Aurinkoista inkiväärikanaa ja riisiä

Kesäloma osa 1 on nyt takanapäin, mutta muistelen sitä nyt täällä blogissa vielä tämän yhden jutun verran. Kyseessä on reissun viimeinen kotiruoka, jolloin ateriaa varten ostin ainoastaan muhkeaakin muhkeammat pollot (kanat). Kaikki muut tykötarpeet löytyivät kaapeista, ja tarkoitus olikin tuhota niitä pois. Siitä tämä resepti sitten syntyi, lennosta inspiroiden, jäljellä olevia raaka-aineita settiin mukaan upottaen. Ohje muotoutui mutu-tuntumalla sitä mukaa, kun homma eteni.

Itse asiassa koko idea lähti liikkeelle inkivääristä. Tai tarkemmin raastinvadista, jonka olin loman alussa ostanut ferialta, jossa oli ruokaa, juomia ja esiintyjiä ympäri maailmaa. Kaiken sen ruokapaljouden keskellä oli koju, missä myytiin käsintehtyä hyötykeramiikkaa. Myyjä demosi, kuinka kätevästi tällä lautasella voi raastaa niin inkiväärin, valkosipulin kuin sitruunankuorenkin. No pitihän minunkin pari tuollaista kaunista ihmelautasta ostaa. Mikä parasta, lautaset tuntuvat myös toimivan.

Inkivääri-tomaattikanaa

(2:lle)

1 suuri paprika

oliiviöljyä

2 kanan kokonaista fileetä (tässä myös sisäfileet)

suolaa

mustapippuria

pollomaustetta (kanamaustetta)

2 valkosipulinkynttä

palanen inkivääriä

paprikajauhetta (sekä dulcea että picantea)

2 rkl vähäsuolaista soijaa

1 tlk (400 g) tomaattimurskaa

½ prk punaista pestoa (sis. punaista chiliä ja ricottaa)

suolaa

pippuria

maissia (nämä maissinjyvät pienestä tölkistä)

persiljaa valmiin ruoan pinnalle

Huuhtelin paprikan ja irrotin sen sisältä siemenet ja valkeat osat. Leikkasin paprikan epämuotoisiksi paloiksi, ja levitin ne voidellun uunivuoan pohjalle.

Nostettuani muhkeat kanafileet huoneenlämpöön, totesi mies, että ostit sitten paholaisen kanaa. Olin ihmeissäni, eihän Espanjassa myydä juurikaan valmismarinoituja kanoja. Luulin, että olin vahingossa ostanut jonkun makeantuliseksi marinoidun kanapaketin. No ei, tarkemmin pakettia katsottuani ymmärsin vitsin. Nämä kanat painoivat yhteensä tasan 666 g. Heko, heko! Että sellaista paholaisen kanaa, kuinkas sattuikin tuo paholaisen lukema pakettiin. No pirun hyviä niistä kyllä tulikin, liekö sattumaa vai kohtalon sanelema juttu.

Maustoin fileet ja paistoin niille pienet pintavärit pannulla. Laitoin fileet uunivuokaan paprikakuutioiden päälle.

Kuorin ja silppusin valkosipulinkynnet. Kuorin inkivääriä muutaman sentin matkalta, ja raastoin siitä ehkä 2-3 senttiä. Wau, olipas hauska vekotin.

Kuullotin valkosipulia ja inkivääriä pienessä määrässä öljyä. Lisäsin myös paprikajauhetta, makeaa ja tulista. Makeaa laitoin ehkä 1 tl verran, mutta tämä tulinen paprikajauhe on niin tulista, että sitä kannattaa laittaa vain veitsenkärjellinen. Tulinen paprika ei ole mitenkään välttämätöntä, tuleehan jo inkivääristä ja valkosipulista ihanan voimakkaat aromit.

Seuraavaksi lisäsin kastikkeeseen soijaa ja tomaattimurskan sekä pestopurkin lopun. Se oli jäänyt jäljelle tämän linkin postauksen jälkimmäisestä pastasta. Kiehuttelin kastiketta muutaman minuutin, ja sitten oli hyvä tarkistaa suola ja pippuri. Kun maku oli kohdillaan, kaadoin kastikkeen vuokaan kanojen päälle. Nostelin kanoja hieman, että kastike levisi tasaisesti myös kanojen alle.

Kanat kastikkeineen kypsyivät 210 C –asteisessa uunissa n. 1 tunnin ajan. Paiston puolivälissä valelin kanan pintaa vuoassa olevalla kastikkeella. Samalla vioin hieman ruoan ulkonäköä, se oli hiukan tylsä. Siitä selvästikin puuttui vielä jotain. Pikainen kaappien kaivelu tuotti tuloksen, ja löysin sieltä vielä pienen tölkillisen kypsiä maissinjyviä. Ne olivat juuri sopiva, hiukkasen makeahko lisä tähän vuokaan, ja samalla ne tekivät koko ateriasta aurinkoisen näköisen.

Viimeistelin ruoan persiljasilpulla. Tarjoilin tämän aromikkaan kanaruoan keitetyn riisin kanssa. Kaapista löytyi itämaistyyppistä riisiä, joka sopi tähän yhteyteen oikein hyvin. Minun piti kuutioida viimeinen jäljellä oleva kurkku lisukkeeksi, mutta unohdin.

Tätä postausta kirjoittaessani palasi mieleen mennyt loma, ja sen mukavat uikkaripäivien lounaat omalla patiolla. Siinä markiisin antamassa varjossa, mutta silti lämpimässä oli ihanaa ruokailla ja samalla seurustella. Juttujen taso ei kyllä ollut huima. Puujalkavitsejä toinen toisensa perään, tai muuta yhtä älykästä, tai sitten vain hyvää hiljaisuutta. Muistan lomalta heti yhden puujalkavitsin, jossa minä pääsin olemaan nokkela. Mies kysyi puhelin kädessään, että miksi täällä lomalla on akku tyhjä koko ajan? Vastasin, että siksi koska täällä lomalla ladataan akkuja. Ehhehe, ehhehe.