torstai 5. joulukuuta 2024

Kala per nuppi uunissa lisukkeineen

Tässäpä yksi helpoimmista, ja samalla myös mehevimmistä tavoista valmistaa kalaa. Kalaksi voit valita melkeinpä minkä vain, esim. kirjolohen tai siian. Minä valmistin tämän herkullisen aterian lubinasta, eli meribassista, kun nyt satuin Andalusian mahtavien kalatiskien äärellä olemaan. Kala täytteineen kypsyi uunissa lisukkeiden päällä, jolloin yhteensopivien aromien sekoittuessa oli lopputuloksena mitä makoisin setti.

 


 

Nämä paikalliset kalatiskit ovat todellakin ihastelun arvoisia. Valikoima on runsas, ja palvelu on kaikenkattava. Kerrot vain kalamestarille, miten aiot ostoksesi valmistaa, ja hän esikäsittelee raaka-aineet haluttuun pisteeseen. Tässä tapauksessa pyysin yhtä lubinaa, josta riittää kahdelle ”al horno” -tyyliin. Tällä kertaa kalastajilta oli tullut kuitenkin vain pienikokoisia lubinoita. Kalamestari oli siis sitä mieltä, että tarvitsemme kaksi kalaa. Oikeassa oli. Kaksi lubinaamme painoivat yhteensäkin vain vajaat 800 g. Kalamestari perkasi ja puhdisti kalat silmieni edessä, ja toivotti vielä hyvää ruokahaluakin kalapakettia hymyillen ojentaessaan.

 


 

Pescado al horno (uunikalaa) kasvispedillä

2:lle

 

Kasvispeti

 

extra-neitsytoliiviöljyä

1 sipuli (tosin tässä vain ½, koska sipuli oli aika jätti)

1 valkosipulinkynsi

1-2 suurta perunaa (tässä vain yksi)

suolaa

mustapippuria

2 vihreää suippopaprikaa (tai yksi kookas tavallinen paprika)

1-2 tomaattia (riippuu jälleen koosta)

 

225-230 C noin 35 min.

 

Täytetty kala (tai kalat)

 

perattu/puhdistettu kala (tai kalat)

suolaa

sitruunaviipaleita

ekstra-neitsytoliiviöljyä

yrttejä (tässä korianteria ja tilliä)

 

225 C vielä 15-20 min. (tarvittaessa kauemmin), kunnes kalakin kypsää

 

Tästä sipulista käytin vain puolet tähän ruokaan.

 

Kuori ja silppua sipulit. Kuori ja viipaloi perunat. Pese ja suikaloi/viipaloi paprikat tomaatit. Öljyä uunivuoka.

Levitä perunaviipaleet vuoan pohjalle, ja mausta ne suolalla ja pippurilla. Levitä perunoiden päälle sipulit ja paprikasuikaleet. Lorauta niillekin hieman öljyä, ja mausta kevyesti suolalla.

 


 

Lisää myös tomaattiviipaleet, ja anna niillekin osansa oliiviöljystä, suolasta ja pippurista.

 


 

Laita vuoka 225-230 C uuniin, ja paista noin 35 minuuttia.

 

Käsittele sillä välin kala/kalat. Kun kalamestari on jo valmiiksi puhdistanut kalan, riittää että viillät nahkaan muutaman viillon. Ripottele sitten kaloille suolaa niin sisäänsä kuin myös nahkapuolelle, viiltokohtiin suolan kevyesti kalan lihaan hieroen. Täytä kala muutamalla sitruunaviipaleella (puolikkaat viipaleet pikkukaloissa kätevämpiä) ja kourallisella yrttejä.

 


 

Kun kasvispeti on ollut uunissa reilun puoli tuntia, ja perunat alkavat jo hieman pehmentyä, lisää kala(t) kasvispedin päälle. Pirskottele oliiviöljyä myös kalan pinnalle. Laita vuoka takaisin uuniin, kunnes sekä perunat että kala ovat kypsiä. Kala on kypsää, kun sekä selkäevä että nahka irtoavat helposti, ja myös kalan liha irtoaa helposti ruodosta. (Nämä kalat kypsyivät reilussa vartissa.)

 


 

Uunikala kasvispeteineen on herkullista ihan tällaisenaan. Lisää näyttävyyttä ja makukerroksia annokseen saat vaikkapa yrttiöljyllä. Erityisesti valkosipulin, persiljan ja oliiviöljyn yhdistelmä pienen hapon (esim. sitruunan), suolan ja pippurin kera on ihan pettämätön valkoisen kalan kanssa, myös värinsä puolesta.

 

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti