Kukkakaalikeitto kuin unelma

Mitä tulee, jos kukkakaalisosekeitto viimeistellään tryffeliöljyllä ja parmesaanilla? Ainakin tällä kertaa siitä tuli niin hyvä keitto, että ihan itsekin häkellyin. Ruokaseuralaiseni tiivisti omat ajatuksensa sanoen, että ”tämähän menisi jo hienostoravintolassakin”. Ehkä niinkin. Itse asiassa tämä keitto sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen. Se on mitä ihanin alkuruoka juhlavammalle aterialle, mutta yhtä lailla se on ihan täydellinen pääruoka, jos tekee mieli samettista sosekeittoa. Tällä kertaa se nautittiin kotikeittiössä lounassoppana.

Tryffeli-parmesaani-kukkakaalisosekeitto

pääruoaksi 4-5:lle

alkuruoaksi 6-7:lle

loraus oliiviöljyä

1 suuri tai 2 pientä sipulia

2 valkosipulinkynttä

2 puikulaperunaa (tai mitä vain jauhoista perunalajia)

1 reilun kokoinen kukkakaali

1 l vettä

2 kana-annosfondia

aavistus mustapippuria

2 dl paksumpaa ruokakermaa

2 dl raastettua parmesaania

Viimeistelyyn:

persiljasilppua

parmesaanilastuja

tryffeliöljyä

mustapippuria

1.

Kuori ja silppua sipulit. Huuhtele ja paloittele kukkakaali. Kuori ja kuutioi perunat.

2.

Kuumenna pinnoitettu kattila ja lorauta siihen oliiviöljyä (sitä meni ehkä noin 2 rkl verran). Kuullota sipulit öljyssä. Lisää perunat ja jatka kuullotusta. Lisää vielä kukkakaalin nuputkin ja pyörittele kaikki sekaisin vielä hetken kuullotellen.

3.

Lisää vesi ja fondit sekä aavistus pippuria (ihan vain pari kolme pyöräytystä myllystä). Anna keiton kiehua, kunnes kasvikset ovat kunnolla pehmenneet. Tämä vie n. 15-20 minuuttia.

4.

Raasta parmesaani karkeaksi raasteeksi. Keiton kiehuessa voit valmistella myös keiton koristeet jo valmiiksi annostelua odottamaan, eli silppua persiljaa lautaselle tai kippoon, ja sekoita siihen parmesaanilastuja. Minä höyläsin juustolastut ihan perunankuorimaveitsellä. Itse raastettu ja höylätty parmesaani on monin verroin parempaa, kuin valmiiksi käsitellyt ja pussitetut.

5.

Lisää ruokakerma, ja kiehauta. Lisää myös parmesaaniraaste ja kiehuttele sen aikaa, että juusto sulaa keiton sekaan. Maista onko suolaa sopivasti, ja lisää tarvittaessa (minä en kaivannut tähän lisäsuolaa).

6.

Soseuta keitto. Siirsin kypsän keiton teräskattilaan (jotta pinnoitettu kattilani ei kärsisi) ja soseutin siinä keiton sauvasekoittimella. Voit ihan hyvin käyttää myös blenderiä. Jos keitto tuntuu liian ohuelta, suurusta keitto helposti vaalealla Maizenalla. Minä en käyttänyt suurustetta, vaan tällä setillä tuli heti valmiiksi sopivan paksuinen soppa. Jos taas keitosta tulee liian paksua, lisää vähän vettä, kanalientä tai kermaa. (Jos vettä, niin muista tarkistaa maku, ettei keitto laimennut liikaa!)

7.

Annostele keitto lautasille, ja laita keiton keskelle persilja-parmesaanilastu-keko. Tiputtele keon ympärille tryffeliöljyä joko ohuiksi koristekiemuroiksi tai -täpliksi.

8.

Keitto oli kyllä kaunis jo näinkin, mutta minusta tuntui, että jotakin vielä puuttui. Niinpä pyöräytin vielä kevyet mustapippurit keiton pinnalle. Bingo! Nyt olin tyytyväinen.

Tyytyväinen oli myös suuni. Tämä oli uskomattoman ihanaa keittoa. Samettisen pehmeää, mutta silti makumaailmaltaan rikasta. Kaunista myös. Sekin on tärkeä pointti, koska ensinhän sitä syö aina silmillään. Kaiken muun hyvän lisäksi tämä keitto on myös hyvin edullista.

Butter chicken, intialaisen keittiön klassikko

Nyt täytyy heti sanoa, että en se minä ollut, se oli Pirkka. Nimittäin Pirkka-lehdessä nro 11/2019 oli ruokaohje, jonka päätin toteuttaa, sellaisenaan. Mitään lisäämättä, ja mitään pois jättämättä, niin herkulliselta tuo ohje kuulosti. Kyseessä oli intialainen Butter chicken, jota olen kyllä intialaisissa ravintoloissa (Suomessa, en Intiassa) syönyt, mutta itse en ole sitä ennen tätä kertaa tehnyt. Tämä oli juurikin se syy, miksi päätin tällä kertaa pysytellä ohjeessa. Ja tällaista siitä tuli.

Alkuperäinen ohje löytyy tästä linkistä. Kirjaan sen kuitenkin vielä tähän blogiinkin, omin sanoin ja kommentein.

Butter chicken eli intialainen voikana

4 kerta-annosta (ei ole santsivaraa, jos syöjiä on neljä, ei ainakaan meidän ruokahalulla)

1 rs (500 g) broilerin maustamattomia fileepihvejä

3 rkl voita

1 (n. 100 g) sipuli

3 valkosipulinkynttä

n. 2 tl tuoretta inkivääriä raastettuna

2 tl garam masala –mausteseosta

1 tl juustokuminaa eli jeeraa

1 mieto punainen chili

1 prk (500 g) paseerattua tomaattia

3 rkl tomaattipyreetä

¾ tl suolaa (Tämä suolamäärä oli alakanttiin! Palaan tähän myöhemmin.)

ripaus sokeria

1 prk (2 dl) ruokakermaa

lehtipersiljaa koristeeksi

1.

Kuutioi broilerit ja ruskista ne voissa paistokasarissa. Siirrä lautaselle odottamaan. (Tässä kohtaa mietin, että eikö broilereille kuuluisi lisätä suolaa jo tässäkin vaiheessa. Olisi pitänyt. Suolaa piti nimittäin lisätä valmiiseen ruokaan. Luulen, että tilanne olisi toinen, jos broileritkin olisi maustettu kevyesti jo niiden paistamisen yhteydessä.)

2.

Hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuullota sipuli ja valkosipuli voissa. Lisää inkivääri, garam masala ja juustokumina. Kääntele vielä hetki. Poista chilistä siemenet ja hienonna se.

3.

Lisää kasariin paseerattu tomaatti ja tomaattisose, chili, suola ja sokeri. Sekoita tasaiseksi ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää kastikkeeseen broilerit ja anna hautua miedolla lämmöllä kannen alla 15-20 minuuttia.

4.

Lisää kastikkeeseen lopuksi ruokakerma. Kuumenna vielä kiehuvaksi. Tarjoa voikana basmatiriisin ja naanleivän kanssa. (Kaupasta löytyy myös esipaistettuja naanleipiä, jotka voit itse paistaa höyryäviksi.)

Hyvää oli, ja toimi myös sunnuntairuokana kahdelle. Pikkuisen jäi myös maanantaille, ja silloin huomasin maun syventyneen. Siitäpä tulikin mieleeni, että seuraavalla kerralla kokeilen tehdä tämän Butter chickenin jo etukäteen valmiiksi makuuntumaan, ja vain hiukkasen lämmäytän sitä sitten kun riisi ja naanleipä ovat valmiita. Sen verran hyvää oli, että itse asiassa haluttaisi jo heti kohta kokeilla uudestaan.

Restaurant Nabo - priimaa pukkaa

Rovaniemi on saanut uuden mielenkiintoisen lisäyksen Valtakadulla jo ennestään olevien, toinen toistaan parempien ravintoloiden joukkoon. Kasvispainotteinen pohjoismainen Restaurant Nabo (Valtakatu 21) avasi ovensa marraskuun alussa.

Viime perjantaina ehdin sitten itsekin tätä uutta ravintolaa testaamaan. En ollut ihan varma, mitä odottaa, vaikka olin muutamia positiivisia kommentteja Nabosta jo kuullutkin. Kasvikset ovat minulle kyllä kovasti mieluisia, ja liki joka aterialla niistä jossakin muodossa myös nautin. Mutta että kasvispainotteinen menu, hmmm, voiko se antaa sekasyöjälle monipuolisia makuelämyksiä? Näin mietin etukäteen. Kyllä voi. Voihan Nabo, yllätit meidät täysin! Mistä makujen sinfoniasta pääsimmekään nauttimaan pian sen jälkeen, kun meidät oli otettu ensin ystävällisesti vastaan (takit naulakkoon auttaen!) ja ohjattu ikkunalyhtyjen vieressä olevaan pöytään.

Ensimmäiseksi valitsimme kullekin mieluisimmat aperitiivit. Minä päädyin tarjoilijan suosittelemaan punaiseen, puolukkaiseen alkucocktailiin. Bingo! Ihanan raikas cocktail, joka oli juuri minun makuuni. Sitä siemaillessani vaihtoi mielikin sujuvasti työviikosta vapaalle, ja aistit virittyivät tuleville ruokalajeille.

Ennen kuin keskityimme ruokalistaan, mittaili katseeni vielä ympäristöä. Pelkistettyä ja maanläheistä, ei tauluja. Onkohan seinille vielä tulossa jotain, vai halutaanko täällä antaa kaikki huomio pöydän antimille? Nämä olivat ensimmäiset ajatukseni. Sitten katse kattoon, josta roikkui siellä täällä kasveja mukailemassa Nabon kasvisvoittoista linjaa. Myös ikkunanedusta oli täytetty viherkasveilla, kuin myös mukavasti tuikkivilla lyhdyillä. Pöydissä syttyivät kynttilät sitä mukaa, kuin väkeä tuli lisää.

Viikon kiireet olivat ohi, joten päätimme ruokailla pitkällä kaavalla. Valitsimme siis Nabo Menun, johon kuuluu kolme ruokalajia ja ”kaikkea muuta kivaa”. Pidin tavattomasti siitä, että tuohon menuun sai valita juuri itselle mieleisen alkuruoan, pääruoan ja jälkiruoan à la carte -listalta. Toki yllätysmenuillekin on paikkansa, mutta yleisimmin haluan kuitenkin tehdä valintani itse.

Ruokailu käynnistyi keittiön terveisillä, joka tuolloin sisälsi lusikalliset punajuuritartaria ja taidokkaasti fritattua lehtikaalia.

Hapanjuureen leivottu leipä oli paitsi lämmintä, myös ruskistetun voin kanssa niin maistuvaa, että sorruin syömään kaksi leipäpalasta.

Alkuruoaksi olin etukäteen ajatellut syöväni hiillostettua munakoisoa lisukkeineen, mutta päädyin kuitenkin tilaamaan annoksen nimeltä Sokerisuolattua haukea, kyssäkaalia, mallasta ja kananmunaa. Ehkä ratkaisevin tekijä valintaani oli se, että kuulin tarjoilijan tätä ruokaa esitellessään mainitsevan sanan ceviche. Rakastan cevichejä! Alkuruokani tarjoiltiin ikään kuin linnunpesästä. Se minulla tuli siitä ainakin ensimmäiseksi mieleeni. Mitä tulee valitsemaani alkuruokaan, ei itse ruoan ulkonäkö ollut rakkautta ensisilmäyksellä, vaan se jätti mieleeni vielä kysymysmerkkejä siitä, mitä valkoisen ”kuoren” alle kätkeytyykään. Itse asiassa aioin ottaa kuvan avatusta annoksesta, mutta kuinkas sitten kävikään. Sieltä alta paljastuneet herkut räjähtivät suussani sellaiseksi ilotulitukseksi, että kaikki muu unohtui, myös valokuvaus. Täydellinen alkuruoka, joka oli jopa suorastaan taidetta! Annoksessa oli tarkoin harkittuja ja taidokkaasti yhdisteltyjä komponentteja, joista muodostui raikas ja samalla täyteläinen makuelämys.

Viinivalinnoissa luotin kautta koko setin tarjoilijan asiantunteviin suosituksiin. Alkukalalleni juuri sopivan mineraalinen valkoviini oli Viettin viinitalon (Italian Piemontessa) Roero Arneis. Tämän viinitalon tuotanto olikin minulle uusi tuttavuus.

Menu jatkui osaltani kasvisruoalla, vaikka yksi liha- ja kalavaihtoehtokin oli saatavilla. Päädyin sienipääruokaan, johon oli kätketty myös makeiksi ja mehukkaiksi kypsytettyjä valkosipulinkynsiä. Västerbotten-juustokastike antoi mukavaa vastamakua sienien maulle, tosin tuota kastiketta olisin voinut syödä enemmänkin. Seuraavalla kerralla pyydän sitä extrakauhallisen, mutta kastikkeet ovatkin yksi heikkouksistani. Siis jos ne ovat hyviä, ja tämä oli.

Pääruoan kylkeen valitsin Savupuikulaa ja kurpitsansiemeniä. Se oli itse asiassa meidän kaikkien kolmen valinta, ja saimmekin sitä kimppakulhollisen. Savupuikula oli yllättäen muusin muodossa. Korjaan, erittäin samettisen muusin muodossa. Puikulat oli hyödynnetty kokonaisuudessaan, ja perunankuoret oli ilmeisesti fritattu ihanan rapsakoiksi muusin lisukkeiksi. Hyvä idea!

Pääruoan seuraksi sain viinilasiini Gustave Lorentz Evidence Pinot Noir (Ranska, Alsace) punaviiniä. Sekin oli hyvä suositus, ja oiva valinta sieniruoalle. Koska viinin nimi oli Evidence (suomeksi todistusaineisto), oli se hyvä tuhota pian, ja sehän kävi kovin helposti.

Yksi meistä valitsi pääruoakseen päivän kalaa, joka paitsi näytti, myös maistui ihanalta. Kalan syöjä kehui annostaan suussa sulavaksi. Minäkin sain maistaa haarukallisen tuosta annoksesta, ja olin ihan samaa mieltä. On muuten tosi hyvä juttu, että saatavilla on myös se päivän kala, ja liha-annoskin löytyy. Näin kynnys on matalampi myös sekasyöjien astua kasvispainotteiseen ravintolaan sisään.

Jälkiruokavalintani oli Jogurttia, sitruunaa ja lakritsijuurta. Jälkiruoka tuoksui ihanasti lakritsilta, ja edelleen kaikki osaset muodostivat yhdessä erinomaisen hyvältä maistuvan kokonaisuuden. Aika harvoin syön jälkiruokia, mutta tällaisia voisin syödä useamminkin. Jälkiruoka jatkoi samaa raikasta linjaa, jonka alkuruoka aloitti.

Jälkiruokajuomat ovat yleensä liian makeita makuuni. Tällä kertaa tarjolla oli kuitenkin myös vähemmän makea vaihtoehto, joka oli juuri sopivasti kupliva ja hapokas. Kyseessä oli Cascinetta Vietti Moscato d’Asti –viini.

Seuralaiseni valitsivat jälkiruoakseen Omenavispipuuroa, kardemummaa ja vaniljagelatoa. Muminasta päätellen kumpikin oli annokseensa tyytyväinen. Minäkin olisin saanut maistiaislusikallisen, mutta jätin sen nyt tällä kertaa väliin, koska olen omenalle allerginen. Näihin oli hyvä lopettaa.

Mutta eipä siinä ollutkaan vielä kaikki. Ihan viimeiseksi eteemme tuli vielä pienet makeat tryffelipallerot mustikkaisella sydämellä. Ne me jaksoimme vielä syödä. Tässä vaiheessa tuli kyllä jo mieleeni, että ehkä olisin voinut jättää sen toisen leipäpalasen syömättä. Mutta kun se oli niin hyvää!

Nauttimamme illallisen perusteella uskallan suositella Naboa teille kaikille, jotka arvostatte ensiluokkaisista raaka-aineista taidokkaasti tehtyä ruokaa, joka onnistuu vieläpä yllättämään ja hämmästyttämään, positiivisella tavalla tietysti. Nabon keittiössä on selvästi neroutta ilmassa, ja se näkyy lautasella, ja maistuu myös. Kun siihen on bonuksena vielä ystävällinen ja asiantunteva salihenkilöstö, rento tunnelma sekä laatuun nähden kohtuulliset hinnat, niin paketti on kasassa. Menkää hyvät ihmiset ihan itse maistamaan, kokemaan ja yllättymään.