Valkosipulileivät - yksinkertaisuudessaan täydelliset

Parin viime viikon aikana olen tehnyt peräti kaksi kertaa näitä valkosipulileipiä, joita jo klassikoiksikin voitaneen kutsua. Ainakin meillä. En edes muista milloin ensimmäisen kerran näitä tein, mutta vuosikymmenissä kai tuota aikaa jo lasketaan. Tämä ei siis ole mikään uusi keksintö, eikä ainutlaatuinenkaan. Uskoisin, että aika monessa kodissa näitä tehdään ilman minun vinkkiänikin. Mutta silti, voiko juuri yksinkertaisempaa ja parempaa herkkua olla, kuin nämä juustokuorrutetut valkosipulileivät.

Näitä leipiä voi tarjoilla yhtä lailla alkupalana, aterian lisukkeena kuin vaikkapa perjantai-illan hemmottelevana iltapalana. Ne ovat parhaimmillaan sopivan viinin kera. Nämä ovat myös (jälleen kerran) mitä mainiointa vierastarjottavaa, kun voit valmistella näitä pellillisen valmiiksi ja tuikata muutamaksi minuutiksi uuniin sitten, kun hetki on sopiva. Ainoa vika näissä on, että niitä haluttaa syödä useampi. Ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan ihan sairaan hyviä.

Juustokuorrutetut valkosipulileivät

• sämpylöitä
• voita
• puristettuja tai raastettuja valkosipulinkynsiä
• juustoraastetta

Uuniin menossa...

Laita uuni kuumenemaan 225 C asteeseen. Halkaise sämpylät. Voitele kevyesti voilla. (Jos täydellisintä makua haet, niin ei kannata fuskata vaihtamalla voita kevyempään levitteeseen. Eli silmät kiinni vain ja voita pintaan!) Kuori ja purista haluamasi määrä valkosipulinkynsiä. Itse puristin 3 valkosipulinkynttä näille kolmelle sämpylälle = kuudelle sämpylänpuolikkaalle. Laita viimeiseksi kunnon keot voimakkaan makuista juustoraastetta kunkin sämpylänpuolikkaan päälle, itse laitoin tällä kertaa emmentalraastetta. Laita pelti uuniin keskitasolle tai hieman sen yläpuolelle 6-10 minuutiksi, riippuen uunin tehosta. Nämä olivat uunissa 9 minuuttia.

Uunista ulos...

  

... ja tarjolle.

Voi sitä tuoksua ja voi sitä makua. Nämä ovat todella sellaista herkkua, mikä maistuu aina yhtä ihanalta. Varsinaisia koko perheen suosikkileipiä, joita minulta tilataan uudestaan, ja taas uudestaan.  Toissa viikolla tein näitä iltapalaksi, ja viime viikonloppuna alkuruoan lisukkeeksi.

Itse asiassa tarjoilin näitä valkosipulileipiä sen poroalkupalan kanssa, jonka ohjeen jaoin edellisessä kirjoituksessani eteenpäin. Hyvin toimivat yhteen.

Poroalkupala Italian malliin

Sunnuntaina oli lepopäivä. Ihanan kiireetön päivä. Aamulla oli lupa mennä aamiaisen jälkeen lehtipinon kanssa takaisin sänkyyn ja lojua siellä niin pitkään, kunnes kaikki pinossa olevat lehdet oli luettu. Loppupäivästä uppouduin aiemmin kesken jääneeseen romaaniin. Näiden lukuhetkien välissä oli päivän ainoa varsinainen askareeni, eli ruoan valmistus. Ja kun sekin on asia, mistä nautin, niin päivähän oli kaikin puolin mahtava. Sunnuntain kunniaksi innostuin tekemään alkupalankin, johon olen saanut inspiraation aikoinaan Roomassa matkalla ollessani. Siellä tykästyin antipastolistalla olleeseen Carpaccio di bresaola e rucola –nimiseen annokseen. Bresaola on ilmakuivattua naudanlihaa. Täällä meillä päin sitä on kaupoissa aika olemattomasti tarjolla, joten päätin reissun jälkeen tehdä oman toisintoni tuosta mainiosta alkupalasta sillä lailla, että korvasin bresaolan kylmäsavuporolla. Aina sen jälkeen olen kaikki nämä vuodet valmistanut tätä jaettavaa alkupalaa juurikin tällä tavalla, missä Lappi kohtaa Italian.

”Carpaccio” di poro e rucola

(tällä kertaa tein tätä 3:lle, muuntele määriä pääluvun mukaan)

70 g (12 pienehköä viipaletta) kylmäsavuporoa

1 ruukku villirucolaa

parmesaania

oliiviöljyä

½ sitruunan mehu

mustapippuria

Tämä on niin helppo ja nopeasti valmistuva alkupala, että se ei juuri ohjetta kaipaa. Kirjaan sen nyt kuitenkin tähän.

Levitä porosiivut tarjoiluvadille. Pudottele 15 minuuttia kylmässä vedessä liotetut (kerroin tästä rucolan käsittelykikasta kirjoituksessani  Luumusalaatti caprese) , huuhdellut ja lingotut rucolat porosiivujen päälle. Höylää parmesaanitahkosta reilusti parmesaania rucolan päälle. Itse höylään parmesaanin ihan vain perunankuorimaveitsellä, ei siinä sen kummempia työvälineitä tarvita. Pirskottele päälle hieman oliiviöljyä ja puolikkaan sitruunan mehu. Viimeistele parilla pyöräytyksellä pippurimyllystä.

 

Tämä poroalkupala on paitsi hyvää, myös aivan loistavaa vierastarjottavaa. Tämän voi hyvin tehdä hyvissä ajoin valmiiksi jääkaappiin odottelemaan. Muista kuitenkin, että öljy ja sitruunan mehu kannattaa lisätä vasta juuri ennen tarjoilua. Näin rucola pysyy freesinä aina h-hetkeen saakka.

Ihanasti mausteinen kanakeitto

Olemme nauttineet suunnattomasti lämpimän kesän mahdollistamasta kesäkeittiökaudesta, jolloin valmistimme ja söimme suurimman osan aterioista terassillamme.  Vaikka sää on edelleen kohtuullisen lämmin jopa täällä pohjoisessa Suomessa, on syksyinen kirpeys jo aistittavissa. Huomaankin kotikeittiömme sesongin olevan pikku hiljaa vaihtumassa grillailuista seuraavaan sesonkiin, johon kuuluvat olennaisena osana uuniruoat ja kuumat keitot. Lauantaina tein ihan mielettömän ihanaa kanakeittoa, joka palaa toivelistoillemme aina syksyisin.

Kanakeittoon (4:lle) tarvitset:

n. 400 g broilerinfileitä

1 sipuli (minä silppusin yhden sipulin verran pieniä kesäsipuleita)

2 valkosipulinkynttä

½ kesäkurpitsaa

1 punainen paprika (nyt unohdin, mutta ei haitannut)

1 punainen chili

rypsiöljyä

2 tl currya

2 tl paprikajauhetta

2 tl inkivääritahnaa

1,2 l vettä

2 kanafondia

1 dl pitkäjyväistä riisiä

1 pkt tuorejuustoa (paprika-chili)

1 pkt maissia

Maizenaa (vaaleaa)

persiljaa

Paloittele tai suikaloi broilerinfileet. (Suikaloin yleensä itse, koska valmiit suikaleet ovat makuuni vähän turhan olemattoman pieniä ja hajoilevia.) Silppua sipulit. Kuutioi kesäkurpitsa, ja paloittele paprika. Halkaise chili ja poista siemenet, silppua pieneksi. Chiliä käsitellessä kannattaa käyttää talouskäsineitä, koskapa chilin tulisuus tarttuu sormiin pitkäksi ajaksi.

Kuumenna pieni määrä öljyä ja paista broilerinpaloja, kunnes ne eivät enää näytä raa’alta. Lisää sipulisilppu, ja jatka paistamista, kunnes sipulit ovat kuullottuneet. Lisää kesäkurpitsat, paprikat ja chilit ja kuullottele lisää. Lisää silputtu valkosipuli ja pyörittele aineksia vielä hetki. Valkosipuli ei saa palaa. Lisää mausteet ja anna niiden herätä henkiin muiden ainesten seassa kattilassa sekoitellen. Tunne ihana tuoksu.

Lisää vesi ja fondit. Kun vesi kiehuu, lisää riisit. Kiehuttele, kunnes riisi kypsää (katso pakkauksesta aika). Tämä kiehui reilut 10 minuuttia. Kiehuttelun aikana lisää tuorejuusto lusikallinen kerrallaan, ja sulata se keittoon välillä sekoitellen. Kun riisit ovat kypsiä, lisää viimeiseksi valutetut maissit. Kun keitto taas kiehuu, suurusta Maizenalla haluamaasi sakeusasteeseen. Maizenan lisäyksen jälkeen kiehuta minuutin verran. Viimeistele silputulla persiljalla.

Koska lauantaina golfattiin, ja pelaamaan pääsimme kisan vuoksi vasta myöhään iltapäivällä, tein keiton valmiiksi jo ennen peliä. Maistelimme kohtuullisen kokoiset soppakipolliset kanakeittoa varhaiseksi lounaaksi ja pelin polttoaineeksi. Hyvin toimikin voitelu, koskapa tein kesän ensimmäisen birdien (= odotettua paremman tuloksen) Marilyn-väylällä nro 14. Tuon väylän greeni on saanut epävirallisen, Marilyniin viittaavan nimensä kurvikkaista muodoistaan. Pelin aikana ilta viileni, ja oli ihanaa tulla kotiin, missä odotti valmiiksi tehtyä lämmittävää ja maukasta keittoa. Se oli nyt aiempaa paksumpaa, kun riisit ja varmaan myös suurusteet olivat turvonneet lisää. Ihan loistavan hyvää edelleen.

Pelin jälkeen

Tämä kanakeitto on myös mitä mainiointa flunssantapporuokaa, eli kannattaa pitää tämä ohje mielessä, jos flunssa iskee. Ja ellei flunssa tällä ihan hetkessä lähtisikään, niin kyllä tämä ainakin lohduttaa. Itse ainakin uskon vakaasti paitsi tämän keiton lohduttavaan, myös parantavaan voimaan.

Perjantai-illan makkaraherkku

Työviikko pulkassa. Töistä mutkan kautta kotiin. Vettä sataa. Asteita +11, eli aika koleaa. Juuri sellainen hetki, että huvittaa vain vetäytyä sohvanmutkaan viltin alle kirjan kanssa rauhoittumaan. Mutta sitä ennen on perjantai-illan herkun vuoro. Jääkaappiin oli viikolta jäänyt kaksi grillimakkaraa. Se oli tosi hyvä juttu, koska minulla teki mieli makkaraherkkua. Mutta ei sitä nakkikioskin makkaraherkkua, kuten meilläpäin sanotaan. Jossakin muualla sitä kutsutaan makkaraperunoiksi. Vaikka, kyllä sitäkin pitää kerran kahteen vuoteen sopivassa tilanteessa saada. Nyt kuitenkin halusin hieman kevyemmän version makkaraherkusta. Sellaisen, mistä jää hyvä olo. Eli kasviksia kehiin.

Laitoin uunin lämpenemään 225 C asteeseen. Sitten sain eteeni lasin cavaa. Yes! Uunin lämmetessä voitelin annosvuoat ja pesin 4 pientä perunaa, ja viipaloin ne. Litistin ja silppusin myös 3 suurta valkosipulinkynttä. Voitelin annosvuoat ja ladoin ohuet perunaviipaleet vuokiin. Päälle suolaa, mustapippuria ja valkosipulisilppu, sekä loraus oliiviöljyä.  Laitoin vuoat uuniin 15 minuutiksi, jonka aikana valmistelin loput ainekset.

 

Pilkoin 4 kesäkurpitsakiekkoa (vajaan cm vahvuisia) kuutioiksi. Viipaloin yhden suuren tomaatin, josta poistin kannan. Viipaloin myös ne kaksi grillimakkaraa (Kabanossia tällä kertaa). Murustelin 1/3 Aurajuustosta.

Kun perunat olivat olleet vartin uunissa, otin ne pois ja ripottelin niiden pinnalle puolet Aurajuustosta. Seuraavaksi kerrokseksi ladoin kesäkurpitsat ja tomaatit. Niiden päälle suolaa, pippuria ja ihan vähän öljyä.

Sitten enää makkaraviipaleet ja loput Aurat, ja kipot takaisin uuniin puoleksi tunniksi. Kypsennysaika kokonaisuudessaan oli siis 15 + 30 minuuttia.

Kuumat kipot aluslautasen päälle, ja ei kun syömään. Ruokajuomana olutta, jota juon vain harvoissa ja valituissa tilanteissa. Kahden ruoan kanssa sitä on kuitenkin saatava, makkaran ja poronkäristyksen.

Oi joi, hyvää oli. Ja vaikka makkara ja Aura rasvaisia ovatkin, ei tästä herkusta jäänyt ollenkaan ällö olo. Itse asiassa mieheni lohkaisikin, että ”tämä on niin hyvä makkararuoka, että maistuisi varmaan kasvissyöjillekin”. Hmm…  

Oikein mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua!