tiistai 12. marraskuuta 2019

Retropizza, josta tuli klassikko


Nyt on blogissa sellaista herkkua tarjolla, jota todellakin voi kutsua klassikoksi. Tämä herkku on ihan älyttömän maukas retropizza. Olen kehitellyt sen ollessani vielä nuori tytönhuitukka. Olin vasta saanut maistaa elämäni ensimmäistä pizzaa, jonka naapurin täti oli tehnyt pyöreään piirakkavuokaan. Se maistui jännältä, eksoottiseltakin. Ensimmäiset pizzakokeiluni teinkin tuon samaisen tädin ohjeen mukaisesti. Sitten ruokahalu kasvoi syödessä, ja lähdin kehittelemään tuotetta pellillisen kokoiseksi. Tulin siinä samalla lisäilleeksi aineksia, ja pohjaakin kehittelin, ja taas muuntelin muutaman kokeilun verran. Suurin piirtein tällaisena olen tätä retropizzaa sittemmin tehnyt, mitäpä sitä hyvää muuttamaan sellaisen keksittyään. Retropizzaa tilataan minulta edelleen epäsäännöllisen säännöllisesti, ja nyt isänpäivänä sitä viimein taas valmistin. Mies oli jo muutaman viikon ajan sitä vihjailevasti muistellut.




Pätsyn retropizza


Pizzapohja:


2,5 dl kädenlämpöistä (n. +37 C) maitoa
½ (eli 25 g) tuorehiivasta
1 tl suolaa
5 dl vehnäjauhoja
3 rkl sulatettua voita

Sekoita hiiva käsivispilällä lämpimään maitoon. Lisää suola. Sirottele vehnäjauhoja vähän kerrallaan nesteeseen. Vispaa vispilällä, kunnes jauhoja on niin paljon, että taikina alkaa tarttua vispilään. Nyt on aika siirtyä käsipeliin. Lisää loput jauhot kädellä sekoittaen, ja alusta taikinaa käsin muutaman minuutin verran. Lisää sulatettu voi. Vaivaa taikinaa vielä hetken verran. Tässä vaiheessa taikinan pitäisi vasta lisätyn voin avulla irrota helposti kädestä.  Ellei näin tapahdu, lisää vielä vähän jauhoja. Taikinasta ei ole kuitenkaan tarkoitus tehdä kovaa.






Peitä taikinakulho liinalla ja anna kohota ainakin puoli tuntia. Tällä kertaa kohotin taikinaa ennätyspitkään, peräti kahden tunnin verran.




Minua hiukan jännitti, miten pitkä nostatus vaikuttaa lopputulokseen. En tiedä kuvittelinko vain, mutta minusta pohja oli tällä kertaa aivan erityisen hyvä. Kauli kohonnut taikina tarvittaessa jauhoja apuna käyttäen leivinpaperille, suuren uunipellin pohjan kokoiselle alueelle. Siirrä paperi taikinoineen pellille. Tasoittele ja taputtele pellillä olevaa taikinaa vielä etenkin reunoista, jotta taikina peittää varmasti koko pellin pohja-alan reunoja myöten.

Pizzan täytteet:


1 tlk (400 g) Mutti pizzakastiketta
500-600 g jauhelihaa
voita paistamiseen
suolaa
mustapippuria
jauhelihamaustetta
paprikajauhetta
1 suuri sipuli
5 valkosipulin kynttä
200 g (1 rasia) herkkusieniä
300 g palvikinkkua (palana)
1 paprika (tässä keltainen)
4-5 tomaattia
400 g pizzajuustoraastetta
pizzamaustetta
ketsuppia
rucolaa


Paista jauheliha voissa. Lisää silputut sipulit paiston alkuvaiheessa, ja valkosipulisilppu puolestaan paiston loppuvaiheessa. Mausta hyvin. Mausteiden määrää en kylläkään mitannut, kun sirottelen niitä aina fiiliksellä, välillä maistellen. Maistele sinäkin. Jauhelihan pitää maistua maukkaalta, suolaa myöten. Muista kuitenkin, että myös kinkusta tulee suolaa.
 
Viipaloi (tarvittaessa puhtaaksi harjatut) herkkusienet. Paista viipaleet kauniin värisiksi pienessä määrässä voita. Mausta kevyesti suolalla ja pippurilla. Maistaminen on tässäkin kaiken a ja o.




Pese tomaatit, ja ota niistä kannat pois. Minä kaiverran aina terävällä puukolla kannat irti, ja leikkaan sitten sahalaitaisella puukolla tomaatit viipaleiksi.




Kuutioi palvikinkku (tai maalaiskinkku) reiluiksi suikaleiksi. Ohuen ohuita valmiita siivuja en tähän pizzaan käyttäisi, vaan haluan jokaisen kinkkupalankin maistuvan kunnolla, sekä antavan omalta osaltaan rakennetta. Pese ja kuutioi paprika.




Nyt on valmistelut tehty, ja päästään täyttämään pizzapohjaa. Aloita levittämällä huolellisesti pizzakastike, ihan reunoja myöten, ja pyöräytä sen päälle myllystä hieman pippuria. (Ennen kuin ”löysin” tämän pizzakastikkeen, kokeilin eri viritelmiä, jopa pelkkää ketsuppia. Ei sekään ollut hullumpaa.) Pizzamaustetta ripottelen useammassa vaiheessa pizzan täyttöä, toki kohtuullisesti kerrallaan. Tapanani on ripotella sitä jo taikinalle levitetyn kastikkeenkin päälle.




Levitä seuraavaksi puolet juustoraasteesta ja sen päälle jauhelihaseos. Lisää tässä vaiheessa toinen kevyt kerros pizzamaustetta.




Lisää sienet, kinkut ja paprikat tasaisesti koko pizzan päälle.




Levitä tomaattiviipaleet riveihin, nekin koko pizzan alueelle. Ripottele taas kevyt kerros pizzamaustetta.




Lisää seuraavaksi loput juustoraasteet tasaisesti reunoja myöten. Tässä pizzassa pitää kaikkia täytteitä olla reunoja myöten, toisin kuin pizzeria-tyyppisissä pizzoissa.




Ja sitten vielä loppusilaus, mille ei ole kerrassaan mitään järkevää selitystä. Jostakin syystä kuitenkin vetäisen aina ketsupilla ristikon pizzan pintaan. Ehkä se on vain huono tapa muiden huonojen tapojeni joukossa.




Sitten koko komeus 225-235 C-asteiseen uuniin n. 35 minuutiksi. Näin suuri määrä täytteitä vaatii siis tavanomaista pidemmän paistoajan. Tarkkaile toki pizzan pintaa paiston aikana. Tarkista myös pohjan kypsyys otettuasi pizzan uunista. Se tapahtuu kohottamalla pizzaa reunasta lastalla. Jos pohja kohoaa tasaisesti, on se kypsää.




Peltipizza on siitä kiva, että kukin voi leikata pizzasta juuri sen kokoisen palan, kuin hyvältä tuntuu. Laita tarjolle myös rucolaa, jota kukin voi ripotella oman pizzapalansa päälle.




En edes muista, milloin viimeksi olen tätä retropizzaa valmistanut. Olihan siis jo aikakin tehdä sitä. Ihanaa, ihanaa, ja vielä kerran, ihanaa.




Tämä pizza painii ihan omassa sarjassaan. Niin tekevät myös ne parhaimmillaan ohutpohjaiset ja ihanan rapeat pizzat, joista saamme nauttia parhaimmissa pizzapaikoissa. Täällä Rovaniemellä oli aikoinaan legendaarinen Il Bel Giovanni -pizzeria, jossa nuo ohuet pizzat olivat niin hyviä, että niitä yhä vieläkin moni paikallinen muistelee.  Pizzapohja oli aivan täydellinen, ja täytteet myös. Ja tämä ei ole mikään ”aika kultaa muistot” -tapaus. Ne olivat oikeasti aivan verrattomia. Muistamme niitä edelleenkin kaiholla, vaikka Il Bel Giovannin kulta-aika taisi olla jo joskus 80-luvulla. Oi niitä aikoja! Siispä toista tuon vuosikymmenen huippua voimme enää vain muistella, mutta tästä kotitekoisesta klassikosta pääsemme onneksi vielä nykyäänkin nauttimaan. Ja siksihän se onkin klassikko.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti