Lunta satelee
hiljalleen, olemme siis jo takaisin Suomessa. Kuukauden mittainen oleskelu
Espanjan auringon alla on nyt vain mukava muisto muiden mukavien muistojen
jatkeena. Meille olennainen osa matkoja on ruoka, ja rakastamme herkutella paikalliseen
tyyliin, missä sitten olemmekaan. Olemme viettäneet aikaa Aurinkorannikolla aina
vuodesta 1987 lähtien, joten paikallinen ruokakulttuuri on tullut jo hyvinkin
tutuksi. Suosimme merellisiä herkkuja, koska ne vain ovat rannikolla niin
upeita. Klassikot ovat ja pysyvät, ja niitä aina Suomessa kaipaamme. Espanjassa
ollessamme pidämme taatusti huolen, että kaikki suosikkimme tulevat syötyä ainakin
kertaalleen läpi. Tällainen pidempi oleskelu mahdollistaa jopa toistot. Etenkin
PIl Piliä tulee syötyä monta kertaa matkan aikana, oli reissu sitten lyhyt tai
pitkä.
Gambas al Pil
Pil on hyvin yleinen aterian aloittaja. Syömme sen aina paikalliseen tyyliin
jaettuna. Itse asiassa myös koko ateria voi koostua useista pöydän keskelle katettavista
jaettavista annoksista, jolloin kukin voi maistella vähän sitä ja vähän tätä. Pil
Piliin en kyllästy koskaan, tosin sen koostumus ja tulisuus vaihtelee
yllättävän paljon riippuen ravintolasta. Parhaimmillaan siinä on riittävästi
ytyä (yleensä kuivattuja kokonaisia chilejä) ja valkosipulia, sekä reilusti
lientä, missä dipata leipää.
Toinen hyvin
tyypillinen aterian aloittaja on vadillinen pikkusimpukoita, eli annos nimeltä
Coquinas tai Almejas salteadas. Tässä Coquinas, joista pidän ehkä vieläkin
enemmän. Näiden simpukoiden muoto on sellainen, että simpukan liha on helppo imaista
kuoresta irti. Jos ravintola käyttää vain parhaita raaka-aineita, on coquinasten
liha mehevän pullukkaa ja vadilla on tarpeeksi ihanaa, valmistuksessa
syntynyttä lientä, jossa (taas kerran) dipata leipää. Nämä coquinakset olivat
täydellisiä.
Meidän top 3 -listalle
kuuluu itseoikeutetusti todella hyvä valkolihainen kala lenguado (meriantura),
joka taitaa olla meidän suosikkikalamme Andalusiassa. Sillä yleensä aloitamme
Espanjan matkan, ja sillä sen myös yleensä lopetamme. Rennoissa rantaravintoloissa
lenguado tarjoillaan yleensä ruotoineen (pöytään tuodaan tyhjä vati kalan niille
osille, joita ei syödä), mutta ei hätää, kalan liha lähtee todella helposti ruotorangasta
irti, eikä yksikään ruoto tuppaudu kalan mukana suuhun. Minun tapani syödä lenguado
on sellainen, että syön ensin kalan lihat päällimmäiseltä puolelta. Sitten yksinkertaisesti
käännän kalan, ja syön myös toiselta puolelta kalan lihat, jotka irtoavat
todella helposti. Lopulta jäljelle jää vain ruotoranka ruotoineen. Jos tämä
tapa ei miellytä, ruotivat tarjoilijat mielellään lenguadon puolestasi, jos
niin haluat, asetellen lautaselle vain kalan lihat. Minusta kutenkin tuo oma
tapani syödä lenguado on tunnelmallisempi, ja rutkasti rennompi. Pidän
erinomaisesta ruoasta, mutta samalla myös mutkattomuudesta. Tämä kuvan lenguado
oli aivan täydellinen. Mehevä ja kauniin värinen. Ja mikä tärkeintä,
herkullisen makuinen.
Sitten seuraa
sekalainen joukko meidän muita kestosuosikkeja. En laita näitä mihinkään
järjestykseen, vaan annan annosten virrata tänne juuri siinä järjestyksessä,
kuin ne mieleeni putkahtavat. Tässä niistä ensimmäinen, mitä olisikaan Lentävät
sardiinit -blogin kirjoittajan Andalusian reissu ilman sardiineja (Espeto de
Sardinas)! Siitäkin huolimatta, että vanhan sanonnan mukaan sardiinit ovat
parhaimmillaan vain niinä kuukausina, joiden (espanjalaisissa) nimissä ei ole
r-kirjainta, eli toukokuusta elokuuhun. Kiersin tämän säännön kieli poskessa
toteamalla, että lokakuussa ei ole ärrää 😉
No, tuo sääntö taitaa nykyään olla jo muutenkin vanhentunutta tietoa, ainakin
paikalliset näyttävät syövän vartaassa grillattuja sardiineja läpi vuoden.
Vakituisiin
merellisiin herkkuihimme kuuluvat myös boqueronekset (sardellit). Boquerones en
vinagre (etikassa) ovat mahtava makupari tuoreen tomaatin kanssa. Nämä
alkupalat tulivat pöytäämme pyytämättä ja tilaamatta, kuten tuolla rannikolla
usein on tapana.
Useimmin
nautimme boqueronekset friteerattuina, joko Boquerones Fritos (ruotoineen) tai
Boquerones al Limón (avattuina, ruotoranka poistettuna ja sitruunaisessa liemessä
marinoituina). Kuvassa suosikkini, al Limón -versio. Kuinka jokin näin
yksinkertainen voi olla niin hyvää! Friteeraus tekee sen, että nämä pikkukalat
ovat yllättävän täyttäviä, joten henkilökohtaista annosta en tilaisi, paitsi ehkä
puolikkaan annoksen. Nämä ovatkin parhaimmillaan jaettuina.
Mainioita
jaettavia makupaloja ovat myös Pimientos de Padrón -pikkupaprikat, joiden
syöminen on kuin pelaisi venäläistä rulettia. Noin joka kymmenes paprika yllättää
tulisuudellaan. Tähän settiin ei tuota yllätyspommia osunut.
Tuolla aiemmin viittasin
pyytämättä ja tilaamatta pöytään tulleisiin alkupaloihin. Yksi hyvin perinteinen
tuon lajin edustaja on lautasellinen ”rävittäviä rapuja”, kuten me olemme ne
nimenneet. Kyseessä on siis keitetyt jättikatkaravut. Gambas (tai Langostinos) Cocidas. Nämä ovat todellista
sormiruokaa. Siitä vain pää poikki, ja pyrstö, jalat, kuori ja suoli irti. Jäljelle
jää mehukas katkarapu, joka maistuu aivan ihanalta. Näitä saa myös kaupan
kalatiskiltä valmiiksi keitettyinä (tai pakastealtaasta). Mikä onkaan mukavampi
hellepäivän kevyt lounas kotipatiolla, kuin vadillinen ”rävittäviä”.
Coquinas-pikkusimpukoista
kertoessani viittasin jo almejas-simpukoihin. Nautimme ne yleensä coquinasten
tapaan valmistettuina. Tämä seuraavan kuvan annos almejaksia oli puolestaan
tehty pienellä twistillä, sisältäen mm. harissaa, akioottia ja korianteria.
Siis wau mikä maku!
Suunnilleen
kerran reissuun on saatava myös friteerattuja ohuenohuita munakoisoviipaleita (Berenjenas Fritas).
Ne ovat sen verran heviä syötävää, että yhdestä annoksesta riittää hyvin useammallekin.
Ja ainahan voi pyytää keittiötä valmistamaan myös puolikkaan annoksen. Nämä namipalat
tarjoillaan hunajan tai vaahterasiirapin kanssa.
Niin ihania kuin nämä kaikki jaettavat
annokset ovatkaan, taidan jo siirtyä pääruokiin. Pysytään kuitenkin vielä
jaettavissa lajeissa. Kyseessä on siis rantapaikkojen sunnuntailounaiden päätähti,
paella. Meidän suosikkimme on Paella Mixta, joka sisältää merellisten herkkujen
(yleensä erilaisia simpukoita, katkarapuja, mustekalaa) lisäksi myös kanaa. Tässä
paellassa merelliset antimet ovat sen verran helpossa muodossa, että niiden
käsittely onnistuu keneltä vain.
Olisikohan jo
lihan vuoro? Väistämättä jossakin kohtaa reissua iskee lihan himo. Ja mikä
onkaan iskiessä, kun tarjolla on ihan loistavia hiiligrillissä grillattuja
pihvejä ja karitsankyljyksiä. Alla ensin Solomillo de Ternera con Salsa Champiñones
(naudan sisäfileepihvi sienikastikkeella) ja seuraavaksi Chuletas de Cordero
(karitsankyljykset). Aah, tunnen ihan tuoksun nenässäni ja maun suussani.
