sunnuntai 4. huhtikuuta 2021

Tonnikalatähtöset

 

Tämä tonnikalasalaatti on varsinainen katseenvangitsija. Se on myös hyvä esimerkki siitä, kuinka paljon asettelulla on merkitystä. Tässä salaatissa on käytetty ihan perusraaka-aineita, mutta kun pysähdyin hetkeksi miettimään, kuinka ne lautaselle laittaisin, tuli lopputuloksesta häikäisevän kaunis. Ainakin minun mielestäni nämä näyttävät kauniilta ja houkuttelevilta. Tuntuivat nämä herättävän huomiota myös @lentavatsardiinit Instagram-tilillä, kun ne siellä aikoinaan tuoreeltaan julkaisin. Kirjoittelen nyt hiukan viiveellä ohjeen tänne blogiinkin.

 


 

Tonnikalasalaatti

2:lle

 

1 sydänsalaatti

1 tlk hyvälaatuista tonnikalaa

1 suolakurkku (Myrttisen)

rucolan versoja

2 keitettyä kananmunaa

hyvää oliiviöljyä

pari puristusta sitruunasta

ripaus sormisuolaa

pienet rouhaisut mustapippuria

 

Leikkaa sydänsalaatista kanta pois. Irrottele lehdet toisistaan, ja huuhtele ne. Linkoa salaatinlehdet, tai taputtele ne talouspaperilla kuivaksi, ja levitä sydänsalaatin lehdet annoslautasille (2 kpl) tähden muotoon.

Valuta tonnikalasta enimmät öljyt pois (ei tarvitse kuitenkaan ihan kuivaksi puristaa), ja kaada tonnikalat kulhoon. Sekoita kuutioitu suolakurkku tonnikalan joukkoon. Suolakurkun asemesta (tai lisäksi) myös kaprikset sopivat tähän hyvin. Jaa tonnikalaseos salaattien keskelle. Ympyröi tonnikalakeot rucolan versoilla. Versojen määrä on sopiva, kun annos näyttää hyvältä. Luulisin, että näihin meni pari kourallista.

Leikkaa keitetyt kananmunat pitkittäin neljään osaan, ja asettele ne tähtösten sakaroiden väleihin. Pirskottele salaatille oliiviöljyä ja sitruunan mehua. Mausta sormisuolalla ja pippurilla.

 


 

Söimme nämä salaatit erään mukavan päivän iltapalaksi. Luulen, että innostuin asettelemaan salaatit hieman tavanomaista näyttävämmin juuri siitä syystä, kun olin niin hyvällä tuulella. Minulla luovuus kulkee käsi kädessä hyvän ja rennon fiiliksen kanssa. Paistoin tonnikalatähtösten seuraksi kaupan esipaistettua, pakasteena myytävää valkosipulipatonkia. Lasit valkoviiniäkin nautimme, vaikka se ei meillä tyypillisesti arki-illan iltapalalle kuulukaan. Nämä tähtöset kuitenkin jotenkin kuiskuttelivat korvaan, että tilkkanen viiniäkään ei olisi pahitteeksi. Oikeassa olivat.

 

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti