Matkoista on iloa pitkäksi aikaa. Ennen matkaa on mukavaa tutustua ennakkoon kohteen tarjontaan, nykyisillä tiedonhakuvälineillä se on kovin helppoa. Tässä ja nyt -nautinnot puolestaan koetaan itse matkalla. Jos matka elämyksineen on ollut onnistunut, tulee ainakin minulla elettyä muistoissani matkaa uudelleen ja uudelleen. Samoin on parhaiden ravintolakokemusten kanssa, ne jäävät talteen jonnekin tuonne mielen sopukoihin. Sieltä ne aina välillä putkahtelevat esiin jonkin asian (tuoksu, ruokalaji, musiikki jne.) laukaisemana. Ljubljanan linnan tornissa sijaitsevassa Ravintola Strelecissä (Grajska planota 1, 1000 Ljubljana, Slovenia) koimme sellaisia tähtihetkiä, että sen illallisen tulen varmasti muistamaan niin kauan, kuin muistini ylipäätänsä pelittää.
Ljubljanan linna sijaitsee vanhankaupungin ylle kohoavan kukkulan huipulla, joten näköalat ravintola Strelecistä ovat huimat. Meille oli varattu ikkunapöytä, josta avautuva näkymä imaisi katseemme koko pitkän illallisen ajan.
Ljubljanan matkamme oli juhlamatka, joka meidän piti tehdä jo vuonna 2020 olleiden miehen pyöreiden vuosien kunniaksi. Samoin tämä illallinen oli tarkoitus toteuttaa jo silloin. Se oli syntymäpäivälahja, jonka valloittavat tyttäremme porukoineen (näin he kutsuivat onnittelukortissa itseään) ostivat isälleen, kun kuulivat meidän matkasuunnitelmista. Onneksi tuo lahja oli kahdelle hengelle, niin minäkin pääsin mukaan 😉 No, matka lykkääntyi sattuneista syistä useampaankin otteeseen. Matkustimme Ljubljanaan vasta kaksi vuotta myöhemmin, lentolipuilla numero neljä.
Tämä kyseinen syntymäpäivälahja oli yhdeksän lajin illallinen kahdelle. No, lajeja oli kyllä loppujen lopuksi ainakin 12. Ihan alkuun saimme parit keittiön tervehdykset. Tässä niistä ensimmäinen. Kirsikoita, oletan. Väärin. Nuo kirsikoiksi naamioituneet olivat mitä ihanimpia kanapateepalleroita. Silmää voi näköjään hämätä helpostikin, mutta maku kertoo totuuden.
Osa ensimmäisestä keittiön tervehdyksestä. Oli siinä muutakin.
Ennen kuin varsinainen menu alkoi, saimme vielä toisenkin keittiön tervehdyksen. Kuulemma toinen kokki olisi kovin mustasukkainen, jollei saisi myös omaa terveistään meille tarjolle. Nämä amuse-bouchet todellakin herättivät huomiomme ja ruokahalumme. Ne myös kertoivat meille, että nyt olemme huippuelämysten äärellä, todennäköisesti Ljubljanan parhaassa ravintolassa.
Toinen keittiön tervehdys
Huipputaso näkyi kaikessa, myös huolella valitussa henkilökunnassa. Miten voikaan palvelu olla niin loppuun asti hiottua, kohteliasta ja sulavaa, olematta silti lainkaan jäykkää ja pokkuroivaa. Tykkäsin. Toiveemme oli täytetty jo ennen kuin huomasimme mitään toivoakaan, ja keskusteluja sävytti mukavasti myös huumori ja oivaltava tilannekomiikka. Huippulaatua kaikki tyynni. Erittäin positiivinen yllätys oli se, kuinka rennolla, mutta silti huomaavaisella tyylillä kaikki tapahtui.
Sitten itse annoksiin. En edes yritä kertoa mitä kaikkea mikäkin ruokalaji sisälsi, tai miten ne oli tehty. Voin vain yrittää arvailla kaikkia niitä tekniikoita, mitä eri ruokalajien valmistuksessa on mestarillisesti käytetty. Minun tietämykselläni arvailen noita tekniikoita kuitenkin vain pääni sisällä. Annokset olivat kunnioitusta herättäviä, osin suorastaan mykistäviä. Niinpä nimeänkin nämä annokset yksinkertaisesti vain pääraaka-aineen nimellä. Ensimmäisenä varsinaisena lajina tuli Herne.
