Tämänkertaisen postauksen myötä palaan jo viikko sitten päättyneen loman tunnelmiin. Tämän tarinan ajankohtana on kaksiviikkoisen golflomamme puoliväli, joka oli lauantai. Tuo päivä oli helteinen ja takana oli juuri päättynyt huisin hauska pelikierros ystävien kanssa. Olen aika kunnianhimoton golfaaja, minulle siinä lajissa tärkeintä onkin ulkoilu ja liikunta, parhaimmillaan tutussa kivassa porukassa. En ihan heti keksi, kuinka muuten tulisin lähteneeksi noin neljäksi tunniksi ulos kävelemään ja tekemän siinä samalla erinäisiä huiskimisia ja kyykistelyitä jne. Mukavan kierroksen jälkeen oli ihanaa ruokailla lämpimällä terassillamme, vielä oli kesääkin jäljellä.
Tuona lauantaina oli tunnelma muutenkin erityisen rento. Tänä vuonna jouduimme olosuhteiden pakosta ottamaan työt ihan konkreettisesti mukaamme, niinpä meidän ja golfbägien lisäksi kohteeseen matkasi myös erityinen valikoima toimistokoneita ja -välineitä. Edeltävän viikon olimme tehneet töitä päivittäin aina ennen ja/tai jälkeen golfkierroksen, mutta tuossa kohti oli kyseessä viikonloppu. Saatoimme keskittyä vain golfaamaan ja nauttimaan elämästä. Siinä oli tarpeeksi hyvä syy korkata lomalle mukaan ottamamme samppanjapullo, ja avata toiseksi viimeinen Pata Negra -kinkkupaketti, joita helmikuussa toimme Espanjasta mukanamme. Emmepä silloin arvanneet, että seuraavat pari Espanjan matkaa tulevat perutuiksi. Nähtäväksi jää, milloin sinne taas pääsemme. Siihen saattaa mennä vielä aikaa. Tulemmekin säästelemään sitä viimeistä kinkkupakkaa johonkin vastaavaan erityishetkeen aina niin kauan, kuin vain pakkauksen päiväykset sallivat.
Pekoni-sienipasta
4-5:lle
400 g pastaa (tässä farfallea)
hyvin suolattua keitinvettä
1 pkt (150 g) pekonia
3 valkosipulinkynttä
1 pienehkö sipulinippu varsineen
300 g sieniä (tässä säilöttyjä kantarelleja ja herkkusieniä)
4 dl kuohukermaa
kanafondia max. 1 annoskuutio (lisäile pikkuhiljaa, maistellen)
mustapippuria
persiljaa
parmesaania
Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Ennen kuin valutat pastan, ota talteen kupillinen keitinvettä. Tuolla keitinvedellä voit ihan lopussa säädellä pastan koostumusta. Se tarvittaessa ”sitoo” muut maut paremmin pastaan kiinni.
Pilko pekonit ja laita ne kylmään kastikekasariin. Laita levy päälle, ja paista pekonit liki kypsäksi. Lisää silputut sipulit sekä puhdistetut ja pilkotut (jos tuoreita) tai valutetut (jos säilöttyjä) sienet ja jatka paistamista, kunnes sipulit ovat pehmenneet ja sienet kevyesti paistuneet.
Lisää kerma ja fondia, jos tarpeen. Pekoni on suolaista, mutta sienet ovat hyviä imemään makuja, joten todennäköisesti sitä fondiakin tarvitaan ainakin puolikkaan napin verran. Maistellen sen määrä selviää. Mausta mustapippurilla. Anna kastikkeen porista, kunnes pasta on al denteä (= sopivasti kypsää) ja kastike valmista.
Sekoita valutettu pasta kastikkeen joukkoon. Lisää tarvittaessa hieman keitinvettä. Viimeistele annokset persiljalla ja raastetulla parmesaanilla.
Paistoin pastalle kaveriksi patongin, sellaisen kaupan esipaistetun. Olin ottanut mukaani myös herkkukaupasta ostetun purkillisen tapenadea. Nyt oli juuri oikea aika avata sekin käyttöön.
Tämä pasta-ateria sopi tuohon päivään kuin nenä päähän. Hyvää mieltä riitti sen myötä vielä jälkipeleillekin. Tein pastaa tarkoituksella tällaisen reilun satsin. Näin meillä oli seuraavan päivän pelin jälkeen jo valmis ruoka loma-asunnon jääkaapissa odottamassa mikroon pääsyä. Sekin tuntui luxukselta.
Mieheni innostui muutama vuosi sitten golfista ja olen tähän mennessä hieman pilkallisestikin kommentoinut hänen harrastustaan, "muka urheilua". Lupasin hänelle kuitenkin, että jos hän joskus on menossa yksin pelaamaan kierrosta, lähden hänen seurakseen kävelemään kierroksen läpi. Ja ei vitsit, se TODELLAKIN oli urheilua, kun hikihatussa painettiin väylältä toiselle ja kilometrejä kierroksen aikana kertyi melkeinpä se 10km. Ja mitä enemmän pääsin lajiin sisälle ja ymmärsin mitä siinä tapahtuu, niin sitä innostavammaksi koin lajin seuraamisen vierestä. Olen kuitenkin luvannut miehelleni että en golfia ala itse harrastaan, koska kalastus on se meidän juttu ja hän saa pitää golfauksen omanaan, mutta kyllä mielellään lähden toisenkin kierroksen hänen mukanaan kävelemään! :) Niin ne mielipiteet asioista muuttuu.
VastaaPoistaJuuri noin käy monelle, minullekin kävi niin. Muistan vielä, kuinka mieheni alettua golfaamaan vannoin, että "tuon tyhmempää lajia ei ole olemassakaan, minä en kyllä ikinä ala golfaamaan". Vannomatta paras. Minäkin lähdin kerran kentälle mukaan kävelemäään, ja yllätyin. Hyvä kun perässä pysyin! Sitä ennen olin ajatellut, että siellä sitä palloa ulkoilutetaan ja rauhallisesti kävellään. Vielä mitä. Siellähän mennään eikä meinata. Hermojen hallintaa ja keskittymiskykyäkin tuo laji opettaa, ainakin jos tulosta meinaa tehdä. Mutta mutta, kuten sanottu, otan lajin lähinnä ilon kautta, toki kanssapelaajille lyöntirauhan antaen. Muutoin saatan kyllä ystävien kesken pelatessa vaikka pistää välillä lauluksi ja tanssiksikin, kuin myös nauraa käkättää, ainakin omille lyönneilleni :) Ei se peli ole niin vakavaa, että sinne pitäisi lähteä ryppyotsaisena pelaamaan. Etenkin kun leipä ei ole siitä kiinni. Ja aika kaitainen leipä se olisikin, jos näin olisi :) Toki pelisilmää pitää olla, missä seurassa mitäkin voi tehdä, ja oudossa seurassa yritänkin kovasti käyttäytyä ;)
Poista