Jestas sentään, mikä punajuurilisuke! Ja poro.

Nyt en oikeasti tiedä kumpi oli parempaa, tämä uunissa paahdettu punajuuri-bataatti-feta -lisuke, vai sittenkin ne ihanan mehevät poron ulkofileepihvit. Niin, ja kumpi olikaan lisuke, ja kumpi päätähti? Vai oliko tämä vallan kahden staran liitto samalla lautasella. Niin täydellinen setti syntyi mökillä lauantaipäivän ratoksi, että hyvältä tuntuu vieläkin. Mutta lähdetäänpä liikkeelle punajuuresta. Sitä minulla on himottanut jo pitemmän aikaa. Ja nyt sitä sain.

Paahdettuja punajuuria, bataatteja,

valkosipulinkynsiä ja fetaa

(2-4:lle riippuen siitä, onko muuta syötävää)

400 g bataattia

400 g punajuuria

1 kokonainen valkosipuli

½ sitruunan mehu

oliiviöljyä

hunajaa

suolaa

mustapippuria

kuivattua timjamia

1 pkt (200 g) fetaa

basilikaa

babypinaattia

Kuori bataatti ja punajuuret ja paloittele ne. Punajuuren kuorimisessa kannattaa käyttää kertakäyttöisiä keittiökäsineitä, ja paloittelu hoituu ihan siististi leivinpaperilla suojatulla leikkuualustalla. Kuori ja irrottele valkosipulinkynnet. Otan niistä aina ohuesti kantakerroksen pois. Levitä kasvikset tasaisesti uunivuokaan. Purista päälle sitruunan mehua ja lorauttele oliiviöljyä ”sillä lailla sopivasti”. Mitähän osaisin sanoa määräksi… ehkä muutama ruokalusikallinen kaiken kaikkiaan. Juoksevaa hunajaa lorautan 1-2 rkl verran. Pyöräytä sekaan suolaa ja mustapippuria. (Näiden määrä on helppo tarkistaa (= maistaa) kypsennyksen loppusuoralla.) Ripottele joukkoon timjamia. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja laita vuoka n. 50 minuutiksi 200 C asteisen uunin keskitasolle. 30 minuutin kohdalla sekoita kasviksia, ja tarkista maku. Lisää pinnalle feta niin monena palasena, kuin on syöjiä. Valuta fetankin pinnalle hieman hunajaa. Feta muhii juuri sopivasti viimeisen 20 minuutin aikana.

Fetatkin uuniin...

... ja kaikki uunista ulos.

Ripottele valmiin kasvisherkun pinnalle silputtua basilikaa. Tarjoile nämä kasvikset vaikkapa babypinaattipedillä, kuten minä tein. Pinaatit huuhtelin ja linkosin jo aiemmin valmiiksi ja levitin ne lautasille pediksi odottelemaan uunikasviksia päälleen. Valutin pinaateillekin hiukkasen oliiviöljyä ja pyöräytin niille myös aavistuksen suolaa ja pippuria.

Nämä ihanat kasvikset tarjosin poronfileiden kanssa. Poroakin on tehnyt mieli jo joitakin päiviä. Jännä juttu, miten nämä blogitovereiden kirjoitukset vaikuttavat minuun. Punajuuriruokaa olen halunnut siitä asti, kun luin tämän Mansikkaheinän punajuuripostauksen. Poronfileepihvit puolestaan hyppäsivät takaraivoani koputtelemaan tästä Kulinarismia mahan täydeltä poropostauksesta. Kumpaakin näistä postauksista lueskelin Välimeren rannalla, ja huolimatta kaikista sikäläisistä herkuista tuntuivat nämäkin houkuttavilta. Suomeen tultuamme olikin meidän (tunturi)mökkikautemme alkamassa, ja siellä teen paljon pororuokia, kuin myös uunikasviksia. Nämä lajit olivatkin siis luonnollinen valinta reissusta tunturiin päästyämme.

Poronpihveistä olen varmaan aiemminkin kirjoittanut. Kerronpa tässä kuitenkin vielä, miten ne viime lauantaina valmistin.

Poronpihvit

200 g poron ulkofileetä per syöjä

suolaa

mustapippuria

voita

Ota lihat huoneenlämpöön samaan aikaan, kun alat valmistella kasviksia. Kuivaa fileiden pinta ja mausta ne suolalla ja pippurilla, sillä lailla ihan summissa vain. Hyvä on muistaa, että pöydässä voi aina pyöräyttää lisää kumpaakin, jos maku jäi vajaaksi. Muita mausteita poronfilee ei tarvitse. Poronfileiden paistaminen kannattaa aloittaa siinä kohti, kun uunissa alkaa olla muutaman minuutin päästä valmista. Paista pihvejä kuumalla pannulla voissa 2 minuuttia per puoli. Kääri paistetut fileet folioon 5 minuutiksi vetäytymään. Parin viimeisen vetäytymisminuutin aikana viimeistelin uunikasvikset basilikalla, ja asettelin ne lautasille babypinaattipedille. Leikkaa fileet kuuteen osaan, pikkuisen viistoon, ja lisää porot lautaselle kasvisten ympärille.

Voi hyvät hyssykät, että oli hyvä setti. Paahdetut valkosipulinkynnetkin olivat kuin karkkia vain. Kyytipojaksi valitsimme jälleen kerran argentiinalaista La Famiglia Bianchi Malbec -punaviiniä, joka sopii mainiosti poron, ja yleensäkin pihvien kaveriksi. Nyt vain meinasi käydä niin, että nautiskelin hyvästä ruoasta niin innolla, että en muistanut viiniäkään juoda. Havahduin siihen vasta kun mies alkoi täydentää omaa lasiaan, minun lasini ollessa edelleen täysi. Sama juttu snapsin kanssa, mikä kuuluu itseoikeutetusti poronpihvien kylkeen. Kunhan vain muistaisi senkin juoda. Taitaa olla todella, todella hyvän ruoan merkki, kun minulle noin hassusti pääsee käymään.

Kyllä lauantait ovat mukavia. No, fiilis oli jo ruokaa tehdessäkin hyvä. Valmistelin ruokaa mukavan mökkimusiikin tahdissa tanssien ja kertosäkeisiin tunteella mukaan yhtyen. Tanssiva ja laulava kokki oli meillä siis tällä kertaa, kuten aina toisinaan lauantaisin. Puukon kanssa pitää tosin vauhdikkaimmissa muuveissa olla varovainen. Mieskin oppii jo pikkuhiljaa huutamaan tanssivan kokin reviirille tullessaan, että ”takana!”.

Unesta hypännyt savulohipizza bianco

Terveiset mökiltä. Täällä taas akkuja ladataan. Maassa on erittäin ohut, mutta kuitenkin valkoinen kerros lunta. Pienikin määrä valaisee kivasti. Pari astetta pakkasta ja kaunis luonto houkuttelevat ulkoilemaan, mutta kerron ensin eilisestä iltapalastamme. Perjantai-illan iltapala on yksi osa vapaalle siirtymisen riiteistä. Se on yleensä aina jotain parempaa ja täyteläisempää, kuin muina iltoina. Sitä alan yleensä suunnitella jo viimeistään puolen viikon maissa. Menneellä viikolla mietin jonakin iltana nukkumaan mennessäni, että mikähän maistuisi perjantaina. Nukahdin kesken ajatuksen, ja aamulla sängystä noustuani oli ensimmäinen ajatukseni pizza bianco. En tiedä mistä se tuli, koska en ole sitä koskaan tehnyt enkä ole sitä viime aikoina edes missään nähnyt. En ole koskaan sitä edes kaivannut. Siitä tuli kuitenkin sen sortin pakkomielle, että kokeiltavahan sitä oli.

Mutta ennen kuin menen biancopizzan yksityiskohtiin, en malta olla kertomatta aperitiiveista. Mökille ajellessamme selailin pelkääjän paikalla kännykästäni uusia blogeja.  Silmiini osui Campasimpukan tekemät Limoncello <3 Gin –juomat, joista ei voinut olla innostumatta. Kumpaakin noista ed. mainituista juomista löytyy aina meidän baarikaapista. Itse asiassa Limoncelloa kutsun jumalten juomaksi, ja GT toimii aina, kun on drinkin paikka ja aika. Nuo Campasimpukan juomat jäivät takaraivoon, niinpä niitä oli tehtävä heti kun mökille perille pääsimme. Orvokit meiltä toki puuttuivat, ja sodavedenkin korvasin tonicilla, mutta ihan kivat juomat tuli näinkin. Kiitos vinkistä. Noiden jälkeen oli hyvä alkaa rennolla otteella pizzojen tekoon. Levännytkin olin autossa, koska ehkä puolivälissä matkaa torkahdin, ja havahduin hereille vasta kääntyessämme mökkitielle. Lepo teki hyvää, takana oli helkutinmoinen viikko kiire- ja painemittarilla mitattuna. Mutta siitäkin selvittiin.

Savulohipizzaa bianco

2 pyöreää pizzapohjaa

Pizzakastike, jonka päättelin menevän jotenkin näin:

200 g ranskankermaa

½ sitruunan kuori

3-4 puristettua valkosipulinkynttä

mustapippuria pari pyöräytystä

hyppysellinen sokeria

(aavistus suolaa, riippuen täytteistä)

1 tl oreganoa

2 dl raastettua parmesaania

150 g kylmäsavulohta

basilikaa

oliiviöljyä (itse käytin valkosipulilla ja chilillä maustettua, tavallinenkin käy)

(lisää halutessasi parmesaania ja mustapippuria myös valmiin pizzan päälle)

 

Mökillä minulla on aina pakkasessa pienehköjä yhden hengen pizzapohjia. Sinä voit tehdä ne itse, tai käyttää omia lempipizzapohjiasi. Sekoita ranskankermaan hyvin pestystä sitruunasta raastettua kuorta sekä mausteet. (Suolan kanssa kannattaa olla varovainen, jos pizzan päälle tulee myös parmesaania ja kylmäsavulohta, kuten minulla. Ne ovat jo itsessään sen verran suolaisia, että laitoin suolaa vain aavistuksen, ja hyvä niin.) Levitä seos pizzapohjille. Makuasia, levitätkö reunoja myöten, vai jätätkö reunaan tyhjää. Minä toimin tässä(kin) asiassa vastoin gurujen ohjeita, ja levitän kastikkeen aina reunoja myöten.  Ripottele raastettu parmesaani pizzakastikkeen päälle. Lisää kylmäsavulohet pinnalle ja laita pizzat 250 C uuniin 7 minuutiksi. Uunien tehot vaihtelevat. Valmiiden pizzojen päälle hulautin hieman maustettua oliiviöljyä, siitä tuli mukavasti topia (Jyrki Sukulan lanseeraama nimitys kärjestä Toivo Kärjen mukaan). Pinnalle lisäsin silputtua basilikaa. Rakastan basilikan tuoksua, se on ihan huumaava.

Täytyy tunnustaa, että olen aina ollut hiukan skeptinen näitä valkoisia pizzoja kohtaan. Eiväthän ne mitään pizzoja ole. No ehkä eivät olekaan sanan alkuperäisessä, tai yleisimmin ymmärretyssä merkityksessä, mutta paikkaansa ajavat nämäkin. Ja onhan aina ihmisiä, jotka eivät esim. voi syödä tomaattia. Nämä ovat silloin oikein hyvä vaihtoehto tavalliselle pizzalle. Olin kyllä itse epäileväinen vielä siinäkin vaiheessa, kun otin pizzoja uunista. Valmistelin jo miestäni ajatuksella takkalenkistä, jos nämä eivät ole hyviä. No eipä tarvinnut lenkkipakettia avata.

Totuuden nimissä kuitenkin, jos vierekkäin olisi joku näistä minun aiemmin tehdyistä mökkipizzoista, ja tämä unesta noussut valkoinen pizza, niin todennäköisesti valitsisin kuitenkin kestolempparini. Siinä on maukasta tomaattista pizzakastiketta ja päälle laitan palvi- tai ilmakuivattua kinkkua, tuoretomaattia, vuohenjuustoa ja rucolaa. Mutta nyt oli tarjolla vain valkoista pizzaa, joten ei tarvinnut valita. Erittäin hyvää se oli, ja todennäköisesti teen sitä vielä uudestaankin. Seuraavalla kerralla voisin kokeilla täytteeksi vaikkapa marinoituja punasipuleita, pekonia ja sieniä. Tämä lohi toimi todella hyvin, joten sen suhteen ei tarvitsisi muita kokeilla, muuta kuin ihan vain kokeilunhalusta. Joka tapauksessa jotain suht suolaista täytettä tällaiseen valkoiseen pizzaan laittaisin.

Pyöräytin vielä pinnallekin mustapippurimyllystä, ja parmesaaniakin ripottelin.

Näillä pizzoilla saimme mökkiviikonlopun mukavasti käyntiin. Kiireet karisivat pois jo automatkan torkkujen aikana, ja viimeistään mökin pihaan kaarrettuamme. Siinä kohti aina rauha valtaa sielun. Mukavaa ja levollista viikonloppua myös sinulle, rakas lukijani! Ja kiitos, kun jaksoit lukea hajanaiset tajunnanvirran tuotokseni tänne loppuun asti.

Lempeän kodikas riisibroilerivuoka – helppoa ja hyvää

Viime viikonloppu oli poikkeuksellisen työteliäs jälleen yhden läheisen muuton vuoksi. Lauantaina huiskimme monen hengen voimin aamusta iltaan. Sunnuntaina puuhastelimme aamusta iltapäivään. Loput sunnuntaipäivästä halusin vain olla (= maata sohvalla ja katsella digiboxia tyhjemmäksi), ja antaa hyvän ruoan valmistua pienten alkuvalmisteluiden jälkeen itsekseen. Siihen hetkeen luonnollinen valinta oli riisibroilerivuoka, joka on yksi meidän perheen kestosuosikeista jo vuosikausien takaa. Paitsi että se valmistuu vaivattomasti, on se myös täyteläisen hyvää ja lempeän kodikasta ruokaa. Sekin sopi hyvin vasta reissusta kotiutuneille. Minulla on tästä broileriruoasta kaksi eri versiota, arki- ja pyhäversio. Nyt olimme ansainneet pyhäversion.

Sunnuntain riisibroilerivuoka 4:lle

Laita uuni lämpenemään 200 C asteeseen.

6 dl vettä

1 kanafondi

1 tl currya

Keitä vesi ja sekoita siihen fondi ja curry. Siirrä sivuun odottamaan.

 

2,5 dl pitkäjyväistä riisiä

1 keskikokoinen sipuli (tämä oli 110 g)

1 paprika (150 g)

Voitele vuoka ja levitä vuoan pohjalle riisit, sipulisilppu ja kuutioitu paprika. Itse asiassa ihan sama minkä kokoiset ja painoiset nuo sipuli ja paprika ovat, minulla nyt sattui olemaan tuon kokoiset. Kaada myös fondiseos vuokaan.

 

2 prk (à 120 g) smetanaa

½ tl suolaa

2 valkosipulinkynttä puristettuna tai silputtuna

1 tl kuivattua basilikaa tai salviaa

½ tl sitruunapippuria

Sekoita nämä sekaisin, ja lisää vuokaan. Sekoita smetanaseos ihan vain vaikka lusikalla aiempien vuokaan laitettujen raaka-aineiden joukkoon. Kypsyessä kaikki aineet sekoittuvat paremmin.

4 muhkeaa broilerin fileetä

Lisää broilerin fileet vuokaan, ihan sellaisenaan, ilman esipaistoa. Tähän laitoin 2 pkt Jyväbroilerin persilja-valkosipulimarinoituja fileitä (ei ole mainos, mutta oma suosikkini valmiiksi maustetuista), 2 filettä kummassakin paketissa. Yhden paketin paino oli 390 g, eli yksi filee painoi 195 g. Ihan hyvin voit käyttää myös maustamattomia broilerinfileitä, ja maustaa ne omilla lempimausteillasi. Niin tai näin, muut mausteet olen mitoittanut sen mukaan, että broileri itsessäänkin on jo maustettu.

Jos haluat varmistaa broilerin mehevyyden, laita broilerit ensin nurin päin vuokaan, eli kauniimpi puoli alaspäin. Käännä fileet puolivälissä, eli puolen tunnin kohdalla. Se onkin ainoa, mitä tälle pitää valmistuksen aikana tehdä (eikä välttämättä sitäkään). Näin kumpikin fileen puolisko saa olla puoli tuntia nesteen seassa, ja pysyy mehevänä aina syöntiin asti. Jos taas haluat ruskeammat broilerit, älä käännä välillä. Minä halusin satsata mehevyyteen. Kokonaispaistoaika uunin keskitasolla on noin yksi tunti.

Tämä smetanaversio oli siis se pyhäversio. Arkiversio syntyy vieläkin helpommin. Silloin jätät vain tuon smetanaseoksen pois, jolloin nesteenä ja mausteena on pelkkä kanaliemi. Sipuli ja paprika sekä broilerin maut takaavat, että silloinkin ruoasta tulee todella maukasta. Kevyempää myös. Nyt olimme kuitenkin viikonlopun aikana rehkineet niin paljon, että pyhäversio oli täysin ansaittu.

Seuraksi tarjosin persimon-fetasalaattia. Mustaviinimarja- tai puolukkahyytelö on tälle ruoalle myös ihan mahtava lisuke salaatin lisäksi, mutta unohdin laittaa hyytelön ostoslistalle, eikä sitä tällä kertaa kaapistakaan löytynyt. Ei edes puolukkahilloa, joka olisi myös toiminut pisteeksi iin päälle. Mutta ilman sitä pistettäkin tuli tästä ruoasta taas kerran hyvää, ja bonuksena mukava mieli.

Tästä alaspäin olevan teksti- ja kuvaosuuden lisäsin 7.4.2020

Tämä riisibroilerivuoka kuuluu edelleenkin vakkareihimme, ja tänään sitä taas tein. Nyt kun pääsiäinen kolkuttelee jo ovella, tuumin että tämä olisi myös varsin kiva pääsiäisruokavinkki niille, keillä on pääsiäisen menu vielä mietinnässä. Itse asiassa meillä on tehty tätä ruokaa aika monena pääsiäisenä, ja nimenomaan viimeisenä vapaapäivänä, eli toisena pääsiäispäivänä. Tuo ajankohta puolestaan on johtunut siitä, että broileripakkauksissa on yleensä pisimmät käyttöajat. Tai no, ainakin kaikki kalaruoat syömme tuoreeltaan, ennen kuin siirryn broiskuista kokkaamaan. 

Tällä kertaa poikkesin yllä kerrotusta ohjeesta näillä teoin:

- paistoin broilereihin pintavärin ennen uuniin menoa
- pilkoin sekaan toisenkin paprikan, keltaisen (!)
- lisäsin kirsikkatomaatteja ruoan pinnalle kypsennyksen viimeisen vartin ajaksi
- koristelin valmiin ruoan persiljalla

Nyt oli sitä puolukkahilloakin! Se on tosi hyvä lisuke tälle ruoalle.

Valmistin tämänpäiväisen ruoan "juhlaversiona" (siis smetanasössön kera), vaikka tässä vielä arkea eletäänkin.  Ja olihan se taas ihan sairaan hyvää. Riisi saa currysta kivan keltaisen sävyn, joka sopii mainiosti pääsiäisen aikaan. Myös keltaiset paprikat virittävät osaltaan pääsiäistunnelmaan. Lisäämällä kurkumaa tai sahramia kanaliemeen saat vieläkin keltaisempaa riisiä. Ja ainahan voit heitellä sekaan myös vaikka säilykepersikoita, niin jopas vasta onkin pääsiäishenkinen setti. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan.