyvä näin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti