Suloisen kiireettömät loma-aamiaiset

 

”Voiko ihanammin päivän enää alkaa. Onko ihanampaa aamua kuin tää…”, näin tuli kuluneella viikolla hyräiltyä useampanakin aamuna. Vietimme talvilomaviikkoa, eikä meillä ollut lukkoon lyötyä päiväohjelmaa, saati kiirettä minnekään. Niinpä aamiaisemme alkoivatkin joka aamu sillä, että sytytin kynttilän aamiaispöytään palamaan. Seuraavaksi avasin keittiön kaihtimet, ja aloin tarkkailla auringon kajon etenemistä vastarannalla olevan vaaran takaa. Vasta sen jälkeen mietin, mitä pöytään kattaisin. Jos edellisenä iltana oli tullut syötyä tuhdimmin, teki seuraavana aamuna mieli kevyttä aamiaista. Ja toisinpäin. Aamiaisemme syntyivät siis täysin fiiliksen mukaan, itseään kuunnellen.

Arkipäivien aamiaiseni koostuvat yleensä seuraavista aineksista: Viipale leipää tai yksi karjalanpiirakka, tai kaksi vuoksenpiirakkaa. Siis jokin noista, vaihtuvilla täytteillä, yhden täytteistä ollen aina tuorekurkku (miten niin tapojensa orja?). Seuraksi lasi hyvää tuoremehua (= sis. hedelmälihaa), yksi hedelmä, kenties pieni juomajogurtti. Toisinaan keitän myös kupillisen cappuccinoa, mutta toisinaan juon aamukahvit vasta töissä. Arkiaamut ovat niin minuuttipeliä, että silloin minulla ei tulisi mieleenikään improvisoida. Toisin on lomalla, silloin aamiaisetkin ovat yksi mahdollisuus tuoda ripaus ylellisyyttä päivään. Seuraavaksi muistelen meidän juuri päättyneen lomaviikon suloisimpia aamiaisia. Tässä niistä yksi.

 

 

Monesti haaveilen englantilaistyyppisestä aamiaisesta, mutta melkein yhtä monesti hylkään sen liian raskaana. Normaaliaamiaisiini verrattuna tämäntyyppinen muistuttaa jo enemmän päivän pääateriaa, kuin aamiaista. Mutta nyt oli aamupakkasen lauhtumista odotellessa hyvää aikaa sulatella aamiaista, joten tuumasta toimeen. Croissantit pakasteesta uuniin (mikä tuoksu niistä tulikaan!), pavut tomaattikastikkeessaan kattilaan lämpenemään ja pekonit pannulle paistumaan. Paistettujen pekonien lepäillessä folion alla talouspaperin päällä paistoin kananmunat (vain toiselta puolelta) pekonien rasvassa. Ja pääsivätpäs ne pakolliset vihreätkin lautaselle mukaan!

 

 

Aamiainen oli sen verran paljon tavallisesta poikkeava, että se vaati seurakseen happoa. Joskus nuoruudessa on tullut eräällä etelän lomalla nautittua tämäntyyppinen aamiainen oluen kera rannalle mennessä, mutta silloin taisi olla jo lounasaika. Silloin kai lounasaika oli nuoren ihmisen aamu. Tällä kertaa nautin tämän tuhdin aamiaisen Mimosan kera. Tuo ihana aamiaisjuoma sisältää appelsiinimehua ja kuohuviiniä, puolet ja puolet. Alkoholittoman version saa korvaamalla kuohuviinin kuplavedellä. Sekin toimii, ja tuo spesiaalifiiliksen.

Aamiaisen päätti motillinen cappuccinoa. Kapselikeittimemme kulkee kätevästi lomillekin autossa mukana. Se on pieni vaiva, mutta siitä tulee iso ilo. Samalla keittimellä valmistuu päivän pääaterioiden espressot käden käänteessä.

 

 

Tämän em. aamiaisen ohjelmaosuudesta vastasi ihana auringonnousu. Oli upeaa seurata, kuinka nopeasti aurinko sieltä vaaran takaa nousikaan. Se tapahtui ihan silmissä. Ensin näkyi ujo valonkajo, sitten aurinko vähän kurkkasi, ja lopulta se valloitti vaaran huipun ja taivaan. Siinä vaiheessa alkoikin jo paistaa silmiin, ja tuli tarve kääntää kaihtimen asentoa.

 

 

Tämä seuraava aamiainen sai suorastaan hymyn huulille. Olin kyllä ensin asetellut kirsikkatomaatit ihan vain riviin pellille, mutta sitten huomasin näyttävän siltä, kuin pellillä olisi suu viivana. No eihän se lomalla käy. Muutaman tomaatin siirtämisellä peltikin alkoi hymyillä.

 

 

Nämä muna-pekonikuppiset syntyivät kivasti ihan ilman kuppejakin. Kiepautin vain kolme pekonisiivua ympyrän muotoon leivinpaperin päälle ja painelin pekonin reunat tiiviisti leivinpaperiin kiinni (ettei kananmuna pääse sieltä leviämään pekonin ulkopuolelle). Näin syntyneeseen kuppiin rikoin kananmunan, jolle ripsautin aavistuksen suolaa ja mustapippuria. Puolitetuille kirsikkatomaateille pirskottelin oliiviöljyä, ja maustoin nekin kevyesti suolalla ja mustapippurilla sekä raastoin niille lisämausteeksi hiukan parmesaania. Ripauksen sokeriakin olisin tomaateille sirotellut, mutta eipä tullut otettua sokeria lomalle mukaan, kun sitä ei meillä juuri käytetä. Pelti oli 200-asteisessa uunissa n. 15 min. Kylmäkaapista löytyi vielä korianteria, jota revin uunista otettujen kananmunien päälle.

 

 

Pekoni-munakuppien ja paahdettujen tomaattien lisäksi tein paahdetut avokadoleivät, eli leivät paahtimen kautta ja avokadoa leivän päälle. Lorautin avokadoille pikkuisen oliiviöljyä ja pieni puristus sitruunanmehua, lisäksi ripaukset suolaa, pippuria ja raastettua parmesaania. Tämän aamiaisen raikastus oli veriappelsiini. Olin säilyttänyt niitä kylmäkaapissa, joten nämä lusikoitavat veriappelsiinin puolikkaat olivat todella ihanan raikkaita suolaisen pekonin jälkeen.

 

 

Niin ja olihan meillä vielä tällainenkin ihana aamiainen, jossa avokado pääsi aika lailla pääosaan. Halkaisin avokadot, poistin kivet ja lusikoin kiven jättämää kuoppaa isommaksi. Puristin avokadolle hieman sitruunaa, ja täytin kuopan rikotulla, kuorestaan valutetulla kananmunalla. Ripaus suolaa ja mustapippuria koko komeudelle, ja sitten uunipellillä 250-asteiseen uuniin n. 8-10 minuutiksi. Huomaa, että uunien tehot vaihtelevat. Jos et halua valuvia keltuaisia, anna olla uunissa vaikka 15 minuuttia. Mutta jos jätät keltuaiset valuviksi, on niissä ihanaa dipata croissantia tai leipää.

 

 

 

Auringonnousun seuraaminen oli tämänkin aamiaisen sivuohjelma. Siihen näkymään en kyllästy koskaan. Se on vähän sama juttu, kuin elävään tuleen tai mereen tuijottelu. Nuo kaikki vangitsevat katseeni. 

 

 

Nämä tavallisuudesta poikkeavat aamiaiset olivat yksi tapa nostattaa lomatunnelmaa. Alkuperäisen suunnitelman mukaan olisimme nyt Espanjassa, mutta se ei vielä nytkään ollut mahdollista. Parempi oli vain tehdä olonsa nautittavaksi ihan täällä kotimaassa, (korona)turvallisuusasiat täälläkin tiukasti huomioiden. Ja kyllä me nautimmekin tuosta lomaviikosta, runsaan ulkoilun ja levon kera. Tartuimme hetkiin. Jos jossakin, niin siinä olemme aika hyviä, jos vain olosuhteet ovat suotuisat.

 

 

Melanzane – munakoisoruokien kuningatar

 

Jo pelkästään ajatus tästä jumalaisesta munakoisoruoasta saa veden herahtamaan kielelleni. Melanzanessa on jotain taikaa! Siitä huolimatta se ei kuitenkaan valmistu kuin taikasauvaa heilauttamalla. Melanzanen tekeminen onkin hyvä ajoittaa sellaiseen hetkeen, kun ei ole kiire minnekään. Oikeastaan käytettävissä oleva aika, ja hyvät raaka-aineet ovatkin kaikki mitä tarvitset, itse ohjeesta selviää kuka vain. Hyviin raaka-aineisiin sisältyy ehdottomasti bufala mozzarella. Kerran erehdyin laittamaan tavallista mozzarellaa, kun kaupassa ei ollut saatavilla bufalaa. Se oli virhe. Olihan se tietysti ”ihan ok” niinkin, mutta kyllä bufalaa käyttämällä herkullinen lopputulos korreloi ruoan tekoon käytetyn ajan kanssa, ja lopputulos saa huutamaan hallelujaa. Tämänkertainen melanzane (jossa siis bufalaa) aikaansai suorastaan euforisen olotilan. Sellaisia hetkiähän me näinä aikoina tarvitsemme.

 

 

Ohjeen tähän melanzaneen olen repäissyt aikoinaan jostakin K-ryhmän julkaisusta. Alkuperäisohje näyttää olevan myös K-ruoka.fi -sivustolla, tässä linkki ohjeeseen. Oma versioni eroaa alkuperäisestä mm. juurikin sillä bufala mozzarellalla. Niin, ja parmesaanikäteni on tunnetusti aika antoisa, joten lisäsin parmesaanin määrää tähän alla olevaan omaan ohjeistukseeni.

 

Melanzane

4-6:lle

 

n. 800 g munakoisoa

½ tl suolaa

öljyä tai voita munakoisojen paistamiseen

4 pkt (à 125 g juustoa) bufala mozzarellaa (tässä Pirkka Parhaat)

1,5 dl raastettua parmesaania

½ ruukkua tuoretta basilikaa

 

Tomaattikastike

1 sipuli

3 valkosipulinkynttä

1 rkl öljyä

2 tlk (à 400 g) kuorittuja tomaatteja

2 rkl tomaattipyreetä

2 tl sokeria

1 tl balsamiviinietikkaa

1 tl kuivattua basilikaa

1 tl suolaa

½ tl mustapippuria

½ ruukkua tuoreita basilikanlehtiä

 

 

1.

Viipaloi munakoisot pitkittäin noin ½ cm:n viipaleiksi. Levitä viipaleet leikkuulaudalle ja ripottele niiden pinnalle suolaa. Itketä munakoisoja noin 30 minuuttia.

 

 

2.

Valmistele sillä aikaa tomaattikastike muhimaan. Kuori ja hienonna sipuli sekä valkosipulinkynnet. Kuullota sipulit pannulla öljyssä. Lisää pannulle säilyketomaatit ja riko niitä pienemmiksi lastalla. Lisää tomaattisose, sokeri, balsamiviinietikka ja mausteet. Revi basilikanlehdet käsin pienemmiksi ja lisää kastikkeen joukkoon. Keitä tomaattikastiketta 30-40 minuuttia. Voit halutessasi soseuttaa kastikkeen sauvasekoittimella, mutta minusta se on tarpeetonta.

3.

Kuivaa munakoisoviipaleet kevyesti talouspaperilla. Paista munakoisoviipaleet pannulla useammassa erässä voissa tai öljyssä, kunnes ne pehmenevät ja saavat hieman väriä. Viipaloi mozzarellat ohuiksi viipaleiksi.

 

 

4.

Lado munakoisoviipaleita uunivuoan pohjalle (tämän vuoan mitat 23 cm x 31 cm, syvyys 6 cm). Levitä päälle tomaattikastiketta. Asettele tomaattikastikkeen päälle basilikanlehtiä, juustoviipaleita ja 1/3 (eli 0,5 dl) parmesaaniraasteesta. Tee yhteensä kolme kerrosta niin, että päällimmäiseen kerrokseen tulee mozzarellaviipaleita ja loput parmesaaniraasteesta.

 

 

 

 

5.

Paista vuokaa 200-asteisen uunin alatasolla noin 45 minuuttia. Ripottele melanzanen pinnalle tuoretta basilikaa.

 

 

Meillä tämä melanzane pääsi erään sunnuntaipäivän ateriaksi, ja sellaiseksi se onkin mielestäni aivan omiaan. Koska oli viikonloppu, oli kokkaaminen myös tavallista rennompaa ja mukavampaa. Se tapahtui yhteistuumin miehen kanssa. Hän tosin aina vitsailee, että hänellä ei ole keittiöön mitään asiaa, mutta ei se asia niinkään ole. Jos tulee tilanne, että omat käteni loppuvat kesken, hän auttaa oikein mielellään, kunhan vain annan hyvät ohjeet. Ruoanteko voi olla myös mukava tapa seurustella ja vaihtaa ajatuksia. Yhdessä tehden, ja yhdessä lopputuloksesta nauttien syntyi tämäkin ihana melanzane.

 

 

PS. Apukokki on myös ottanut tavakseen viikonloppukokkausten osalta tarkistaa, haluaako pääkokki kokatessaan jotain ”stimulanssia” (= esim. lasi viiniä). Silläkin saattaa joskus olla iso merkitys ruoan onnistumiseen. Joskus käy kuitenkin niin, ettei hän huomaakaan tarjota tuota stimulanssia. Silloin saatan hihkaista kuuluvasti, että "kylläpäs tulee huonoa (tai jopa suorastaan pa-k-a) ruokaa". Tuon jälkeen lennähtää alta aikayksiön eteeni esim. lasillinen cavaa. Saisinhan sen toki itsekin, mutta en halua toisen tontille astua. Baarimestarin hommat ovat nimittäin toinen hänen nimikkokotihommistaan. Toinen on imurointi. Kukin loistakoon ja vastaanottakoon aplodit omalla tontillaan.