perjantai 17. heinäkuuta 2020

Fenkoli parmesaanihunnulla vetää hartaaksi


Aah, voikohan mikään olla niin aromaattista kuin fenkoli. No varmaan moni muukin sitä on, mutta fenkoli on jotain, minkä aromaattisuutta voin vain ihastella. Minulla meni aika kauan, ennen kuin fenkoli löysi keittiööni. Mutta siellä se nyt on, ja pysyy. Fenkoli on erittäin monikäyttöinen taipuen niin salaatteihin, keittoihin, pataruokiin kuin grilliinkin.

Tällä kertaa paahdoin fenkolit uunissa. Sopivin makuparein siitä syntyi sellainen makujen sinfonia, että se sai minutkin hiljaiseksi. Ja se on kyllä aika temppu. Keskityin vain kaikella hartaudella aistimaan ja nauttimaan fenkolin ihanista aromeista.




Paahdettu parmesaanifenkoli


1 l vettä
1 tl hienoa merisuolaa
2 fenkolia
voita vuoan voiteluun
oliiviöljyä
½ dl keitinvettä
2 rkl sitruunan mehua
½ dl valkoviiniä
suolaa
mustapippuria
10 kirsikkatomaattia
reilusti parmesaania
2 rkl persiljasilppua




Kiehuta vesi ja mausta se suolalla. Huuhtele fenkolit ja leikkaa niistä kanta pois. Irrottele fenkolin kerrokset ja leikkaa kukin irronnut kerros vielä pitkittäin puoliksi. Keitä fenkoleita noin 10 minuuttia. Ota keitinvettä kuppiin talteen ja valuta fenkolit.




Kaada fenkolit voilla voideltuun vuokaan. (Voiteluvoi antaa oman arominsa muiden jatkeeksi.) Pirskottele fenkoleille oliiviöljyä ja lisää keitinvesi, sitruunan mehu ja valkoviini.




Pyöräytä mukaan vielä hieman suolaa ja pippuria. Halkaise kirsikkatomaatit ja lisää ne fenkolien joukkoon. Raasta pinnalle reilusti parmesaania, sitä ei voi olla liikaa.




Paahda 180-200 C uunissa 25-30 minuuttia. Minä paahdoin 180-asteisessa uunissa, koska kypsensin siinä samalla pulleat broilerinfileet, joihin olin ottanut pannulla pinnat. Halusin kypsentää broilerin lempeällä lämmöllä, jotta se ei kuivu. Jos haluat fenkolisi ruskistuneena, lisää lämpöä.




Silppua muutama persiljan oksa ja ripottele persiljasilppu fenkolien päälle. Raasta parmesaania vielä valmiinkin annoksen pinnalle.




Tämä oli ensimmäinen kerta, kun tarjosin fenkolia broilerin kanssa. Yleensä olen tarjonnut sitä osana kalaisaa ateriaa, tai sekalaisten grilliherkkujen ohella grillattuna. Vaikea sanoa, millä lailla se olisi parasta. Sanonkin vain, että tällä kertaa se oli tällä tavoin tehtynä parasta.




Uunissa mehustuneista kirsikkatomaateista ja fenkolin seuraksi uunivuokaan lisätyistä nesteistä muodostui niin herkullinen liemi (joka ei kylläkään kuvissa näy, kun se on fenkolikasan alla), että lopussa halutti nuolla lautanen. Ehkä nuolin, ehkä en. Ainakin saatoin lappaa sitä lautaselle jäänyttä lientä pikkulusikalla suuhuni. Sitä ennen pyörittelin broilerin siivuja tuossa uskomattoman ihanassa liemessä. Kuiskaan tähän vielä, että lopussa lusikoin myös vuokaan jääneet aromaattiset liemet parempiin suihin.


2 kommenttia:

  1. Näyttää ja kuulostaa niin hyvältä että on pakko testata

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla! Itsellänikin tekee jo mieli tätä uudestaankin. Seuraavan kerran testaan lohen kanssa, mutta kyllä oli namia tämän mehevän broiskunkin kyljessä. Mukavaa viikonloppua! 😊

      Poista