”Persimonit ovat täällä!” -salaatti

Ruokakaupan HeVi-osastolla (hedelmät ja vihannekset) tein ilahtuneen huomion. Ihan äänen kanssa. Persimonhyllyn luona minulta pääsi spontaani hihkaisu, jolla toivotin persimonit tervetulleiksi. Naapurilaarilla oleva herrashenkilö katseli alta kulmain, ehkä hiukkasen kummastellen. Täytyy myöntää, että itsellänikin tuli itsestäni mieleen se vuosien takaisen Jaffat tulloo -mainoksen mummeli. Siitäkin huolimatta, että en ole mummeli. Eikä minulla ollut huivia eikä paukkuvia helemojakaan. Nyt on siis ensimmäinen satsi persimoneja saapunut, ja tammikuulle kestävä persimonien sesonki vasta aluillaan. Niitäpä sitten lisukesalaatin jatkeeksi.

Persimon on aika jännä kasvis. Se mielletään hedelmäksi, vaikka se virallisesti taitaakin olla marja. Se on mielestäni jonkinlainen sekoitus tai välimuoto luumusta ja tomaatista. Makuuni liian makea vihannekseksi ja toisaalta liian laimea hedelmäksi. Miksi siis iloitsen niiden saapumisesta? Siksi, kun ne ovat juustojen kanssa aivan täydellisiä. Vuohenjuustoa tai fetaa ja persimonia, ai jai kuinka hyvää. Persimon sopii erinomaisen hyvin myös salaatteihin, etenkin juustoisiin sellaisiin, tai sitten vaikka parmankinkkua täydentämään.

Persimon-fetasalaatti

(2:lle lisukkeeksi)

1 pss jääsalaattia

n. 10 cm pala tuorekurkkua

1 persimon

1 pieni rasia Apetina sundried tomatoes juustoa

Dukkahia

Oliiviöljyä

Ei ole mainos, mutta tämä on lempparimakuni näistä juustoista.

Pese ja linkoa jääsalaatti ja revi se vadille. Pese ja kuutioi kurkku seuraavaksi kerrokseksi. Pese ja/tai kuori sekä viipaloi persimon, ja lisää viipaleet salaattiin. Ripottele juustokuutiot salaatin päälle, ja kaada juustopaketin makuöljytkin tasaisesti kastikkeeksi koko komeuden ylle. Hetken mielijohteesta viimeistelin salaatin dukkahilla. Se antoi kivaa purutuntumaa, mutta ei ole mitenkään pakollista. Jos salaatti tuntuu liian kuivalta, viimeistele se pikkulorauksella oliiviöljyä.

Nautimme tämän lisukesalaatin riisibroilerivuoan kanssa. Aivan erinomainen yhdistelmä! Tuo riisibroilerivuoka on yksi meidän kaikkien aikojen kotiruokasuosikeistamme, joten se ansaitsee ihan oman juttunsa. Hehkutellaan nyt ensin näillä mehukkailla persimoneilla.

Rantakalamuistoja Benalmadenasta

Syksyn Espanjan pyrähdys on nyt sitten ohi, ja jäljellä ovat mukavat ja maukkaat muistot. Ruokaa teimme aika paljon kotikeittiössä, mutta ainakin kännykkäni kuvista päätellen ehdimme nauttia ihan täysillä ihanista rantaravintoloiden kalaherkuistakin. Sellaisia ei vain saa täällä meillä Suomessa! Ja jos jotain niistä yrittäisi itse jäljitellä, niin alkuperäinen on aina paras. Aterianhan nimittäin viimeistelevät loistava aurinko ja kimmeltävä meri, rantakadun grillien tuoksuista puhumattakaan. Juuri noissa olosuhteissa nautimme nämäkin rantakala-ateriat.

Meillä on tuolla aurinkoisella rannikolla muutama lempiravintola. Osa niistä (kuten La Sirena) on auki joka vuodenaikana, ehkä vuodenvaihteen ympärille sijoittuvaa parin kuukauden taukoa lukuun ottamatta. Toiset lempiravintoloistamme ovat auki vain kesäsesongin ajan. Tällä kertaa jäikin muutama lempiravintolamme vierailematta juuri siitä syystä, että ne ovat seuraavalla kerralla auki, kun taas kumpikin tässä esittelemäni ravintola pitää silloin Espanjan vuoden ”kylmimpänä” aikana ansaittua taukoa. Toisaalta taas teimme töitä suunniteltua enemmän, joten ravintolakäynnit jäivät ehkä siitäkin syystä aiempaa vähäisemmiksi. Mutta kun näitä kuvia katselee, niin olemmehan me kyllä ehtineet ravintoloistakin nauttia.

Restaurante La Sirena

Aina vain suosikkimme. Sitä ei voi sivuuttaa silläkään nojalla, että olen siitä tehnyt jo ihan oman juttunsakin Restaurante La Sirena - Lentävien sardiinien alkulähde. Joka kerta syömme siellä samoja, mutta lukuisia herkkuja. Juuri niitä, mistä paikallisetkin näyttävät nauttivan. Pil pilit tuli syötyä tälläkin kertaa moneen kertaan, samoin Coquinas-pikkusimpukat, joten niitä en nyt tällä kertaa toista kuvina tässä. Niiden lisäksi herkuttelimme mm. näillä ihanilla lajeilla (joku näistäkin saattaa tosin vilahtaa jo aiemmassakin jutussa):

Sardiineja, totta kai! Eivät lentäneet tällä kertaa muualle kuin omaan suuhun.