Herne
Herneeseen liittyi hauskahko sattumus. Taas kerran tein mitä ajattelin, enkä ajatellut mitä tein. Nimittäin, meiltä oli tiedusteltu tarkoin mahdolliset ruoka-allergiat. Olin kertonut olevani allerginen tuoreelle omenalle (ei ollut sesongissa, joten sitä ei olisi muutenkaan ollut tarjolla) sekä tuoreelle herneelle. Ennen Herne-lajin tarjoilua vannoin, että annos on ok, jos herneet on jollain lailla kypsennetty. Söin annoksen hyvällä ruokahalulla. Sen jälkeen meistä huolehtinut tarjoilija tuli tarkistamaan, olenko varmasti okei. No, kävi niin, että minulle ominainen spontaani hulluttelunhaluni sai minusta taas vallan. Otin yks kaks itseäni kurkusta kiinni, tukehtuvaa teeskennellen. Käyttäydy nainen! Ajattelin heti sen tehtyäni. Enkö ikinä opi käyttäytymään ikäni edellyttämällä tavalla!?! No en, turha edes toivoa sellaista. Onneksi tarjoilijamme oli samalla aaltopituudella, ja saimme tuosta spektaakkelista kunnon naurut. Näin oli viimeisetkin tunnelmankevennykset tehty.
Illallinen oli niin pitkä (virallisesti 9 lajia), että en ala joka ruokalajia kommentoimaan. Kuvat puhukoot puolestaan. Nämä annokset olivat taidetta. Kauniita katsella, ja liki hartautta herättäviä syödä. Tässä niitä tulee, olkaa hyvät.
Tartar
Kukkakaali ja tryffeli
Sipuli
Parsa
Viinipaketti oli taiten valittu, kaikki viinit tietysti Slovenian omaa tuotantoa. Viinit tarjoiltiin mielenkiintoisten taustatietojen kera. Yllättävää oli se, että valkoviineillä mentiin melkein koko menu. Punaviiniä kaadettiin lasiin vasta ennen toista pääruokaa, jonka nimeksi annoin Venison. Oliko se sitten hirveä, peuraa vai kaurista, en tiedä, mutta erinomaista se oli. Tätä annosta edeltävä ensimmäinen pääruoka oli ällistyttävän täydellistä vaaleaa kalaa. Sen kuvan jätin tästä postauksesta pois, kun olin ehtinyt syödä siitä jo parit haarukalliset, ennen kuin muistin sen kuvata. Taas kerran siis toimin ennen kuin ajattelin.
Venison
Seuraavaksi oli vuorossa jälkiruoat, joita ennen pidimme henkilökunnan ehdotuksesta pienen jaloittelutauon. Huomaavaisuus huipussaan. Olimme kyllä jo pienen jaloittelun tarpeessakin. Ensimmäinen jälkiruoka oli ehkä tähänastisen elämäni paras jälkiruoka. Tässä se on, Seljankukka. Raikas ja marjaisa. Sen tarjoili meille karismaa säteillen itse Chef Igor Jagodic.
Chef tarjoili meille myös toisen jälkiruoan, jonka ristin Banaaniksi. Jaksaa jaksaa, vielä jaksaa…
Banaani
Itse asiassa siinäkään ei vielä ollut kaikki, vaan lasku tuotiin tällaisten osin uunituoreiden minikakkujen kera. Huh huh, vaikka makeat menevätkin eri vatsaan, niin aloimme jo tuntea itsemme Michelin-ukoksi. Mikäs sen sopivampaa, kun ravintolan ovenpieltä koristi useampi laadusta kertova kyltti, niiden joukossa punainen laatta, jossa teksti Michelin 2021.
Näin ehti ikkunanäkymä vaihtua illallisen aikana useampaankin kertaan. Illallisen päätteeksi taivas oli pimeä, mutta alhaalla loisti tuikkiva Ljubljana.
Ljubljanan linnan alueelle voi tulla monella eri tavalla, ylämäkeen kävellen, autolla tai funikulaarilla. Valitsimme jälkimmäisen. Hetkessä olimme vaivattomasti kukkulan huipulla linnan muurien sisällä. Olimme etukäteen ajatelleet kävelevämme alas, itse asiassa olisimme varmaan helpostikin vyöryneet niine mahoinemme aina linnakukkulan juurella olevaan hotelliin asti. Kello oli kuitenkin jo paljon, kun illallista lopettelimme. Ruokailimme peräti kokonaista 3,5 tuntia! Päätimme kävelyn sijasta pyytää henkilökuntaa tilaamaan meille taksin. Ja niin olimme muutamassa minuutissa takaisin hotellissamme. Mutta sitä ennen vielä taksin luo kävellessä Ljubljana by night -ihastelua linnan tornista.
Hieno kokemus uskomattoman upeassa ravintolassa. Lämmin kiitos teille rakkaat lapset porukoinenne, kun meidät Streleciin ohjasitte ja kustansitte. Onpahan taas, mitä muistella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti