Kookoksinen kukkakaalikeitto

 

Tämän keiton valmistus lähti siitä, kun huomasin edelliselle viikolle varaamani kukkakaalin olevan yhä käyttämättä.  Sain inspiraation tehdä siitä keittoa. Valikoin kaapeista muutamia raaka-aineita, joiden arvelin olevan yhteensopivia kukkakaalin kanssa. Maustaminen tapahtui maistelun varassa, ja lopputulokseen olin niin tyytyväinen, että kirjasin heti tuoreeltaan ainesosat muistiin.

 

 

Kookoksinen kukkakaalikeitto

3-4:lle

 

2 rkl oliiviöljyä

1 sipuli

2 valkosipulinkynttä

1 kukkakaali

8 dl vettä

1,5-2 kasvisfondinappia

2,5 dl kookoskermaa

mustapippuria

¼ kahvilusikallista chilihiutaleita

 

Koristeeksi:

basilikaa (tai muita yrttejä)

chili-valkosipuliöljyä (tai muuta hyvää öljyä)

 

Kuori ja silppua sipulit. Huuhtele ja pilko kukkakaali. Kuumenna öljy pannussa, ja kuullota siinä sipulit. Lisää kukkakaalit ja anna pannun olla tulilla muutaman minuutin verran, aineksia samalla kevyesti sekoitellen.

Kaada kukkakaali-sipuliseos sellaiseen kattilaan, joka kestää myös sauvalla soseuttamisen. Lisää vesi ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää kasvisfondia ensin yksi napillinen, ja myöhemmin tarvittaessa lisää. Fondien suolapitoisuudet vaihtelevat, joten oma suu kertoo sopivan annostuksen. Muista siis maistella! Anna kiehua, kunnes kukkakaali on pehmeää. En ottanut aikaa, mutta 15 minuuttia ei varmaan ole kovin kaukana totuudesta.

Soseuta sauvasekoittimella (tai yleiskoneella) tasaiseksi ja lisää kookoskerma. Rouhi sekaan mustapippuria myllystä, maistellen pippurinkin määrä selviää. Lisää chilihiutaleet ja kuumenna keitto kiehuvaksi. Tarkista vielä maku, ja lisää tarvittaessa fondia, tai suolaa, tai muista mausteita.

Kun keiton maku on kaikin puolin kohdillaan, on keitto valmis. Annostelin keiton lautasille, ja vaikka tiesin keiton maistuvan ihanalta, ei näkymä lautasella hivellyt silmääni. Annos näytti kovasti kalpealta.

 

 

Koska pidän tärkeänä myös ruoan ulkonäköä (ensin syödään aina silmillä!), oli annokselle tehtävä jotain. Pikainen kaappien kaivelu, ja heureka (!), löysin tuoretta basilikaa. Silppusin siitä keon annoksen päälle.

 

 

Much better! Mutta jotain vielä puuttui. Vilkaisu öljyhyllyyn, ja aioin ottaa sieltä tryffeliöljyä, mutta käteeni tarttuikin valkosipuli-chili-oliiviöljypullo. Kohtalon sanelema juttu, päättelin.  Aioin varovasti tiputella siitä muutaman tipan keiton pinnalle, mutta hupsista sentään, siitä lorahti suht iso läntti. Ei näyttänyt vieläkään kauniilta. Kokeilin vielä viimeistä oljenkortta, ja vetäisin taiteilijan elkein pikkulusikan päällä öljyläntistä taivutetun pyrstön. Sen tehtyäni oli keittoa kiva katsella.

 

 

No hyväähän se keitto olisi ilman tuota ”pyrstötähteäkin” ollut, mutta mihinpä sitä tavoistaan pääsee. Minulle ruoka maistuu vieläpä paremmalta, kun se myös näyttää hyvältä ja kauniilta. Mieheni on joskus sanonut, että ruoan valmistaminen on minun tapani tehdä taidetta. Olkoon kokkailu siis minun "taiteenlajini". Edesmennyt äitini oli oikeasti hyvin taiteellinen, hän mm. maalasi kauniita tauluja. Josko sitten olen häneltä perinyt sen verran esteettistä silmää ja taiteellisuutta, että saan soppa-annoksen aseteltua silmääni miellyttävällä tavalla 😉