perjantai 23. joulukuuta 2022

Kylmäsavuporo-herkkusienirisotto

Tämä postaus ei liity mitenkään jouluun, mutta kirjoittelenpa sen nyt kuitenkin näin jouluaaton aattona tänne talteen. Toisaalta voihan olla niin, että kunhan taas jouluruokia on syöty pari päivää, alkaa kummasti tehdä mieli jotain ihan muuta. Meillä ainakin aika monena tapaninpäivänä on syöty pastaa, pizzaa tai kiinalaista. Mikseipä siis yhtä hyvin vaikka risottoa. Tosin tämä risotto tuli meillä nautittua jo toissa sunnuntaina. Ja ihan älyttömän hyvä risotto tämä olikin. Siinä oli kohdillaan kaikki, niin happo, valuva rakenne, täyteläisyys, kuin vielä suolakin. Olkaapas hyvät!

 


 

Kylmäsavuporo-herkkusienirisotto

2:lle

 

kana- tai kasvislientä (keitin 1 l kanalientä, jäi reilu dl)

100 g herkkusieniä (tässä ruskeita)

aavistus suolaa sienille

voita

1 salottisipuli

50 g kylmäsavuporosiivuja

0,5 tl kuivattua timjamia

200 g risottoriisiä

1,5 dl valkoviiniä

mustapippuria

1 dl parmesaania

lehtipersiljaa

 

Keitä liemi ja pidä se lämpimänä. Puhdista (harjaamalla) ja viipaloi sienet. Kuori ja silppua sipuli. Paloittele porosiivut pieniksi paloiksi. Raasta parmesaani karkealla raastimella.

Kuullota/paista sieniviipaleet pannulla pienessä määrässä voita, kunnes mahdollinen neste on haihtunut, ja sienet näyttävät kauniilta. Mausta kevyesti suolalla ja mustapippurilla. Siirrä pannu sivuun odottamaan hetkeä, kun sienten on aika päästä risottoon.

 


 

Kuumenna risottokattila ja sulata siinä nokare (1-2 rkl) voita. Kuullota sipulisilppu. Lisää porot ja jatka kuullottamista muutama minuutti. Mausta timjamilla. Lisää riisit. Kuumenna sekoitellen, kunnes riisi on läpikuultavaa.

Kaada kattilaan viini ja sekoittele, kunnes viini on imeytynyt seokseen. Nyt voit alkaa lisäämään kuumaa kanalientä (tai kasvislientä) pari kauhallista kerrallaan. Sekoittele koko ajan, ja pidä seos kevyesti kiehuvana. Se ei saa porottaa täysillä, eikä myöskään lakata kiehumasta. Jatka näin kauhallinen kerrallaan, kunnes riisi on miltei kypsää. Ylikypsää se ei saa olla. Pakkauksen kyljestä näet suositellun kypsytysajan.

Lisää lopuksi sienet, parmesaani sekä pari ruokalusikallista voita. Lisää myös muutama pyöräytys pippuria myllystä sekaan. Sekoita, sekoita, sekoita. Tarkista, että risotto on tarpeeksi valuvaa. Lisää lientä, jos näyttää ja tuntuu puurolta. Kun rakenne täydellinen, tarkista maku, ja tarjoile välittömästi. Risoton voi koristella vaikkapa lehtipersiljasilpulla.

 


 

Ai että oli hyvää. Itse asiassa niin hyvää, että mieskin vallan mykistyi. Hän sai vain sanottua vastauksena kysyvään katseeseeni, että maista itse, ja jatkoi risoton lappamista suuhunsa. No minähän maistoin, jolloin hän kysyi, ”eikö olekin?”. Olihan se. Risotto oli niin sairaan hyvää, että melkein sanattomaksi veti. Vähän aikaa kun malttaa kattilan vieressä seisoa, niin palkinto löytyy lautaselta.

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti