Mainio salaatti ja kastike vaikkapa grilliruoan kylkeen

Tänä kesänä olemme vasta aloittamassa grillikautta. Sää on ollut sellainen, että seisoskelu grillin äärellä ei ole vielä houkuttanut. Viime viikonloppunakin meidän piti grillata possun fileetä ja broccolineja, mutta valmistin possun kuitenkin uunissa. Niin oli sillä kertaa mukavampaa. (Broccolinit unohtuivat kylmäkaappiin. Niistä lisää myöhemmin.) Ateria tuntui kuitenkin kesäiseltä, olihan pöydässä ensimmäiset uudet siiklit sekä salaatti, joka on yksi meidän kestosuosikkeja grilliruoan kylkeen. Kyseessä on melonisalaatti fetalla. Siinä on sekä ihanaa hedelmäisyyttä, että täydellistä suolaisuutta. Makuhermoja hivelevä salaatinkastike viimeistelee nautinnon.

Olen tosiaankin tehnyt tätä salaattia monet, monet kerrat. Salaattilaji vaihtelee tilanteen mukaan, samoin fetan muoto. Fiiliksen mukaan joko murennan tai kuutioin fetan.  Tällä kertaa murensin sen, mutta tästä linkistä pääset viime kesänä kirjoittamaani postaukseen, jossa tämä sama salaatti on hieman eri muodossa. Se postaus kannattaa käydä lukemassa myös siitä syystä, että kerron siinä aivan mielettömän ihanasta tryffeli-kukkakaalista. Siinäpä sitä vasta nannaa olikin. Maistuisi ehkä sinullekin.

Feta-melonisalaatti

1 pss jääsalaattia

1 ruukku villirucolaa

1 minivesimeloni

1 pkt fetaa

Huuhtele ja linkoa salaatti ja rucola. Kuutioi meloni ja feta. Sekoita aineet keskenään.

Melonisalaatille täydellisesti natsaava salaatinkastike:

0,75 dl oliiviöljyä

½ dl sweet chiliä

½-1 punainen chili (siemenet poistettuna ja chili silputtuna)

½ limen mehu

hyppysellinen suolaa ja pippuria

Sekoita vispilällä kaikki ainesosat hyvin sekaisin.

Tässäpä on sellainen kombo, että pois alta. Raikas salaatti, joka käy lisukkeeksi niin lihalle kuin kalalle. Lisäksi sopivasti kärkeä sisältävä salaatinkastike, joka sopii ilman salaattiakin grilliherkkujen lisukkeeksi. Ihan täydellistä se oli myös tämän linkin mango-avokado-fetasalaatin kanssa, siinäkin salaatissa oli mukavasti hedelmäisyyttä mukana.

Tällä kertaa meillä oli pääruokana possun sisäfileetä. Filee oli valmiiksi marinoitu, pehmeä pippuri. Otin fileen huoneenlämpöön vajaata tuntia ennen, kuin aloin sitä valmistaa. Poistin kalvot ja paistoin pannulla fileen pinnat kiinni. Asetin paistomittarin ja säädin sen 70 asteeseen, ja sitten filee 175-asteiseen uuniin n. 45 minuutiksi. Käärin fileen vadin päälle folioon n. 20 minuutiksi. Siinä kohti mies tuli avuksi ja leikkasi lihan viipaleiksi (perinteisesti hänen tehtävä), ja asetteli viipaleet takaisin foliokääröön sinne valuneiden ”mehujen” päälle. Uuni oli jo sammutettu, mutta laitoin vadilla olevan käärön muutamaksi minuutiksi takaisin uuniin, kunnes oli aika laittaa lihat pöytään.

Aterian täydensi kesän ensimmäiset keitetyt siiklit, joita jo hieman alkupaloinakin graavikalan kanssa maisteltiin. Minä keitän uudet perunat aina omalla tavallani, laitan pestyt perunat saman tien kylmään veteen (ei tosiaankaan tarvitse olla kiehuvaa vettä, vaikka voihan potut sitenkin keittää). Levy päälle, ja kun alkaa kiehua, on syytä ottaa aika. Keitän näitä pienehköjä (pyydän aina pieniä, koska ne ovat parhaita) perunoita tasan 10 minuuttia siitä hetkestä, kun vesi kiehuu kunnolla. Veden maustan merisuolalla. Kun perunat ovat testatusti sopivan napakan kypsiä, tulee tärkeä osa. Kaadan veden pois, ja laitan kattilan takaisin levyn jälkilämmölle ja heitän perunoiden sekaan voinokareen. Kansi kiinni ja hieman heiluttelua, jotta kaikki potut saavat ihanan voipinnoitteen. Jos sattuu olemaan tilliä, tai kesäsipulin varsia, heitän sekaan molempia tai jompaakumpaa. Perunat voi keittää jo hyvissä ajoin, ne pysyvät lämpiminä kannen alla jälkilämmöllä. Ja jos mahdollista, niiden maku on entistäkin parempi, jos ovat saaneet levätä rauhassa kattilassa.

Jälkiruoaksi popsittiin kesän ensimmäiset kotimaiset mansikat. Laitoin mansikat tarjolle kimppakulhoon, josta kotoisasti keihästimme pikkuhaarukalla omia makupaloja.

Nyt sääennuste näyttää jo kunnolla lämpenevää, tiedä vaikka ensi viikonloppuna päästäisiin jo nauttimaan grilliterassin antimista. Tosin ukkonenkin siellä jo uhkaa, joten eipäs nuolaista ennen kuin tipahtaa.