Ravintola Penélope, oli hauska tutustua

Muutama viikko sitten käväisimme Helsingissä pienellä työporukalla, ja aikataulustamme löytyi juuri ja juuri sen verran rakoa, että ehdimme käydä tutustumassa Ravintola Penélopeen (Mikonkatu 9). Onneksi Penélope avaa ovensa sen verran aikaisin, että mekin ehdimme rauhassa nauttia Penélopen antimista, ennen kuin oli kiidettävä kohti lentoasemaa ja Rovaniemeä.  Mutta eipäs vielä kiidetä minnekään, nautitaan ensin hyvästä ruoasta.

Astuessamme ravintolaan sisään kohtasi meitä lupaava näky. Olen tottunut näkemään sen Espanjassa likipitäen kaikissa paikallisissa ravintoloissa, mutta ensimmäistä kertaa näin sen ihan täällä koti-Suomessakin. Paraatipaikalla oli siis kunnon kinkku, Iberico Bellota. Vielä kun osaisivat leikata sitä, näin toivoin. No kyllä oli selvästikin oppitunnit käyty.

Penélopen ruokalista oli kiinnostava. Siinä oli muutaman Espanjasta tutun ruoan nimi, mutta arvasin heti, että Penélopen annokset ovat ehkä kuitenkin jotain muuta, kuin miten olen tottunut ne Espanjassa näkemään ja nauttimaan. Hyvä niin. Odotin mielenkiinnolla, kuinka keittiössä oli inspiroiduttu noista minulle niin rakkaista ruokalajeista. Itse asiassa listalta tuli mieleeni makumuistoja useammaltakin eri matkalta, eri maista. Minua kiinnosti monikin annos, nyt tarvittiin siis neuvoa-antava Daiquiri.

Päätimme käynnistää aterian perinteisesti kinkulla, eikä millä tahansa kinkulla, vaan sillä Iberico Bellotalla, joka vangitsi katseet heti sisään tultuamme. Nyt kyllä jännitti, maistuuko kinkku yhtä hyvältä kuin Espanjassa. Seurasin silmä tarkkana kinkun leikkausta, tuleeko tarpeeksi ohuita viipaleita. Kyllä! Homma hallussa. Makukin oli yhtä hyvä kuin Espanjassa, mikä on harvinaista Suomessa. Annoskoko oli toki ihan jotain muuta kuin mihin olemme Espanjassa tottuneet. Ison kinkkuvadin tilalta saimme eteemme pienen lautasellisen kinkkua. Toisaalta ymmärrän sen oikein hyvin Suomen hintatason tietäen.  Niinpä makustelimme sitäkin hartaammin noita suussa sulavia kinkkuviipaleita.

Seuraavaksi saimme eteemme ruokalistan ’small’-osiosta pari lohicevicheä, jotka oli kätketty pienten tippaleipien alle. Siinä oli ehkä kuvaannollisesti hieman tapasmeininkiä, tippaleivän toimiessa tapaksena, eli kipon päällisenä. Toisaalta tästä jäi nyt väliin se osuus, missä ”syödään silmillä” lohicevicheä. Lohta ei kipon muodosta johtuen paljon näkynyt. Mursimme tippaleivän cevichen sekaan ja haarukoimme sieltä kipon pohjalta palasia suuhumme.

Gambas Pil Piliä odotin todella mielenkiinnolla, onhan Espanjan Andalusiassa tarjottava Pil Pil yksi suurimmista ruokarakkauksistani. Tällä kertaa annoksessa olikin vain yksi jättirapu, onneksi kookas sellainen. Jännästi oli oikea makumaailma tavoitettu, siitä hyvät pisteet. Särpimet olivat myös kohdillaan, aioli ja paahdettu leipä. Jättirapua oli kiva dipata aiolissa ja leivästä murretut palat maistuivat taivaalliselta liemessä uituaan.

Hiiligrillissä grillattu nieriä-yakitori oli hauska muunnos kanavartaasta, jota yleisimmin saa eteensä, jos yakitorin tilaa. Nyt siis kalaversio, mikä oli tietysti tässä ruokalajissa se juju.

Seuraavaksi olimme tilanneet ’medium’-osastolta jaettavaksi ajatellun annoksen nimeltä Roasted Tomato Salad, Burrata & Grilled Tomato Water. Tarjoilijan tuodessa annoksen pöytään, yritimme ensin käännyttää sen pois. Se näytti niin pieneltä, että luulimme tarjoilijan tuoneen vahingossa jonkin ’small’-kategorian annoksen. No, me olimme väärässä, tarjoilija toi juuri oikean annoksen. Ehkä ymmärsimme väärin nuo ruokalistan annoskokoon viittaavat osioiden nimet. Hyvää tämäkin kuitenkin kuulemma oli, itse en sitä maistanut. Jätin suosiolla annoksen nauttimisen sitä eniten himoinneelle.

Pääruoan valitsimme puhtaasti sen takia, kun viereiseen pöytään tuotiin pian ravintolaan mentyämme kimppapihvi. Se oli valmiiksi viipaloitu, ja siten helposti jaettavissa. Pöytänaapuriemme pihvi tuoksui niin hyvältä, että siitä tuli meille pakkomielle. Ja kyllä tämä Dry Aged Black Angus Sirloin -pihvi myös maistui herkulliselta. Suurella nautinnolla makustelimme noita kuumalla pannulla tiriseviä lihaviipaleita.

Pihvin seuraksi riitti meille kolmelle yhteensä yksi annos padassa paistettua parsakaalia savustetulla voilla ja parmesaanilla. Perunoita emme kaivanneet. Olimme tosin syöneet kevyen lounaan (kun jätimme pullat väliin) aiemmin kokouspaikalla. Normioloissa, ilman kokousta ja lennolle lähtöä olisimme hyvinkin voineet tilata vielä annoksen Patatas fritas mojo rojoa ja/tai ½ Roasted cauliflower.

Hyvä ateria oli enää lähtökahvia vaille valmis. Yksi meistä valitsi tavallisen kahvin ja kaksi meistä päätyi espressoon konjakin kera. Minä kuuluin tuohon hulttio-osastoon. Sitten oli aika palata mahtavalta makumatkalta todellisuuteen. Nyt olisi ihan hyvä siirtyä bussille, jotta ehtisimme illan viimeiselle lennolle Rovaniemelle. Lähtömme oli ehkä hiukkasen vauhdikas, nimittäin kukaan meistä ei huomannut puuttuvia lentolaukkuja, ennen kuin tarjoilija ystävällisesti kiikutti ne peräämme, kun olimme jo lähestymässä ulko-ovea.

Kaiken kaikkiaan oli mukava tutustua Penélopeen. Helposti voisin kuvitella meneväni sinne vielä uudelleenkin. Pidin jotenkin siitä, että samalla kun olimme makumatkalla eri maissa, emme toisaalta olleet oikein missään maassa, vaan ehkä ennemminkin ravintoloitsijoiden luomien omien versioidensa parissa. Ja nepä ne vasta mielenkiintoisia versioita olivatkin. Ehkäpä seuraavalla kertaa näemme myös vilauksen sekä Hansista (Välimäki), että toisesta ravintoloitsijasta nimeltään Arto Rastas, joka on lähtöisin yllätys, yllätys, Rovaniemeltä.

Paholaisen pastaa ja broileria

Tässä tulee vielä yksi kurkistus menneeseen pääsiäisviikonloppuun. Tämän makeantulisen pasta-aterian vuoro oli välilauantaina. Ja oli ihan hilkusta kiinni, että tämän tekeminen jäi väliin. Tuo laiska välilauantai oli nimittäin päivä, jolloin minulla oli lopultakin aikaa perehtyä instagramin saloihin, ja sinnepä instan maailmaan sujahti silloin myös Lentävät sardiinit -blogini (@lentavatsardiinit).  Uppouduin sinne somen syövereihin niin, että en lainkaan huomannut ajan kulkua. Vasta kun perhe alkoi hienovaraisesti vihjailla nälästään, oli minun irrottauduttava hetkeksi somen saloista.  Onneksi olin valinnut sille päivälle suht nopean ja helpon ruoan. Ihmeen hyvää tästä paholaisen pastan ja broilerin kombosta tulikin, vaikka ateria syntyi vain toisella kädellä tehden. Toinen käsi räpläsi ahkerasti puhelinta.

Toisaalta on ihan hyvä, että välillä ehtii tulla kunnon nälkä. Eikä perheellä todellisuudessa mitään hätää ollutkaan, olimmehan aiemmin päivällä paistaneet välipalamakkarat kodassa, ulkoilun ohessa.

Paholaisen pastaa ja broilerinfileitä

(3-4:lle)

4 maustettua broilerin fileetä

pastaa 300 g

loraus öljyä

1 sipuli

3 valkosipulinkynttä

1 kesäkurpitsa

1 tuore punainen chili

suolaa

mustapippuria

paholaisenhilloa maun mukaan (tässä n. 150 g)

3,3 dl kuohukermaa

(kanafondista vajaa kahvilusikallinen)

pastan keitinvettä

parmesaania

Ota broileripaketit huoneenlämpöön puoli tuntia ennen niiden valmistusta. Nämä broilerinfileet olivat valmiiksi persilja-valkosipulimaustettuja, mutta jos ostat maustamattomia, mausta haluamillasi mausteilla. Valmistin broilerit pakkauksen ohjeen mukaan, eli ensin ruskistus kuumalla pannulla, ja sitten 180 C-asteiseen uuniin 20-25 minuutiksi.

Laita pastavesi kiehumaan. Kuori ja silppua sipulit. Pese ja kuutioi kesäkurpitsa. Pese ja silppua chili. Poista chilin siemenet, paitsi jos haluat todella tulista ruokaa. Helppo tapa poistaa siemenet on rullailla chiliä hetki käden alla (käytä talouskäsineitä, muuten tunnet chilin poltteen siellä, mihin ikinä käsilläsi kosketatkaan) leikkuulautaa vasten. Leikkaa sitten chilistä kanta pois ja laita chili pystysuoraan aukko leikkuulautaa vasten. Kopistele chiliä leikkuulautaan, ja siemenet tippuvat pois. Nyt chili on valmis silputtavaksi.

Tarkista pastan keittoaika pakkauksesta ja valmista kastike pastan kiehuessa. Kuumenna öljy padassa. Lisää sipulisilppu ja kuullottele sitä pari minuuttia. Valkosipulisilppu kannattaa lisätä vähän myöhemmin, koska se palaa helposti. Lisää myös kesäkurpitsapalat ja chilisilppu. Mausta nämä kaikki suolalla ja pippurilla, ja kuullottele jälleen pari minuuttia. Lorauta sekaan kerma ja kiehuta. Lisää paholaisen hilloa pikku hiljaa, välillä maistellen, jotta ruoasta ei tule liian tulista. Ei ole tarkoitus, että suusta lentää lieskat tätä syödessä.

Muista siis maistella!  Itse kaipasin vielä aavistuksen verran jotain syvyyttä, joten lisäsin ihan vähän kanafondia. Se oli juuri se piste iin päälle. Kun kerma on tarpeeksi sakeentunut, on kastike valmis. Ota pastakattilasta talteen kupillinen keitinvettä, saat sillä loppuvaiheessa viimeisteltyä koostumusta. Valuta pasta, ja sekoita se kastikkeen joukkoon. Lisää tarvittaessa keitinvettä. Keitinvesi nappaa kastikkeen mukavasti pastaan kiinni. Jos jostakin syystä tuntuu liian löysältä, voit raastaa hiukan parmesaania kastikkeen sekaan. Se imaisee osaltaan kosteutta itseensä. Nauti pasta broilerinfileiden kanssa.

Tämä oli hurjan hyvää, mutta samalla kaukana italialaistyyppisestä pastasta. Rakastan pastoja, ja enimmäkseen teenkin juuri sen tyyppisiä pastoja, kuin mitä olen Italiassa tottunut syömään. Tästä pastasta puolestaan tuli mieleeni Amerikka, koska siellä minulle on tarjoiltu juuri tämäntyyppisiä makeantulisia ruokia. Tosin broilerit ovat siellä olleet tavalla tai toisella kuorrutettuja. Minulle nyt kuitenkin riitti ”kuorrutukseksi” pelkkä parmesaani, jota kukin sai pöydässä raastaa annoksensa päälle juuri sen verran kuin hyvältä tuntui.

Kun tämä ateria oli syöty, pääsin rauhassa taas tutustumaan instan ihmeelliseen maailmaan. Sehän onkin varsin vilkas maailma. Totesin, että täälläkö kaikki ovatkin. Tällä viikolla olen vain tehnyt niin pitkiä työpäiviä, että instan selailu on jäänyt vähemmälle. Enköhän kuitenkin ehdi sinnekin kurkata taas tässä illan mittaan.

Lohiperhoset ja kahta väriä parsaa

Parsaa, parsaa, tämän tästä parsaa! Kyllä vain! Sesonki(koti)kokin keittiössä syödään sitä, mikä milloinkin hyvää on. Ja nyt parsat sen kun paranevat vain. Mökkipääsiäisen pääaterian ehdin esitellä jo aiemmassa postauksessani, mutta nyt hyppäänkin ajassa hiukan taaksepäin, kiirastorstai-iltaan. Ilta oli jo pitkällä, kun torstaina mökille saavuimme. Onneksi olin valinnut siihen kohti tällaisen nopeatekoisen aterian: lohiperhosia, kahta väriä parsaa, hollandaisekastiketta ja kananmunia. Yksinkertaista, mutta hyvää.

Olin käynyt kaupassa jo keskiviikkona. Ostin silloin kaksi punttia vihreää parsaa ja yhden puntin valkoista parsaa. Siinä oli sellainen määrä parsaa, että sitä emme jaksaisi kerralla syödä, vaikka saimme myös seuraa mukaan. Niinpä tein parsoille heti käsittelyn, minkä ansiosta ne säilyivät muutaman päivän terhakoina. Vapautin parsat kuminauhoistaan ja käärin ne kylmässä vedessä kasteltuihin keittiöpyyhkeisiin.

Niistä tuli sellaiset hauskat nyytit, jotka laitoin jääkaapin vihanneslokeroon odottelemaan reissuun lähtöä. Automatkan ajan parsanyytit matkustivat kylmälaukussa. Mökillä erotin nyyteistä sinä iltana valmistettavat parsat, ja loput käärin takaisin nyytteihin, jotka laitoin heti mökin jääkaapin vihanneslokeroon. Tällä tavoin säilöttynä parsat säilyvät hyvin muutaman päivän ajan. Toki kohtuushan se on tässä parsan säilöntäajassakin, kuten niin monessa muussakin asiassa.

Laitoin kananmunat kiehumaan jo kun purin vasta laukkuja. Kun laukut oli purettu, oli 8 minuutin kananmunatkin jo kypsät. Siinä ne kylmässä vedessä jo odottelivat muiden raaka-aineiden valmistumista, eikähän niitäkään tarvinnut kauan odotella. Kuorin ja huuhtelin parsat, sekä kuivasin ne talouspaperilla. (Valkoinen parsa pitää aina kuoria, tulee muuten sitkasta, eli ei meinaa veitselläkään katketa.) Puumaiset tyvet olin myös napsauttanut pois. Laitoin parsat uunipellille leivinpaperin päälle, ja maustoin ne suolalla ja mustapippurilla. Lorautin niille hieman oliiviöljyä, ja pyörittelin parsoja pellillä niin, että saivat kauttaaltaan osansa öljystä. Paahdoin parsoja 200 C –asteisen uunin keskitasolla 10 minuutin ajan.

Parsojen paahtuessa kuorin kananmunat, ja pilkoin ne pienemmäksi. Hifistely ei ollut tarpeen tässä pilkkomisessa, vaan palat saivat vapaasti olla epämuotoisia.

Sitten olikin sopiva aika paistaa lohiperhoset. Kuumensin pannut kuumiksi, ja laitoin lohiperhoset kuivalle pannulle. Lohi on itsessään niin rasvaista, että tässä paistohommassa ei tarvita rasvaa tai öljyä. Älä laita pannua liian täyteen, vaan paista tarvittaessa erissä, tai vaikka kahdella pannulla, kuten minä tein. Mausta kumpikin puoli suolalla ja pippurilla (mustapippuri tai sitruunapippuri käyvät kumpi vain).

Paistoaika riippuu lohiperhosen paksuudesta. Näitä paistoin ehkä noin 2 minuuttia/puoli. Laita/paista ensin avonainen puoli pannua vasten. Näin lohiperhonen pysyy käännöksen jälkeenkin hyvin kasassa. Laitoin paistetut lohiperhoset vielä pariksi minuutiksi uuniin, lähinnä vain pysymään kuumana sen aikaa, että sain tehtyä hollandaisekastikkeen. No eihän sitä voinut tekemiseksi sanoa, lämmitin vain valmistuotteen. Mökillä ei nipoteta tässäkään asiassa. Netistä löytyy ohjeita hollandaisekastikkeen tekoon, jos haluat valmistaa sen itse. Totta kai itse valmistettu on aina parempaa, mutta meille upposi hyvin tämäkin. Sitruunalohkot viimeistelivät setin, niistä saattoi puristaa annoksen päälle juuri sen verran sitruunan mehua, kuin itsestä hyvältä tuntui.

Kukin sommitteli oman annoksensa, ja siinä hommassa vain mielikuvitus on rajana. Parsat voi asetella juuri niin vapaalla kädellä, kuin hyvältä tuntuu.

Minun mielikuvitukseni oli nyt jäänyt jonnekin työviikon melskeisiin, mutta mitäpä tuota turhaan kikkailemaan. Nämä kaikki aterian osaset natsasivat niin mainiosti yhteen, että keskityin nauttimaan vain makuelämyksestä. Ja alkavasta muutaman päivän vapaasta yhdessä läheisten kanssa.

PS. Lentävät sardiinit -blogi löytyy nyt myös Instagramista nimellä @lentavatsardiinit