Boquerones al limon, myös kestosuosikkimme. Täydellisiä hellepäivän pikkukaloja.

Grillattua lubinaa, voi sitä tuoksua. Mietoa makua täydentää loistavasti persiljainen valkosipulikastike ja köyhät perunat.

Lampaankyljykset eivät tietystikään rantakaloja ole. Liittyvät kuitenkin aiheeseen siinä mielessä, että niitä pitää saada siinä vaiheessa, kun kaloja on syöty ensimmäinen kierros niin, että pyrstöt pyrkivät korvista ulos. Ehkä hiukkasen liioiteltua, mutta kuitenkin.

Restaurante La Cala

Meitä lähin aitoespanjalainen rantaravintola. Kävellen 5-10 minuuttia, riippuen kumpaan suuntaan menee. Portaita alas ravintolaan, vai niitä ylös kadulle.

Näiden La Calan kuvien sunnuntailounaan nautimme sen jälkeen, kun olimme ensin ystäviemme kanssa kokoontuneet casassamme cavan ja marinoitujen oliivien ja muiden tapasten äärellä. Ihana päivä, mukavaa seuraa ja hyvää ruokaa. Mitäpä muuta sunnuntaipäivältä Espanjan auringon alla voisi toivoa.

Alkuruoaksi valitsimme pari tällaista suurta jaettavaa ”La Cala” –salaattia, joka oli mukavan hedelmäisen makeahkoa suolaisten tapasten jälkeen.

Pääruoastakin olimme yksimielisiä, valtava pannullinen Paella mixtaa pääluvun mukaan.

Eli kyllä taas herkuissa pysyimme. Kumpaakin näitä ravintoloita yhdistää se, että ne ovat eniten meidän makuumme nimenomaan sunnuntai-iltapäivisin, jolloin ne ovat täynnä (siis todella täynnä) espanjalaisia. Pöytävaraus tuolloin on aika lailla välttämätön, joskin hyvällä ajoituksella ja tuurilla voi mahtua sekaan ilman varausta. La Sirenalla on aina paikka sydämessämme ja La Calassa pidän erityisesti rauhallisesta sijainnista, jonne eivät rantakadun helppoheikit löydä. Maisemat ovat silmiähivelevät kummassakin.

Tapaspöydän marinoidut oliivit

Reissu on loppusuoralla. Istun tätä kirjoittaessani lentokoneessa ja muistelen mennyttä vajaata kolmea viikkoa. Kirjoitustahtini oli yhdistetyllä työ- ja lomamatkalla aika verkkaisa, vaikka postausmateriaalia olisi ollut enemmänkin. Ehkä siis vielä jokin Espanja-aiheinen muistelupostaus on tulossakin. Hyvää ruokaa saimme niin kotona kuin rantakuppiloissa. Mukavaa seuraakin oli tarjolla moneen otteeseen. Eräänä kauniina sunnuntaina kävimme ystäviemme kanssa sunnuntailounaalla lähirannan suositussa ravintolassa. Sitä ennen nautimme meillä alkucavat ja -tapakset. Cavan seuraksi olin parin muun herkun lisäksi marinoinut oliiveja. Ne ovat Espanjassa aivan erityisen hyviä.

Marinoidut oliivit

(8:lle)

1 lime tai puolikas sitruuna

3 valkosipulinkynttä

1 tl Provencen yrttisekoitusta (tuoreetkin yrtit toki käyvät mainiosti)

6 rkl oliiviöljyä

½ tl sokeria

ripaus suolaa

mustia ja vihreitä oliiveja yhteensä n. 500-600 g (bruttopaino)

Pese ja viipaloi lime ja laita se kannelliseen kulhoon. Lisää viipaloidut valkosipulinkynnet ja muut ainekset. Sekoita marinadi ja lisää valutetut oliivit sekaan. Jos oliivit ovat kivellisiä, tee niihin viillot, josta kivet on syödessä helppo poistaa. Minä käytin kivettömiä oliiveja. Pyörittele kaikki sekaisin ja laita oliivit jääkaappiin maustumaan vähintään muutamaksi tunniksi, tai päiväksi. Hölskyttele kulhoa aina jääkaapilla piipahtaessasi.

Minä tarjosin näiden ihanien oliivien lisäksi manchegojuustoa ja ankanmaksapateella päällystettyjä rapeiksi paahdettuja keksimäisiä patonkiviipaleita. Näitä leipäsiä on paikallisissa kaupoissa hyvä valikoima. Ne ovat kovin suosittuja tapaspöydissä.

Jos Espanjassa nautimmekin cavasta, niin tällä kotimatkalla jäi nyt perinteiset loppusamppanjat nauttimatta. Tämä lentokone oli tuonut Malagaan iloisia suomalaisia matkalla suomalaisten suosimaan festariin. Festarivieraat olivat olleet kovin janoisia. Meille paluumatkalaisille ei riittänyt käytännössä mitään. No, loppusamppanjat sitten maassa, tai seuraavalla lentopätkällä.