Jouluna(kin) vähemmän on enemmän

 

Joulua kohti mennään tänäkin vuonna. Ajat ovat nyt sikäli erikoiset, että myös joulusta on tulossa kovin poikkeuksellinen. Oma joulunviettomme tulee poikkeamaan edellisistä siten, että tänä jouluaattona koko perhe ei kokoonnukaan saman pöydän ympärille. Mahdollista on myös se, että vietämme joulua vallan kaksistaan. Sen näkee sitten torstaina, miten maa makaa. Tämä lienee tilanne aika monessa kodissa. Terveys edellä mennään myös joulun suhteen.

Kerron seuraavaksi meidän viimevuotisesta joulupäivästämme, joka oli kaikilta osin ihana ja rauhaisa. Silloin meitä oli vain kolme henkilöä, kotiin jouluksi saapunut tyttäremme ja me kaksi vanhaa varista. Toki tuolloin oli takana huikean hauska ja monikansallinen maalaisjouluaaton vietto toisen tyttäremme perheen hevostilalla, ja rauhallinen joulupäivä oli senkin takia paikallaan. Mutta aivan yhtä lailla voisin nauttia myös kokonaan rauhallisesta joulun ajasta. Molempi parempi. Vuosi sitten joulupäivän kantava idea oli nauttia päivästä ilman aikatauluja.  Ruokapuolesta olimme sopineet, että syödään hyvin, mutta rauhallisesti. Myös tauot ruokalajien välissä olivat sallittuja, jopa toivottuja. Pöydän sisällön sovimme syntyvän niistä lajeista, jotka olivat paikalla olijoille kaikista tärkeimmät. Kukaan meistä ei halunnut sen seitsemää sorttia sitä sun tätä, vaan halusimme keskittyä ennemminkin laatuun kuin määrään. Kokemus oli ihana. Aloitimme nostamalla maljat joululle.

 

 

Minulle joulupöydän tärkeintä antia ovat mäti ja graavikalat. Mädin tarjosin smetanan ja punasipulin kera, ja graavilohen lisäksi pöytään valikoitui sinappi- ja valkosipulisilliä. Edellisenä päivänä meillä oli ollut hieman erilainen kalavalikoima tervamuikkuineen ja silakoineen. Kun ostaa ja laittaa pieniä määriä, ei tarvitse syödä kaikkina joulun päivinä samoja lajeja.

 

 

Keitetyt perunat kuuluvat kalapöytään siinä missä kalatkin. Peruna on oivallinen kumppani ja makuelämysten tasapainottaja näille kaikille.

 

 

Seuraavaksi nautimme hitaasti parista lihapuolen valikoidusta herkusta. Perunat saivat vielä jatkaa pöydässä, mutta nyt niiden seuraksi tuli muutama viipale joulukinkkua ja sille konjakkisinappia. Kannattaa muuten lämmittää kerrallaan vain se määrä kinkkua, kuin mitä sillä kertaa on tarkoitus syödä. Näin loppukinkku säilyy pidempään, kun se saa olla koko ajan jääkaapissa. Patee on graavikalojen ohella toinen minun kahdesta tärkeimmästä jouluherkusta, ja sitä pitää joka joulu olla pöydässä. Tällä kertaa pateen seurana oli sienisalaattia ja marinoitua punasipulia. Porkkanalaatikko astui tällä kertaa kehiin jo tässä kohti, edustaen kinkun ohella tämän kattauksen lämmintä osiota.

Poro kuuluu aina muodossa tai toisessa joulupöytäämme. Silloin kun väkeä on enemmän, löytyy poro yleensä toisesta alkuruokakattauksesta, eli heti kalojen jälkeen. Se voi olla kylmä- tai lämminsavuporoa, kumpaa vain, mutta mieluiten karpalohyytelön kera. Tuolloin kinkku laatikoineen ja sooseineen tulee tarjolle vasta viimeiseksi, kala- ja liha-alkupalojen jälkeen, toimien ns. pääruokana. Mutta nyt meitä oli vain me kolme, ja järjestys oli meidän näköisemme. Päätimme jopa pitää pienen lepotauon ennen aterian päätöslajia, joka oli poron ulkofileetä ja jouluista salaattia. Poronfileetä oli tarkoituksella maltillinen määrä, eli kaksi pihviä kolmeen osaan pätkittynä. Näin kukin sai kaksi palaa poronfileetä, joka oli juuri sopiva määrä tällaisen aterian päätteeksi.

 

 

Amarone ansaitsi paikan joulupöydässä.

 

Suosin joulupöydän salaatissa usein viinirypäleitä ja leipäjuustoa. Tällä kertaa ripottelin salaatin kruunuksi jäisiä karpaloita, joita olimme juuri edellisenä päivänä saaneet rasiallisen verran lahjaksi.

 

 

Varsinaista jälkiruokaa en valmistanut lainkaan, koska ateriassa oli jo riittävästi täyttävyyttä. Toisaalta kukaan meistä ei jaksa tuollaisen aterian päälle syödä esim. joulutorttuja, saati erilaisia kahvikakkuja. Niinpä meidän joulupöydästämme puuttuukin aina se kuuluisa ”sen seitsemän sortin kakkuvalikoima”. Samasta syystä meillä ei joulun alla leivotakaan kuin joulutorttuja glögin kaveriksi. Syömättä muut leivonnaiset meillä jäisivät. Toki pipareitakin olen yleensä leiponut, etenkin silloin kun lapset olivat lapsia. Siihen touhuun meillä olikin ihan omat rituaalit kynttilöineen ja joulumusiikkeineen. Oi niitä aikoja! Tänä vuonna mennään ostopipareilla. Mutta palatakseni tähän nimenomaiseen joulupäivän ateriaan, meille mieluisin jälkiruoka oli tällä kertaa pari konvehtia, kupilliset espressoa ja joulun kunniaksi tilkkanen hyvää konjakkia tai likööriä.

 

 

Miksi näitä menneitä muistelen? Siksi, että toivon tämän muistelun antavan hieman ideaa joulupöydän sisältöön nyt, kun toivottavasti kaikki kokoontuvat vain pienesti. Toivon tämän välittävän myös sitä ajatusta, kuinka jouluateria voi olla hyvä myös vähäisemmin ponnisteluin. Hyvin tämäntapainen jouluateria meille on tulossa tänäkin vuonna, missä sitä sitten nautimmekaan. Kaikkea tulee taas olemaan, muttei mitään liikaa. Keskitymme olennaiseen, ja nautimme joka suupalasta. Määrät pidetään sellaisina, että tapaninpäivänä ei tarvitse enää jouluruokia syödä. Ne menettävät hohtonsa liikaa nautittuina.

Toivotan teille kaikille oikein onnellista ja rauhaisaa joulun aikaa! Nautitaan joulun tunnelmasta, ollaan linjoilla läheistemme kanssa, ja pysytään terveinä!

 

 

PS.

Lisään tähän myös linkin kahden vuoden takaiseen joulunviettoomme Espanjassa. Sekin postaus kertoo siitä, kuinka hyvä joulumieli voi tulla myös täysin erilaisissa olosuhteissa, tuolla kertaa Espanjan auringon alla. Se erilaisuus oli toki omavalintaista, eikä koronan ohjaamaa, ja helppohan siellä on muutenkin viihtyä. Ehkäpä vielä jonakin päivänä sinnekin taas pääsemme, kunhan nyt maltamme olla varovaisia.