Mannisen Hannun lohi ja Pätsyn parmesaaniperunat

Viikonlopun lohiruoan bongasin 4.2.2010 paikallislehdestämme Lapin Kansasta. Kyseessä oli pitkä artikkeli (kirjoittanut Marjatta Honkasalo) paikkakunnan ylpeydestä Hannu Mannisesta, joka suoraan artikkelia lainatakseni on ”Mestari keittiössäkin: Kotiruoka pitää Hannu Mannisen iskussa ladulla ja antaa mäessä siivet”. Huomioni kiinnitti kuva leveästi hymyilevästä Hannusta, joka ulkona pipo päässä esitteli herkullisen näköistä lohivatia. Annoksen alkuperäinen nimi on Chili-parmesaanilohi, jonka reseptin Hannu kuvatekstissä kertoo kehitelleensä ruokalehdestä löytyneestä ohjeesta.

Kuvan lohi näytti niin hyvältä, että pitihän sitä minunkin kokeilla. Hannu kertoi jutussa valmistavansa tämän lohiruoan lisäkkeeksi hyvää perunamuusia. Minä puolestani olen alusta asti valmistanut tätä siten, että koko ateria lisukkeineen valmistuu kerralla samalla uunipellillä. Ihan itse silloin ideoin, että jospa viipaloisin perunoita tuohon lohen ympärille, ja antaisin parmesaanin lennellä niidenkin päälle, niin saattaisi tulla aika hyvää. Vielä kun parsakaalit lisäisin loppumetreillä sekaan, niin siinäpä se olisi, hyvä ateria kokonaisuudessaan! Se oli yksi minun parhaita ideoitani, niin mahtavan makuista näistä kaikista tulee kylki kyljessä. Olen valmistanut tätä nyt yli kahdeksan vuoden ajan, ja aina se maistuu yhtä hyvälle. Meillä tämän lohen nimi on ollut aina 'Mannisen Hannun lohi'.

Tässä yllä resepti Hannun tapaan. Tuotapa ei ole tarvinnut muunnella, tosin tällä kertaa laitoin kaksi chiliä, koska lohi oli aika reilun kokoinen. Ja uunin lämpötilan säädin Hannun ohjeen asteista poiketen 200-asteeseen.

Parmesaaniperunat

Pese harjaten sopiva määrä perunoita ja viipaloi ne (kuorineen!) ohuiksi viipaleiksi.

Levitä perunaviipaleet uunipellille lohen ympärille.

Mausta perunat suolalla ja pippurilla.

Lorauta perunoille oliiviöljyä.

Raasta parmesaania perunoiden(kin) päälle.

Paista uunin keskitasolla, kunnes sekä lohi että perunat ovat kypsiä.

Parmesaanihuntu päällä menossa uuniin.

Paahdetut parsakaalin nuput

Huuhtele parsakaali ja irrottele nuput.

Laita nuput kulhoon, ja lorauta perään oliiviöljyä.

Mausta suolalla, pippurilla ja hunajalla.

Sekoita, ja laita samat mausteet vielä uudestaan sekoituksen kera.

Lisää nuput uunipellille viimeiseksi 15-20 minuutiksi.

Kun koko komeus on kypsää, ota pelti uunista ja tarkista suola. Lisää tarvittaessa viimeistelysuola pintaan. Tässä vaiheessa raastan aina vielä kerroksen parmesaania, kun entiset näyttävät hävinneen jonnekin. No, eiväthän ne kauas ole hävinneet, siellä ne ovat maussa mukana. Viimeistelyparmesaani on silti piste iin päälle. Näin helposti on valmistunut koko ateria, kaikki samalla kertaa. Itse asiassa tätä ruokaa voisi analysoida samoin sanoin, kuin tyttäreni kerran muinoin luonnehti erästä toista hyvää ruokaa ravintolassa syödessämme: ”Se on hyvän annoksen merkki, että kasvikset on luonteva osa annosta. Eikä niin, että tässä on ne kasvikset.” Näinhän se on.

Parmesaaniperunat ja paahdetut parsakaalit toimivat hyvin tässä ruoassa, mutta toimivat ne vallan mainiosti myös erillään. Teenkin niitä tosi usein myös muiden ruokien lisukkeeksi.

En malta olla kertomatta vielä sellaista yksityiskohtaa, että tämän ohjeen urheilijasankarin äiti oli aikoinaan minun liikunnanopettajani. Olen usein ajatellut, että en yhtään ihmettele, kuinka urheilullisesti (ja muutenkin) menestyviä heidän lapsistaan on tullut. En yleensä pitänyt koulun liikuntatunneista, koska ne olivat niin kilpailuhenkisiä. Kaikki suoritukset mitattiin, eikä se toiminut minun kohdallani innostavasti. Kunnes sitten yläasteella liikuntatunnit olivatkin ykskaks mukavia. Se johtui vain ja ainoastaan uskomattoman kannustavasta, reilusta ja omalla olemuksellaan hyvää esimerkkiä näyttävästä opettajasta. Hän sai entisen pakkopullan (liikuntatunnin) tuntumaan jopa mukavalta. No eihän minusta silti urheilijaa tullut, mutta tietynlaisesta liikunnasta pitävä kuitenkin. Patikointi on yksi mieluinen laji. Voi myös olla, että siihen olennaisesti liittyvällä evästauolla tunturin suojassa on jotakin merkitystä. Viime viikonloppunakin kävimme patikoimassa makkaranpaistoretkellä.

Ja jos ei minusta tullut urheilijaa, niin vandalisti nyt sitten ainakin. Laavulla oli vielä tallessa minun vuosina 2011 ja 2017 merkkaamat nimmarit. Muinakin vuosina olen siellä käynyt, mutta aina muulloin on tainnut olla muitakin samoilla tulilla, joten vandalismi on silloin jäänyt väliin. No en minä kyllä ainoa vandalisti ole ollut. Eli ”Pätsy was there”, mutta on siellä nimmaripaljouden perusteella ollut muitakin.

Palatakseni vielä tuohon ruokaan… Sitä oli niin reilusti, että meille jäi mukavat jämät vielä seuraavallekin päivälle. Ja taas oli enemmän aikaa ulkoiluun, kun ruokakin oli jo valmis.