Pompataanpas
taas takaisin kaloihin. Jos haluamme juhlistaa jotakin tapahtumaa, tilaamme
yleensä joko grillattua tai suolakuoressa kypsennettyä valkolihaista kalaa.
Tämä tapa juontunee niiltä ajoilta, kun vierailimme Aurinkoisella rannikolla appivanhempiani
tapaamassa. Jos rakkaan, mutta valitettavasti jo edesmenneen appeni
syntymäpäivä osui vierailumme ajankohtaan, oli synttäriaterian päätähtenä
yleensä Pescado a la Sal. Sen voi valmistaa useammasta eri kalasta, ja kalalajin
valinta tapahtuukin aina sen mukaan, mikä ko. päivänä on parasta. Suolakuorikala
tarjoillaan näyttävästi. Pöydän viereen tuodaan pieni pöytä, jolle asetetaan suolakuorikalan
sisältävä puinen astia. Kala käsitellään syöjien silmien edessä. Ensin hakataan
(lautasta avuksi käyttäen) uunissa kovettunut suolakuori pois ja sen alta paljastuva mehevääkin
mehevämpi kala ruoditaan ruodottomiksi annospaloiksi, jotka asetellaan kauniisti
lautasille. Tätä ei saakaan tehdä ihan kuka vain henkilökunnasta, vaan tehtävän
hoitaa joko pomo, tai joku muu tehtävänmukaisen kunnian ansainnut henkilökunnan
jäsen.
Tällä kertaa suolakuoressa
kypsyi besugo-kala, joka on erittäin arvostettu kala. Suolakuorikala
tarjoillaan yleisimmin köyhien perunoiden (Patatas a lo Pobre) ja kasvisten kanssa.
Lisäksi pöytään tulee kipollinen aliolia (valkosipulinen majoneesikastike),
sekä toinen kipollinen Salsaa de Ajo y Perejil (valkosipuli-persilja-kastiketta).
Tälläkin kertaa päivä oli aivan erityinen. Olimme saaneet harvinaisia, mutta
erittäin rakkaita vieraita Atlantin toiselta puolelta. Tilanne vaati siis
suolakuorikalaa.
Voi voi, olisihan
noita lajeja vielä vaikka ja mitä, mutta jospa tässä olisi jo yhden koosteen
verran. Ähkyhän tästä muuten tulee. Ajattelin ensin kirjoittaa jatkeeksi myös koosteen
Espanjan auringon alla olevan kotikeittiömme parhaista paloista, mutta jääköön se
nyt toiseen kertaan. Lisään tähän kuitenkin vielä yhden asian, joka kuuluu oleellisesti
näihin ravintolakäynteihimme. Kyseessä on tietysti merelliset näkymät, joita
voimme ihailla niin ravintolasta käsin, kuin sinne tai sieltä takaisin
kävellessä. Liikumme tosiaankin paljon jalkaisin, ja lempiravintolamme ovat
maksimissaan noin puolen tunnin kävelymatkan päässä. Siinä tulee iskettyä
samalla parikin kärpästä. Hyvää ruokaa ja tunnin kävely (puoli tuntia
suuntaansa) ja bonuksena ihania rantamaisemia.
Kuumimpina
aikoina on mukavaa istahtaa välillä varjoon levähtämään, ja antaa katseen
vaeltaa kohti aavan meren horisonttia.
Joskus taas saa
ihan mahtavia elämyksiä, kun malttaa istahtaa alas, ja nostaa katseensa kohti
taivasta. Näitä palmun latvoja taisimme ihailla sunnuntaipaellalta takaisin
kohti casaa kävellessämme. Itse asiassa bongasin nämä latvat siten, että
pysähdyimme hetkeksi juomaan vettä (sitä kuluu paljon!), ja pullosta
hörpätessäni katseeni osui noihin palmun latvoihin. Pitihän se sitten siihenkin
hetkeen tarttua, ja tallentaa paitsi mieleen, myös kameraan. Näin tuokin minua
ihastuttanut hetki on koettavissa vielä monta kertaa uudelleen. Carpe diem on
yksi monista motoistani.
Aloitin tämän
postauksen eilen, jolloin sateli hieman lunta. Nyt päivä on aurinkoinen, ja
maassa on kevyt valkoinen peite. Todella kaunista. Niinpä lähdenkin tästä
kokemaan hieman erilaisia elämyksiä arktisen kävelyretken merkeissä. Adiós.
