tiistai 16. heinäkuuta 2019

Sikahyvä carbonara-tyyppinen pasta


Tein viime viikonloppuna pastaa, jota kotona spagetti carbonaraksi puhuttelemme. Jos tarkkoja ollaan, niin kovin vähän tällä pastalla on tekemistä aidon ja alkuperäisen carbonaran kanssa. Ainoat todelliset yhtäläisyydet ovat spagetti, mustapippuri ja kananmunat. Alkuperäisohjeeseen ei vastoin yleistä luuloa kuulu edes pekoni, vaan guanciale, joka on sian poskesta valmistettua suolattua lihaa. Juustokin on minulla tässä väärä, pecorinoahan sen pitäisi olla, ja kerma, saati sipuli saattavat jopa kauhistuttaa alkuperäisen carbonaran nimeen vannovia. Kotikeittiössä on kuitenkin lupa nimittää ruokia ihan millä nimellä vain kukin haluaa, ja tällä lailla omin luvin nimettynä on tämä pasta minun sikahyvä carbonarani.




Pätsyn sikahyvä carbonara

4:lle kohtuulliset annokset

350 g spagettia
(hyvin suolattua keitinvettä)
1 pkt (150 g) pekonia
2 valkosipulinkynttä
2 kesäsipulia varsineen (tai 1 sipuli)
2 kananmunaa
2 dl kuohukermaa
2 dl raastettua parmesaania
mustapippuria
suolaa




Keitä spagetti suolatussa vedessä. Valuta, ja säästä kupillinen keitinvettä myöhempää tarvetta varten.

Erottele pekonit toisistaan ja suikaloi ne. Silppua sipulit. Säästä osa sipulinvarsisilpusta heitettäväksi ruoan sekaan ihan loppuvaiheessa (ei ole millään muotoa pakollista, voi jättää ilmankin). Paista pekonit omassa rasvassaan rapeiksi ja kypsiksi ja lisää paiston loppupuolella sipulit. Kuullottele, mutta älä anna sipuleiden palaa.




Riko kananmunat kulhoon. Sekoita kerma ja parmesaani munien joukkoon ja pyöräytä sekaan muutama kierros pippuri- ja suolamyllystä.

Yhdistä pasta ja pekoniseos sekä loput sipulinvarsisilput. Lisää kupillinen keitinvettä pikkuhiljaa, koko ajan sekoittaen (sekoitus käy kätevästi vaikkapa kahdella pitkällä puuhaarukalla pastaa ylös nostellen). Lisää muna-kerma-parmesaani -seos kuuman pastan joukkoon, ja sekoita nopeasti kaikki kunnolla sekaisin. Ota pois levyltä, ettei tule munakokkelia. Maista maku, lisää tarvittaessa suolaa.




Tarjoile pasta heti ja raasta vielä pinnallekin parmesaania, jos siltä tuntuu. Pienet pippurit joka tapauksessa vielä annoksellekin pyöräyttäisin.




Aitoa tai ei, erinomaisen hyvää tämä taas joka tapauksessa oli. Voisin jopa sanoa, että liian hyvää. Toisaalta muistan joskus lukeneeni jonkun viisaan savolaisen mietelauseen, joka meni jotenkin näin: ”Liian paljon hyvvee on ihanoo”. Ihanoo tämä juurikin oli.


2 kommenttia:

  1. Tämä(kin) on ruoka joka on itsellä vielä kokonaan maistamatta. Mutta tämä sun ohje näytti kyllä niin herkulliselta, että josko tätä joku päivä testaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanne! Hyvää tuo kyllä onkin 👍 Pasta nappaa ihanasti maut pintaansa, ilman että lilluu missään soosissa. Haarukan ympärille pyörittäminenkin onnistuu hyvin, kun pastan pinta on tällä lailla tehtynä sopivan tahmea 😋👌

      Poista